Riikka Purran johtama puolue, jonka leivissä Matti Putkonen 72-vuotiaana yhä työmies-tittelillä työskentelee, tuli tämän kuun eduskuntavaaleissa toiseksi Petteri Orpon johtaman kokoomuksen jälkeen. Putkosella riittää uskoa, ettei perussuomalaisten hallitustaival tällä kertaa katkea esimerkiksi vastaavanlaiseen pettymykseen kuin kävi Sipilän kaudella.

– Purra osoitti kykynsä jo vuonna 2018 kansallisissa ilmastopolitiikkaneuvotteluissa. Kun muut eivät suostuneet määrittelemään hiilineutraalitavoitteille hintalappua, hän johdatti puolueensa ulos neuvotteluista. Hänen ennustuksensa kustannuksista, joita koituisi kansalaisille ja teollisuudelle, ovat toteutuneet, Hellevi Pouta jatkaa Putkosen kertomaa mukaillen.

Sitaatissa tulee ilmi myös Putkosen uran kannalta keskeiset teemat: Ay-demarina hän ajoi pitkään teollisuuden asiaa ja Putkonen tunnettiin muun muassa ydinvoiman vankkumattomana puolestapuhujana. Suomalaista yritystoimintaa tukevan Teollisuussijoitus Oy:n syntyyn vaikuttamista Putkonen pitää kirjan mukaan eräänlaisena uransa kruununjalokivenä.

Perussuomalaisten silloinen puheenjohtaja Timo Soini sai Putkosesta uskollisen apurin ja “hovin” jäsenen, kunnes perussuomalaiset hajosi ja Putkonen jäi tekemään yhteistyötä puolueen uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa.

KIRJA maalaa Putkosesta kuvaa laajasti verkottuneena ay-toimijana ja lobbarina, jolla oli sormensa pelissä myös poliittisissa asioissa ja politiikan henkilövalinnoissa. Näissä yhteyksissä käsitellään muun muassa Paavo Lipposen ja Eero Heinäluoman päätymistä SDP:n johtopaikoille.

Kirjan mukaan Putkosta on aina ärsyttänyt yksioikoinen käsitys ay-liikkeen ja demareiden auvoisesta yhteiselosta.

– Usein hän on saanut kuulla, miten ay-liike käyttää valtaansa ja miten hyvin sillä sujuu silloin, kun demarit johtavat maata. Ei se automaattisesti mene niin. Hallitus hoitaa omat tehtävänsä ja ay-liike vaalii omaa parastaan, eivätkä intressit aina kohtaa, Pouta kirjoittaa.

Putkosta harmitti aikoinaan Eero Heinäluoman päätös luopua SDP:n puheenjohtajuudesta. Putkosen mukaan poliitikot voi laitaa janaan, jonka toisessa ääripäässä ovat taistelijat ja toisessa ääripäässä antautujat. Putkonen sijoittaa Heinäluoman poliitikkojanan jälkimmäiseen päähän.

– Jos Heinäluoma olisi pyrkinyt toiselle kaudelle ja olisi voittanut puheenjohtajakisan, hän olisi todennäköisesti lähestynyt taistelijaporukkaa. Putkosta harmitti Heinäluoman luopuminen puheenjohtajuudesta, mutta vielä enemmän häntä harmitti, kun hänen tilalleen valittiin Jutta Urpilainen. Hän antaa kuitenkin Jutalle tunnustusta siitä, että tämä sai nopeasti molemmat sieraimensa veden pinnan yläpuolelle, vaikka hänet oli heitetty kylmiltään altaan syvään päätyyn. Urpilaisen merkittävin heikkous oli se, ettei hän saanut missään vaiheessa puhelinlinjaa toimimaan ay-liikkeeseen. Hän viehättyi liikaa viherhumpasta, ja SDP jätti hänen johdollaan perinteisen työlinjansa taakseen ja antoi ay-demareiden mielestä perussuomalaisille tilaa temmeltää, Putkosen elämäkerrassa kirjoitetaan.

Heinäluoma oli SDP:n puheenjohtaja 2005-2008 ja Urpilainen 2008-2014. Urpilaista puheenjohtajana seuranneen Antti Rinteen pääministerieroakin Putkonen on kirjailijalle kommentoinut.

– Hän oli aistivinaan Rinteen ja keskustan välillä jännitteen, joka johtui siitä, ettei keskustassa tunnettu Rinteen arvostavan heitä tarpeeksi. Rinteestä haluttiin päästä eroon, ja siihen piti löytää jokin syy. Sitten Rinne sekoili sopivasti postilausunnoissaan. Putkosen mielestä se oli turhan kevyt syy hänen erottamiseensa, Hellevi Pouta kirjoittaa.

Sittemmin Putkonen katsoo ay-liikkeen johdon tukeneen ehdoitta Sanna Marinin (sd.) hallituksen ilmastopolitiikkaa, vaikka “se saa palkansaajien reaaliansiot laskemaan korkeiden hintojen vuoksi”. Toisaalta moni vastaisi tähän, että hintojen nousu ei nimenomaan johdu ilmastopolitiikasta, vaan Venäjän sotatoimista Ukrainasta sekä Euroopan energiariippuvuudesta Venäjään, jota oikeanlainen ilmastopolitiikka on pikemminkin vähentänyt.

Putkosen mielestä puoluepolitiikka on mennyt jäsenistön tarpeiden edelle edunvalvonnassa ja ay-liike on hiljainen ja hampaaton.

KIRJAN mukaan Timo Soini ja Matti Putkonen istuivat Porissa Suomi Areenassa kesällä 2006 iltaa alkoholia siemaillen ja maailmaa parantaen. Jo tuolloin Soini ehdotti Putkoselle perussuomalaisiin liittymistä. Vielä tuolloin Putkonen vastasi pyytämällä Soinia demareihin. Putkonen koki olevansa pesun kestävä demari, vaikka häntä piinasikin SDP:n vihertyminen ja se, ettei puolue hänen mielestään tehnyt tarpeeksi työntekijöiden ja kotimaisen teollisuuden eteen.

Putkonen tuntui pettyneen myös siihen, ettei saanut puheilleen tarpeeksi vastakaikua Eero Heinäluomalta ja Jutta Urpilaiselta, jonka hän kertoo jättäneen vastaamatta puheluihin tai viesteihin.

Mainitussa illanvietossa Soinin kanssa oli mukana myös Putkosen tuleva puoliso Tiina Ullvén, joka innostui kyselemään Soinilta, miten puolueen vaihtaminen käytännössä onnistuu. Myöhemmin Ullvén ehti liittyä perussuomalaisiin ennen Putkosta.

Jos Putkosen lähtöä SDP:stä motivoidaan pettymisellä puolueen linjaan, välien katkeamista Soiniin perustellaan pitkälti Soinin persoonaan ja vallanhaluisuuteen liittyvillä asioilla. Soinista maalataan kuva minä-keskeisenä johtajana, jota kiinnosti lähinnä ministerisalkku. Tarina on tuttu, sillä puoluehajaannuksen jälkeen perussuomalaiset leimasivat kauttaaltaan hallitukseen jääneet siniset vallanhimoisiksi pettureiksi.

Kirjassa osoitellaan Soinin edesottamuksia jo vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen. Putkonen oli tuolloin vaimonsa kanssa Soinin kohdissa juhlimassa vaalimenestystä. Kirjan mukaan he olivat ihmetelleet puheenjohtajan kodin seinillä olevia kehystettyjä iltapäivälehtien etusivuja ja lööppejä, joissa loisti Soinin nimi. Kirsikkana kakun päälle jytkyvoiton sankaruudestakin Putkonen tuntuu antavan suurimman kunnian julkisuudessa varsin tuntemattomaksi jääneelle puoluesihteeri Ossi Sandvikille.

– Putkosen näkemys on, että ilman Sandvikia ei olisi tullut jytkyiltaa. Puolueen renkinä hänelle oli selvinnyt aika pian, että Sandvik oli perussuomalaisten menestyksen todellinen luoja, kirjassa todetaan.

KIRJASSAAN Peruspomo (Wsoy, 2014) Timo Soini on itse kuvannut puolueen silloisten kärkitoimijoiden välejä ja kertonut, että he suorastaan taistelivat Soinin huomiosta.

– En tiedä, voivatko miehet olla mustasukkaisia asemastaan, mutta joskus tuntuu siltä että voivat, Soini kirjoitti kirjassaan muun muassa Putkoseen viitaten.

Yhden miehen enemmistö -kirjassaan (Otava, 2021) Soini on sanonut, että olennainen osa jytkyn suunnittelua oli myös hyvä yhteistyö eduskuntaryhmän ja Raimo Vistbackan sekä puoluetoimiston ja Ossi Sandvikin kanssa.

– Matti Putkosen loikka Sdp:stä perussuomalaisiin elokuussa 2010 oli symbolisesti merkittävä. Se toi uskon ja kasvot iskulauseelleni ”Perussuomalaiset – työväenpuolue ilman sosialismia”. Putkosen kanssa polut sittemmin erosivat, mutta en ollut ymmärtänytkään hänen vannoneen minulle ikuista uskollisuutta. Eero Heinäluoma kertoi minulle Putkosen luonteen ja toimintatavat, eivätkä ne elävässä elämässä juuri Heinäluoman kuvauksista poikenneet. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että Putkosen siirtyminen Jytkyn alla perussuomalaisiin oli merkittävä liike – Sdp lyötiin hetkeksi lattiaan, ja vaikka se sieltä vielä nousi, niin perussuomalaiset eivät enää pudonneet, Soini kuvasi.

Hän kertoi oivalstaneensa itse kevään 2017 kuluessa, että Putkonen oli siirtynyt Halla-ahon joukkoihin.

– Palkkiona on töiden jatkuminen näihin päiviin saakka. Itse olisin lähettänyt Putkosen eläkkeelle. On sanottava, että Putkonen teki 2010 puolueeseen tullessaan paljon hyvää muun muassa kurmuuttamalla taitavasti sosiaalidemokraatteja. Voi olla niinkin, että vanha kettu tajusi, mistä päin tuulee, ja veti johtopäätöksensä. En ole Putkosen kanssa puhunut Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen. Jokainen elää ja toimii, niin kuin parhaaksi näkee. Kyllä minä Putkoselle päivää sanon, kun vastaan kävelee, Soini kirjoitti.

Jos Soini antaa myös kiitosta Putkoselle, täysin sanattomaksi ei jää entinen taistelupari Putkonenkaan toisin päin.

– Soinille Putkonen antaa kiitoksen siitä, miten hyvin hän hoiti vaativan ulkoministerin tehtävänsä. Se oli hänelle mieluisa, mutta hän ei ottanut sitä vain mukavana pestinä, vaan teki tosissaan töitä. Putkonen huomauttaa, ettei tämä ole vain hänen mielipiteensä. Hän on kuullut muiltakin Soinin olleen ulkoministerinä mies paikallaan, Hellevi Pouta kirjoittaa.

KUN perussuomalaiset vuonna 2015 lopulta otti hallitusvastuuta Sipilän hallituksessa, Putkoselle oli toisaalta Hellevi Poudan kirjan perusteella vaikea hyväksyä Soinin valintaa ottaa ulkoministerin salkku valtiovarainministerin pestin sijaan. Putkonen selittää tätäkin merkkinä siitä, että Soinille ura oli kansanliikettä tärkeämpi. Muitakin ministereitä, jotka sittemmin liittyivät sinisiin Putkonen moittii keskustan ja kokoomuksen kilteiksi nyökkyukoiksi, jotka eivät osanneet käyttää valtaa.

Nyttemmin perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on kertonut, että hänelle kelpaa vain valtiovarainministerin salkku, jos puolue lähtee hallitukseen kokoomuksen kanssa.

Kirjassa Sipilän hallituksen kiky-sopimuksen hyväksyminen 2016 kuvataan Putkoselle niin vaikeaksi paikaksi, ettei hän ollut palata enää perussuomalaisten puoluetoimistoon takaisin. Palasi kuitenkin.

Perussuomalaiset oli jälleen juuri käytyjen eduskuntavaalienkin alla otsikoissa kiky-sopimuksen takia. Putkonen otti syyt kontolleen, kun ay-liike katsoi perussuomalaisten pettäneen kiky-sopimukseen liittyneiden sosiaalivakuutusmaksujen siirron ajamisessa takaisin työnantajien harteille.

– Ei kukaan ole pettänyt ketään, Putkonen sanoi.

PUTKONEN kertoo kirjassa oivaltaneensa Jussi Halla-ahon nousevan perussuomalaisten puheenjohtajaksi jo Turun puoluekokouksessa 2015. Halla-aho oli tuolloin europarlamentaarikko ja toi tilaisuuteen EU-parlamentin tervehdyksen, jota puoluekokousväki kuunteli tarkkana.

– Soini puhui itsestään tavalla, joka peitti alleen puolueen asiat. Putkonen oli niin pettynyt, ettei hän vienyt Soinia edes lehdistöhuoneeseen, Hellevi Pouta kirjoittaa.

Maaliskuun alussa 2017 Soini ilmoitti Putkoselle ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalolle tekstiviestillä, ettei hän aio enää asettua ehdolle puheenjohtajaksi.

Kirjan mukaan Putkonen ehdotti eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Sampo Terholle, että tämä aloittaisi saman tien oman vaalikampanjansa.

– Jos puolueen johtaminen kiinnostaa, kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Terho ei selvästikään halunnut astua Soinin varpaille ja haastaa häntä, vaan jäi odottamaan Soinin päätöstä.

Putkonen olisi halunnut suunnitella myös Soinille ikimuistoiset läksiäisjuhlat Jyväskylän puoluekokouksen yhteyteen, mutta kertoo kirjassa Soinin kieltäneen juhlat ehdottomasti.

– Hän ajatteli Soinin aavistelevan, ettei hän tule olemaan puoluekokouksessa juhlatuulella, Hellevi Pouta kirjoittaa Putkosen ajatuksista.

– Soinille pidettiin sitten pienimuotoinen kiitosjuhla kukituksineen. Kun hän teki lähtöä Jyväskylästä, Matti kiirehti hänen peräänsä kysymään, että kun tässä on tullut näitä muutoksia, pitäisi kai istua oikein rauhassa miettimään jatkoa. Soini vastasi, että katsotaan nyt. Sitten hän poistui paikalta. Sen jälkeen Putkonen ja Soini eivät ole vaihtaneet keskenään sanaakaan.

Jussi Halla-aho valittiin Jyväskylän puoluekokouksessa 2017 puheenjohtajaksi ja pian perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi kahtia.

HALLA-AHON Putkonen kuvaa hoitavan asioita puhelimessa lyhyesti ja napakasti. Kesällä 2018 Halla-ahokin oli kuitenkin huolissaan ja jutteli Putkosen kanssa pidempään puheenjohtajan murheistaan.

– Puolueen gallupkannatus oli laskenut alle kahdeksan prosentin, ja Halla-aho kyseli, miten meidän oikein käy. Putkonen valoi uskoa siihen, että hyvin tässä käy. Hän puolusti käsitystään gallup-kyselyn taustamateriaaleilla. Niistä pystyi lukemaan, etteivät edellisissä vaaleissa perussuomalaisia äänestäneet olleet siirtyneet muiden puolueiden kannattajiksi, vaan olivat porstuassa.

Kirjan mukaan Jussi Halla-aho olisi halunnut luopua puheenjohtajuudesta jo ensimmäisen kaksivuotiskauden jälkeen.

– Silloin Putkonen sekä varsinkin Riikat Purra ja Slunga-Poutsalo tekivät hartiavoimin töitä, jotta saivat hänet jatkamaan. Pienessä piirissä tiedettiin, että toista kertaa käännytystyö ei onnistu, sillä Halla-aho ei missään tapauksessa aio olla käytettävissä kolmannelle kaudelle.

Riikka Purra valittiin kesällä 2021 perussuomalaisten johtoon Halla-ahon ilmoitettua, ettei hän hae jatkokautta.