Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Me olemme tiellä, josta ei ole paluuta, jos te jatkatte” – Orpo ja Kiuru sivalsivat sotesta kyselytunnilla

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Hallitus ja oppositio syyttelivät toisiaan sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmista eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

SDP:n Krista Kiuru nosti kysymyksessään esille eduskunnassa keskiviikkona käsitellyn hallituksen esityksen hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. Kiurun mukaan hallituksen esityksellä tavoitellaan 225 miljoonan euron lisäsäästöjä.

-  Mitä tarkoittaa tämä 225 miljoonaa euroa? Se on kolme miljoonaa lääkärikäyntiä tai 3 000 ympärivuorokautisen hoidon paikkaa. Me olemme tiellä, josta ei ole paluuta, jos te jatkatte, Kiuru sanoi.

Kiuru vetosi perustuslakiin, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, ja vaati pääministeri Petteri Orpoa (kok.) noudattamaan perustuslakia.

Orpo puolestaan vetosi siihen, että hänen hallituksensa sai edelliseltä hallitukselta perinnöksi sote-järjestelmän, joka vaatii lukemattomia korjauksia.

Orpon mukaan hänen hallituksensa on joutunut etsimään muualta kaksi miljardia euroa lisää suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden hoitamiseen, koska kulut kasvavat.

-  Kyllä me kannamme vastuuta. Teidän rahoitusmallinne ja teidän sote-mallinne rahoittamiseksi me olemme tehneet töitä, Orpo vastasi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE