Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Mediakriittisyyttä edistävä taho normalisoi salaliittoteorioita” – SDP:n Tuppurainen närkästyi äärioikeistolaisen materiaalin käyttämisestä

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) otti Twitterissä kantaa eilen julkisuuteen nousseeseen uutiseen, jonka mukaan ylioppilaskirjoitusten englannin pitkän oppimäärän kuullunymmärtämiskokeessa on käytetty lähteenä äärioikeistolaista Breitbart-uutissivustoa.

– Ylioppilastutkintolautakunta sanoo ettei se “tuntenut Breitbart-sivuston mainetta”. Taho joka edistää yleissivistystä ja mediakriittisyyttä normalisoi salaliittoteorioita levittävää huuhaa-mediaa. Ja vielä puolustelee asiaa, Tuppurainen kirjoitti Twitterissä.

Tiistainan nousi julkisuuteen, että syksyn ylioppilaskirjoitusten englannin pitkän oppimäärän kuullunymmärtämiskokeessa on käytetty lähteenä äärioikeistolaista Breitbart-uutissivustoa. Sivuston käytöstä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Ylioppilastutkintolautakunta pahoitteli asiaa tiistaina.

Lisää aiheesta

Lautakunta pahoitteli sitä, että nyt käytettyä koetta ei ollut tarkistettu uudelleen maailmantilanteen muuttumisen myötä. Koe hyväksyttiin vuonna 2015.

Kielistä vastaava tutkintosihteeri Anna Hatva-Jokinen kuitenkin tähdensi STT:lle, että yo-kokeessa käytetyt Breitbart-sivuston tekstiosiot ovat täysin puolueettomia ja neutraaleja, kuten koetekstiltä edellytetään.

– Kokeen lähdeteksteissä ei ole mitään äärilaitaan viittaavaa sisältöä. Breitbart vain sattuu olemaan lähteenä, hän sanoi.

– Tämän asian voi käsittää monella tavalla, eikä tässä ole välttämättä käsillä mikään suuri skandaali. Ehkä ainejaoksessa on etsitty kielellistä tasoa tai haluttu herättää ajatuksia. Kieltähän on joka paikassa ympärillämme, ja tämän voi katsoa olevan avaramielinen tapa kerätä erilaisia kielinäytteitä”, pääsihteerin sijainen, erityisasiantuntija Robin Lundell Ylioppilastutkintolautakunnasta puolestaan painotti HS:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE