SDP:n kansanedustajan Ville Merisen Yleisradion dokumenttiohjelmassa käynnistämä keskustelu eduskunnan työilmapiiristä on vellonut mediassa pian viikon ajan.

Tähänastisten tietojen perusteella avustajien häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua on havaittu ainakin SDP:n eduskuntaryhmän sisällä, mutta ongelmia on koettu muissakin ryhmissä.

Tilanteen arviointia on hankaloittanut se, että tiedot tapahtuneista ovat vaillinaisia. Häirinnän yleisyydestä on saatu jonkinlaista kuvaa, mutta vielä emme tiedä esimerkiksi sitä, ketkä häirintään ovat syyllistyneet.

OMA lukunsa on terapeuttitaustaisen Merisen oma käytös. Hän nosti tv-ohjelmassa esiin ongelman, joka mitä ilmeisimmin on edelleen todellinen eikä vain kaukaista menneisyyttä.

Häirintä on kaikissa muodoissaan ikävää ja vakavaa ja siihen puuttuminen esimerkiksi ongelman esiin nostamalla välttämätöntä. Merinen on oikealla asialla.

Merinen itse ei ole tehnyt asian selvittelyä helpoksi. Paljastuksen jälkeen kansanedustaja on vetäytynyt käytännössä medioiden tavoittamattomiin. Demokraatillekaan hän ei ole antanut haastattelua.

Sen sijaan Merinen on säädellyt julkisuutta jatkamalla viestintää vain somekanavillaan. Koska media ei saa häneltä haastattelua, se toistaa lampaana Merisen kirjoittelua ilman mahdollisuutta tarkentaviin kysymyksiin. Metodi ei ollut vieras Sanna Marininkaan aikoina.

Tämä on nykymedian – ei kaikkien – omaa oksaa sahaavaa bisneslogiikkaa. Vaikka yksittäinen media tekisi päätöksen, ettei se salli kansanedustajalle aiheesta yksisuuntaista julkisuutta, aina löytyy toinen, joka sallii ja korjaa klikkipotin.

KOHUN alkuvaiheessa moni miespoliitikko vaikutti jollain tavalla vähättelevän häirintäongelmaa tai ehkä epäilevän aiemminkin eduskunnan työilmapiiriä arvostelleen Merisen viestiä.

Viestintuoja oli kenties väärä.

Myöhemmin myös Merisen omat toimet ovat ajaneet keskustelua sivuun varsinaisesta aiheesta. Vastuullinen poliitikko ei anna täkyä ja katoa.

SDP:n kohdalla on alettu puhua vuodoista, epäluottamuksesta ja jakolinjoista, kuten tuhannesti ennenkin. Varsinainen asia jää melkein taustalle. Kyyniselle politiikan seuraajalle tämä kaikki on aivan liian tuttua.

Myös tämän jutun kaltaisilla kommenteilla on ehkä vaikea tavoittaa jutun ydintä, koska turhan paljon on vielä kertomatta. Jotakin on sanottava, ettei vaikuta piittaamattomalta.

Silti hyvä on mainita sekin, että muun muassa Ylen kyselyssä suurin osa avustajista ja eduskuntaryhmien työntekijöistä antaa kiitettävän arvosanan työpaikalleen.