Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

”Meillä on oikeus auttaa” – Naton Stoltenberg torjui Venäjän väitteet lännen pyrkimyksistä laajentaa Ukrainan sotaa

LEHTIKUVA / AFP / MICHAL CIZEK

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg (kuvassa) tyrmäsi perjantaina Venäjän väitteet siitä, että Yhdysvaltojen antama lupa käyttää Harkovassa amerikkalaisia aseita myös iskuihin Venäjälle merkitsisi konfliktin laajenemista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Venäjän presidentti Vladimir Putin on varoittanut länttä “vakavista seurauksista”, jos länsiaseita käytetään iskuihin Venäjälle.

-  Joka kerta, kun Nato-liittolaiset tarjoavat tukea Ukrainalle, meitä varoitetaan olemaan tekemästä sitä. Se on osa presidentti Putinin pyrkimyksiä estää Nato-liittolaisia tukemasta Ukrainaa, jotta se voisi puolustaa itseään. Ukrainalla on kuitenkin oikeus itsepuolustukseen, ja meillä on oikeus auttaa Ukrainaa, pääsihteeri sanoi Prahassa, missä on käynnissä Naton ulkoministerien epävirallinen kokous.

Stoltenberg muistutti myös, että Britannia on jo pitkään toimittanut risteilyohjuksia Ukrainalle, eikä ole asettanut rajoituksia niiden käytölle.

Venäläisjoukot aloittivat aikaisemmin tässä kuussa hyökkäyksen Harkovan alueella ja ovat sen jälkeen ottaneet haltuunsa kymmenkunta kylää ja vallanneet alueita. Venäjä on niin ikään tulittanut Harkovan kaupunkia omalta puoleltaan rajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE