Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Mielipide: Monet vaikeasti täytettäviksi mainituista työpaikoista ovat ihan hanurista

Uutisoinnin mukaan: “Yhä useampi ala kärsii työvoimapulasta – vaikeasti täytettävien työpaikkojen määrä kasvoi alkuvuonna”.

Niinpä tutkiskelin lomapäiväni ratoksi te-palveluiden avoimien työpaikkojen valikoimasta, minkälaisia nämä ns. vaikeasti täytettävät työpaikat ovat ja tein seuraavanlaisia havaintoja:

Tarjolla on runsaasti muun muassa puhelinmarkkinointia ja puhelinpalvelukeskusten (hienommin contact-center) töitä, joista saatava ansio on useimmiten täysin mitätön.

Puhelinmarkkinoinnissa väännät pakkokauppaa vastentahtoisten asiakkaiden kanssa sähkösopimuksista, aikakauslehdistä tai vitamiineista. Sitten odotat provisioperusteista palkkiota viikkokaupalla vain todetaksesi, että asiakkaat ovat kahden viikon “katumusajan” turvin peruneet tilauksensa, ja näin jäät itse ansiotta, “lehdille soittelemaan”.

Toiseksi te-palveluiden työpaikkatarjonnassa löytyy niin lääkärien, ylilääkäreiden kuin hammaslääkäreidenkin pestejä, mutta ei yhtään valelääkärin virkaa, jota voisin hakea.

Ja mitä tekee Suomen hallitus? Leikkaa koulutusmäärärahoja ja vähentää työllisyyskoulutusta.

Täysin oma lukunsa ovat kuitenkin yksityisiin talouksiin kohdistuvat ovelta ovelle kohdistuvat “työtehtävät”. Niissä voit myydä katto-, ikkuna-, putki- ja viemäriremontteja, vesi-imureita, alusasuja, mausteita tai aurinkopaneeleja. Että on oikein valinnanvaraa!

Sitten on tarjolla joitain hanke- tai projektityöntekijän näennäispaikkoja, jotka on julkisen rahoituksensa vuoksi ilmoitettava avoimiksi, vaikka organisaatioilla on useimmiten jo hankkeiden valmistelussa mukana olleet työntekijät valmiina valittuina tehtäviin.

Näiden uutisoitujen rekrytointivaikeuksien taustalla on toki monia muitakin syitä kuin epävarma provisioperusteinen palkka tai ns. nollatuntisopimukset. Siellä on ammatillista kohtaamattomuutta, hakijoiden osaamiseen liittyviä syitä ja koulutuksen puutetta.

Ja mitä tekee Suomen hallitus? Leikkaa koulutusmäärärahoja ja vähentää työllisyyskoulutusta. Perustellumpaa olisi satsata niihin lisää, sillä työllistyminen on helpompaa, jos ihmisellä olisi sellaista osaamista, jota työmarkkinoilla kysytään.

Sitten on maantieteellistä kohtaamattomuutta, joka puolestaan vaatisi ainakin kasvukeskusten asumisen kalleuden pikaista ratkaisemista.

Vika ei voi olla pelkästään työnhakijoiden työhaluttomuudessa.

Liekö jo kaupunkilegendaa, että jossain päin maata olisi ollut haettavana useita leipurin työpaikkoja, mutta yrittäjä ei saanut yhtään hakemusta avoinna oleviin tehtäviin. Silloin voisi olla paikallaan yrittäjänkin katsoa peiliin ja tarkistaa tarjolla olevien tehtävien työehdot, työolot, palkkaus ja johtaminen. Vika ei voi olla pelkästään työnhakijoiden työhaluttomuudessa.

Joka tapauksessa, työttömien syyllistäminen ei auta. Se vain lisää häpeän ja sivullisuuden tunteita, eivätkä työttömille määrätyt lisäsanktiot toimi kannustimina työn vastaanottamiselle, vaan lisäävät köyhyyttä entisestään.

Jos tarjolla olisi vakituista, läheskään täysiaikaista työtä, josta maksettavalla palkalla olisi mahdollista tulla kohtuudella toimeen, niin eiköhän sellaiselle työlle tekijänsä löytyisi.

Tällä kertaa en löytänyt te-palveluiden työpaikkatarjonnasta yhtään työpaikkaa, jota olisin voinut hakea…

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE