Kuntien vastuulla oleva perusterveydenhuolto ei kuitenkaan ole toiminnaltaan ja suorituskyvyltään yhtenäinen eikä välttämättä kaikkialla parhaalla asiantuntemuksella johdettu. Suurin heikkous liittyy palvelujen saatavuuteen. Keinoja jonojen lyhentämiseksi kuitenkin on ja toimintakulujakin on onnistuttu alentamaan.

Puutteet terveyspalvelujen saatavuudessa johtavat ongelmien kärjistymiseen ja lisäävät terveydenhuollon kuormitusta, joten sote-uudistuksen välittömin tavoite on jonojen poistaminen. Se on pitkällä tähtäimellä myös eräs taloudellisimmista keinoista parantaa terveydenhuollon vaikuttavuutta ja vähentää kustannuksia.

Hallituksen sote-malli

Teorian mukaan täydellinen kilpailu parantaa terveydenhuollon laatua ja alentaa sen hintaa. Terveydenhuolto on kuitenkin luonteeltaan infrastruktuuri, jossa täydellisen kilpailun olosuhteita voidaan lähestyä hyvin marginaalisesti, jolloin kilpailun edut realisoituvat heikosti. Tehokkuutta ei pidä myöskään tarkastella pelkästään yksittäisten toimijoiden näkökulmasta. Yritykset voivat olla hyvinkin tehokkaita,
mutta koska niiden päätökset ovat itsekkäitä, ne saattavat silti muodostaa kansantaloudellisesti tehottoman kokonaisuuden.

Terveydenhuollossa on esimerkiksi ”sarjatuotantoon” (kerman kuorintaan) hyvin soveltuvia toimenpiteitä, jotka ja saattavat irrallisesti toteutettuina olla hyvin kannattavia. Samalla kuitenkin monipuolisten osaajien työpanos kanavoituisi rutiinitoimintaan, mikä ajan mittaan rapauttaisi terveydenhuoltoa.

Toinen puoli asiassa on myös, että kun rutiinitoimenpiteitä tuotetaan julkisen terveydenhuollon osana, voidaan saavuttaa synergiaetuja, jotka ovat suurempia kuin mitä yksittäisten toimenpiteiden kohdalla tehokkuudessa menetetään. Hallituksen esittämä monitoimijamalli synnyttäisi siis monenlaisia ongelmia ja lisäkustannuksia, joita ei voida jättää huomiotta.

Monitoimijamalli johtaa hoitoketjujen pilkkoutumiseen, joka heikentää integraatiota ja altistaa keinottelulle. Esimerkiksi maksajan vaihtuminen perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon rajapinnassa mahdollistaa kalliiksi tulevien potilaiden työntämisen julkisen terveydenhuollon vastuulle niin, etteivät hoidot enää toteudu tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.

Yritykset pyrkisivät epäilemättä maksimoimaan voittojaan myös ylihoidoilla. Terveyden ollessa ihmisille herkkä asia ja etenkin valtion maksaessa suuren osan kustannuksista, tarpeettomien tutkimusten ja hoitojen markkinointi on helppoa. Tuottamattomien asiakkaiden välttely ja ylihoidot ovat normaali käytäntö USA:n lähes kokonaan yksityisessä terveydenhuollossa. Yksityisillä yrityksillä ei myöskään ole omaehtoista motiivia ennakoivaan terveydenhuoltoon, jossa menetettäisiin myyntiä.

Monitoimijamallin rakenteellisesta sirpaloituneisuudesta seuraa todennäköisesti myös työvoimavajausta. Korkeasta ansiotasosta johtuen päivystykset tai edes täysipäiväinen työ eivät välttämättä enää kiinnosta lääkäreitä, jolloin nyt jo helpottamassa oleva lääkäripula saattaa uudelleen kärjistyä. Sirpaloituneisuus tukee myös tarpeettoman pitkälle menevää erikoistumista, joka voi haitata terveydenhuollon kokonaisuutta samaan tapaan kuin USA:ssa.

Hallituksen ehdottamassa järjestelmässä uusia sote-keskuksia tullaan epäilemättä perustamaan lähinnä varakkaille ja tiheään asutuille alueille kuten on käynyt Ruotsissa. Terveydenhuollon saatavuus paranisi siis siellä missä se on ennestäänkin ollut parasta eli palvelujen yhdenvertaisuus todennäköisesti heikkenisi. Entistä keskittyneemmän terveydenhuollon etääntyminen potilaista/asiakkaista lisäisi yksityisten kansalaisten kustannuksiksi jääviä matkakuluja ja työajan menetyksiä, jotka osaltaan heikentävät terveydenhuollon asiakaskokemusta ja kansantaloudellista tehokkuutta. Kun todellista kilpailua ei syntyisi kuin ehkä aluksi suurimmissa kaupungeissa, terveydenhuollon yksityistyminen johtaisi kohoaviin hintoihin.

Yksityisen terveydenhuollon keskeinen motiivi, liikevoitto, nostaa kustannuksia ja monikansallisten yritysten kautta se voi valua kansantalouden ulkopuolelle. Ruotsissa on keskusteltu voittojen rajoittamisesta 7-12 % tasolle, joten noin 10 % voittoja voitaneen pitää pidemmän aikavälin oletusarvona. Sirpaloitunut toimintakenttä johtaa myös merkittävästi suurempiin hallinto- ja transaktiokustannuksiin. Niitä ovat muun muassa markkinointiin, sopimiseen, laadun määrittelyyn ja valvontaan, tavoitteiden saavuttamisen seurantaan sekä erimielisyyksien ratkontaan liittyvät kustannukset. Transaktiokustannusteorian mukaan terveydenhuollon monimutkainen kokonaisuus soveltuu huonosti kilpailutettavaksi (Koskiaho 2008, Kilpailuttamisen kustannukset voivat yllättää, Sosiaaliturva 1/2008, 24-25.).

Myös terveydenhuollon monimutkaisen kokonaisuuden hallinta ja valvonta vaativat yhteiskunnalta haastavia ja siksi kalliita tietoteknisiä ratkaisuja, joiden pitää olla sujuvasti toimivia, luotettavia ja turvallisia. Kuten käytännön esimerkit ovat osoittaneet, monimutkaisten ohjelmistokokonaisuuksien kehittämiseen sisältyy suuri riski epäonnistua. Silloin tietotekniikalla saavutettaviksi oletetut säästöt voivat jäädä hallituksen sote-mallissa saamatta. Esimerkkinä siitä millaiseen tehottomuuteen pitkälle yksityistetty terveydenhuolto voi johtaa on USA, jossa hallintokulut vievät jopa kolmanneksen budjetista.

Kun yksityisten yritysten voitot, transaktiokustannukset, päällekkäiset investoinnit, mutkistuva tietotekniikka ja hallinto sekä kilpailuun väistämättä liittyvä tyhjäkäynti syövät karkeasti puolet hallituksen mallin perusterveydenhuollon kustannuksista, kustannustehokkuutta arvioitaessa pitää tuotantokustannusten sijaan tarkastella kansantaloudellisia kustannuksia. Kun vielä työvoimakulut vievät valtaosan terveydenhuollon kustannuksista, yritysten välisellä kilpailulla ei Suomen terveydenhuollon kustannustehokkuutta paranneta. Hallituksen sote-mallilla valtion rahat tulevat siis loppumaan paljon nopeammin kuin mitä tapahtuisi, jos valtion tuki keskitettäisiin julkiseen terveydenhuoltoon. Toisin sanoen kansalaisten maksutaakka kasvaisi ja/tai palvelut heikkenisivät.

Hallituksen esittämää terveydenhuoltomallia voidaan verrata lähinnä Ruotsin ”valinnanvapausmalliin”, josta on kertynyt kokemuksia vuoden 2009 jälkeen. Myös siellä pidettiin tärkeänä, että valinnanvapaus antaa mahdollisuuksia taloudelliseen kasvuun.

Luvattuja kustannussäästöjä ja laadun paranemista, byrokratian vähenemisestä puhumattakaan, ei ole kuitenkaan tapahtunut (Szebehely 2017, Voitontavoittelu hyvinvointipalveluissa: mitä Suomi voi oppia Ruotsin kokemuksista? Talous ja yhteiskunta 3). Pikemminkin on syntynyt uusia ongelmia, joista Suomessa kannattaisi ottaa oppia. Näistä mainittakoon erityisesti voitontavoittelun takia tarvittavien kontrollijärjestelmien jatkuva laajentuminen, joka kangistaa myös julkisen terveydenhuollon käytänteitä. Julkinen ja yksityinen puoli ovat samalla viivalla, mutta terveydenhuolto kärsii.

Vaihtoehtona luonnollinen monopoli

Taloustieteessä luonnollisella monopolilla tarkoitetaan tilannetta, jossa paras taloudellinen tehokkuus saavutetaan yhden tuottajan toimesta. Tyypillisesti luonnollisia monopoleja syntyy infrastruktuureihin, kuten esimerkiksi sähkö-, vesihuolto- tai rataverkkoihin. Yhtenä oleellisimmista peruspalveluista myös terveydenhuoltoverkostoa voidaan pitää kansallisena infrastruktuurina, jonka ylläpitämiseen vain valtiolla on riittävät rahkeet. Luonnollisessa monopolissa sekä ylikapasiteetista että kilpailutilanteesta johtuva tyhjäkäynti jäävät pois.

Täydelliseen kilpailuun verrattuna monopoli tuottaa tyypillisesti vähemmän ja korkeammalla hinnalla, jolloin yhteiskunnalle syntyy ns. hyvinvointitappiota, joka koostuu tuottajan saaman voiton ja kuluttajien saaman hyödyn pienenemisestä. Terveydenhuollon luonnollisessa monopolissa ei kansantaloudellista hyvinvointitappiota kuitenkaan synny, koska valtion tarjoamien palvelujen hyöty siirtyy kokonaisuudessaan kansalaisille, ja koska heidän hoitotarpeensa tyydytetään.

Luonnollinen monopoli antaa merkittävän mittakaavaedun. Laitteet, tilat ja toiminnot voidaan optimoida valtakunnallisesti ilman päällekkäisiä investointeja. Maakuntataso olisi optimointiin riittämätön ja silloin ketjuuntuneilla yrityksillä olisi mahdollisuus hyödyntää mittakaavaetuja julkista terveydenhuoltoa paremmin.

Valtion ylläpitämänä luonnollisella monopolilla on myös mahdollisuus pisimmälle meneviin integraatioetuihin. Perinteisesti erillisiä toimintoja voidaan kytkeä yhteen ja jopa valtionhallintoon. Silloin avautuu väyliä säästöihin, joista markkinatalouteen pohjautuvassa terveydenhuollossa ei voida edes uneksia. Seuraavassa hahmottelen kehittelyn pohjaksi lähestymistapaa, jossa kaikki luonnollisen monopolin tarjoamat edut hyödynnetään. Sitä voidaan kutsua pelkistetyksi julkiseksi terveydenhuoltomalliksi.

Pelkistetyn julkisen terveydenhuoltomallin pääpiirteet

Luonnollisen monopolin etujen täysimittaisen hyödyntäminen edellyttää julkisen ja yksityisen terveydenhuollon erottamista. Samalla varmistuu, ettei järjestelmän hallinta karkaa julkiselta vallalta eikä terveydenhuolto ajaudu kulutustuotteeksi. Kun tuotantokustannusten lisäksi otetaan huomioon kaikki muutkin kustannukset, palvelujen käyttäjille aiheutuvat välilliset kulut mukaan lukien, pelkistetyllä mallilla saavutetaan kansantaloudellisesti ylivertaisesti tehokkain terveydenhuolto. Kansalaisilla on vapaus valita minkä tahansa julkisen tai yksityisen perusterveydenhuollon toimijan palvelu milloin tahansa, mutta yksityinen vain omalla kustannuksella.

Valtio vastaa kaikista kustannuksista. Kansalaisille tarjotaan täydelliset ja tasa-arvoiset terveyspalvelut, joissa integroituvat potilas- lääke-, työterveys- sekä suun terveydenhuolto. Kehittämisen painopistettä siirrettään ennakoivaan terveydenhuoltoon ja lähipalveluihin ottaen huomioon myös palvelujen saavuttamisesta kansalaisille koituvat kustannukset.

Ylin hallinto pelkistetään asiantuntijapohjaiseksi ministeriön, THL:n, Valviran ja Fimean toiminnoista byrokratiaa vahvasti leikaten. Toiminnallinen hallinto rakentuu keskussairaaloiden ja sairaanhoitopiirien sekä kuntien ympärille, jolloin perus- ja erikoissairaanhoito integroituvat ehjäksi kokonaisuudeksi. Poliitikkojen valta terveydenhuollossa poistuu ja kuntien rooliksi jää ennen muuta tilojen vuokraaminen valtiolle. Myös ainakin osa sosiaalihuollosta voisi jäädä kuntien vastuulle.

Toiminnassa jatketaan aikaisemmin hyviksi havaittuja käytänteitä ja kehitetään niitä entistä joustavammiksi ja järkevämmiksi. Pelkistetty terveydenhuoltomalli ei tarvitse maakuntahallintoa, jolloin vältytään todennäköisesti yli 100 miljoonan euron vuosittaisilta lisäkuluilta.

Terveydenhuollon ylimpään hallintoon luodaan poliittisesti riippumaton innovaatiojärjestelmä, jonka avulla toteutetaan vakaa kehitys kohti entistä ennakoivampaa terveydenhuoltoa. Samaan kokonaisuuteen siirretään myös nykyisin Suomen Akatemialla oleva vastuu lääketieteellisen tutkimuksen rahoituksesta. Järjestely tukee mahdollisuuksia hyödyntää Suomen terveydenhuoltojärjestelmää ja sen tuottamaa tietovarantoa tutkimuksessa, joka puolestaan voisi palvella terveydenhuoltoa.

Pelkistetyssä julkisessa terveydenhuollossa terveystieto ei sirpaloidu ja sen käyttö voidaan organisoida mahdollisimman tehokkaaksi. Hyvin johdetulla innovaatiojärjestelmällä saavutetaan todennäköisesti myös tehokkaampi ohjausvaikutus kuin yksityisessä terveydenhuollossa marginaaliseksi jäävällä kilpailulla. Jonojen takia julkinen terveydenhuolto on leimattu tehottomaksi, vaikka kyse on ollut resurssipulasta eikä julkisen terveydenhuollon ominaispiirteestä.

Jonot voidaan poistaa lähes välittömästi, ja selkeästi hallituksen mallia pienemmin kustannuksin, lopettamalla yksityisen puolen kela-korvaukset ja lisäämällä vastaavasti julkisen terveydenhuollon resursseja. Samassa yhteydessä poistetaan julkisen terveydenhuollon henkilökunnan mahdollisuus kilpailla oman työnantajansa kanssa, mikä on johtanut vääristymiin, joita normaalissa liike-elämässä ei hyväksyttäisi. Nykyisten jonojen purkamiseen voidaan tilapäisesti käyttää myös palveluseteleitä.

Hallituksen esittämään malliin liittyvän monimutkaistumisen sijasta pelkistetyssä mallissa terveydenhuollon rakenteita ja toimintoja voidaan kokonaisuutena yksinkertaistaa, mikä parantaa asiakaskokemusta ja laskee kustannuksia. Taloudellisesti merkittävimmät pelkistysmahdollisuudet ovat lääkehuollossa, laskutusbyrokratiassa ja tietotekniikassa.

Lääkejakeluketjun oikaisu eli lääke- ja potilashuollon yhdentäminen
 
Lääkkeet ovat yksi merkittävimmin terveydenhuollon kustannuksiin vaikuttavista tekijöistä, joten lääkehuollon organisointiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Historiallisia syitä, jotka johtivat lääkehuollon eriytymiseen muusta terveydenhuollosta, ei enää ole. Sen sijaan lääke- ja potilashuollon yhdentämiseen on painavia logistisia, taloudellisia ja käytännöllisiä perusteita.

Liike-elämässä tehokkuutta parannetaan usein jakeluketjuja yksinkertaistamalla. Suomen lääkehuollon jakeluketjun 4-5 porrasta voidaan supistaa kahteen ja laskutuksessa jopa yhteen. Valtio voi hankkia reseptilääkkeet suoraan lääketehtailta, jolloin niiden hinta karkeasti puolittuu eli Suomen resepti- (n. 2 mrd €) ja sairaalalääkemenoista (n. 0.5 mrd €) säästyy noin miljardi euroa vuodessa. Nykyisen lääkejakeluketjun tehottomuutta kuvaa hyvin se, että jakeluketjun oikaisulla saavutettava säästö on yli kymmenen kertaa suurempi kuin apteekkareille verojen jälkeen jäävä apteekkitulo.

Säästöjä syntyy myös, koska jakeluketjun lyhentyessä osa Fimean ja Kelan byrokratiasta käy tarpeettomaksi, ja koska hintaneuvotteluissa valtion asema on olennaisesti vahvempi kuin apteekeilla. Valtion lääkelaitos pohjustaisi myös edellytyksiä kansainväliselle (esim. EU:ssa) lääkehankinnan/-tuotannon yhteistyölle, jossa säästömahdollisuudet olisivat vieläkin suuremmat.

Jos lääkehoito on sirpaloitunut useille toimijoille, kenelläkään ei ole kokonaisvastuuta ja potilaiden lääkitysturvallisuus jää helposti hallitsemattomaksi (Hakoinen ym. 2017: Lääkekaaoksen hallinta sote-muutoksessa). Se voi johtaa potilasvahinkoihin ja nostaa kustannuksia. Pelkistetyssä julkisessa terveydenhuollossa kokonaiskuva lääkityksestä on aina saatavilla ja esimerkiksi lääkkeiden yhteisvaikutukset tai sivuvaikutukset potilaalla diagnosoitujen vaivojen kanssa tulisivat ohjelmiston kautta automaattisesti esille. Sen sijaan hallituksen kaavailemassa monituottajamallissa Hakoisen ym. esittämät parannusehdotukset lääkitysturvallisuuteen olisivat kauttaaltaan mahdollisimman hankalasti toteutettavissa.

Valtion rooli lääkkeiden hankkijana sopii sekä taloudellisesti että toiminnallisesti erittäin hyvin yhteen niiden varmuusvarastoinnin kanssa, joka voidaan toteuttaa hajautetusti keskussairaaloissa mahdollisimman lähellä oletettua tarvetta. Lääkkeiden jakelun haavoittuvuus pienenisi ja varastointikustannukset käytännössä poistuisivat. Lääkevarastojen hallinta
voidaan automatisoida valtakunnallisesti niin, ettei hävikkiä synny, vaikka ne olisivat suurimmat mahdolliset. Osalla lääkejakeluketjun oikaisusta säästyviä varoja voitaisiin myös tukea välttämättömimpien lääkkeiden kotimaista valmistusta tai kykyä siihen niin, että kriisivalmius saataisiin ulotettua mahdollisimman pitkälle aikavälille. Pienempänä, mutta silti merkittävänä yksityiskohtana, lääkejakeluketjun oikaisu poistaa lääketehtailta mahdollisuuden korruptionluonteiseen markkinointiin, joka sekin nostaa lääkkeiden hintoja.

Asiakkaille lääkkeiden oikaistu jakeluketju tuo sekä säästöjä että mukavuutta. Lääkkeet saisi farmaseutin valvomana automaattisesti terveyskeskuksen lääkerobotilta suoraan lääkärin määräyksen mukaan. Ei tarvittaisi reseptien käsittelyä eikä ylimääräisiä apteekkimatkoja, joista syntyy nykyisin kuluja ja työaikatappioita arviolta 100 miljoonan euron luokkaa vuodessa.

Jakeluketjun oikaisun jälkeen apteekit myisivät pääosin vapaakauppalääkkeitä ja muita terveysalaa lähellä olevia tuotteita, mutta myös reseptilääkkeitä olisi saatavilla apteekkien itsensä määrittelemillä hinnoilla niille, jotka haluavat enemmän valinnanvapautta tai käyttävät yksityistä terveydenhuoltoa. Apteekkitoiminnan voitto ehkä voisi lähes puolittua nykyisestä, mutta toisaalta siirtyminen kevyempään yritysverotukseen pehmentäisi muutosta.

Laskutusbyrokratian poisto

Terveydenhuolto on ”ilmaista”, eli se kustannetaan verovaroin, muun muassa Englannissa. Helsingin terveyskeskusten maksutuloista karkeasti kolmanneksen on arvioitu kuluvan laskutusbyrokratiaan, ja siksi siellä on luovuttu käyntimaksuista. Jos kansalaisten Suomessa maksamien noin 5 mrd € (2015) terveydenhoitomaksujen kohdalla olisi sama tilanne, se tarkoittaisi miljardiluokan kustannusta. On ilmiselvää, että näin suuresta menoerästä, jolla ei ole mitään reaalista vastiketta, pitää päästä eroon.

Sekä reseptilääke- että käyntimaksut on mahdollista hoitaa yksinkertaisimmin ja käytännössä kuluitta siirtämällä ne verotukseen. Sekä valtio että terveydenhuollon käyttäjät hyötyisivät. Myös terveydenhuoltoon liittyvät korvaukset ja sosiaaliset tulonsiirrot toteutuisivat verotuksen kautta automaattisesti, jolloin paljon Kelan ja sosiaalitoimen byrokratiaa ohjelmistoineen jäisi pois.

Tietotekniikan yksinkertaistuminen

Pelkistetyn julkisen terveydenhuollon yksikanavaisuus ja yksinkertaisuus tekevät tietoteknisten ratkaisujen toteutusympäristön kertaluokkaa hallituksen esittämää monitoimijamallia suotuisammaksi, jolloin tietojärjestelmistä tulee toimintavarmempia ja edullisempia. Silloin tietotekniikan resurssit voidaan keskittää järjestelmän monimutkaisuuden ja rahaliikenteen hallinnan sijasta terveydenhuollon ydintehtäviin.

Pelkistetty malli täyttää kaikki hallituksen asettamat tavoitteet

Hallitus tavoittelee sote-uudistuksella säästöjä, jotka kymmenen vuoden kuluessa kohoaisivat kolmeen miljardiin euroon vuodessa. Arviota pidetään kuitenkin epätodennäköisenä. Myös edellä esittämäni arvio yksityisen terveydenhuollon aiheuttamista lisäkuluistaviittaisi hallituksen sote-mallin kustannusten kohoavan nykyisestä ainakin miljardilla eurolla vuodessa (olettaen, että yksityisen puolen osuus terveydenhuollon kokonaiskustannuksista olisi 2/3). Useista muista lähtökohdista on päädytty kustannusten kohoamiseen noin 3 mrd €/v. Koska erilaisista lähtökohdista johdetut summat kattavat osittain eri kustannuksia, ne ovat todennäköisesti pikemminkin minimiarvioita.

Kun lääkkeiden jakeluketjun oikaisu ja laskutuksen siirto verotukseen johtavat yhteensä noin 2 mrd €/v säästöön, olisi pelkistetyn mallin etu hallituksen malliin nähden yhteensä noin 5 mrd €/v! Siis säästöillä voitaisiin mainiosti kattaa myös työterveyshuollon, opiskelijoiden terveydenhuollon (yhteensä 0,8 mrd €/v) ja suun terveydenhuollon (1,2 mrd €/v) kustannukset ja vielä jäisi ylikin.

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että koska hallituksen sote-mallin keskeisenä perusteluna oleva kustannusten nousun leikkaus perustuisi pääosin tietotekniikkaan ja eläköitymiseen, samat mahdollisuudet (tietotekniikan suhteen vielä mittavampina) ovat tietenkin käytettävissä myös pelkistetyssä julkisessa terveydenhuollossa. Tällöin säästöpotentiaaliksi tulisi kymmenen vuoden kuluessa jopa 8 mrd €/v. Mittasuhteista kertoo jotain, että sillä kurottaisiin valtionvelka umpeen noin 15 vuodessa.

Hallituksen ja pelkistetyn mallin kustannusvaikutusten suuruusluokkaerosta seuraa kiistämätön johtopäätös: pelkistetty julkinen terveydenhuolto on hallituksen esittämään malliin nähden murskaavan ylivoimainen. Säästöjen ohella se täyttää täydellisesti kaikki hallituksen asettamat muutkin tavoitteet ja ne ovat nopeasti saavutettavissa. Dramaattinen ero mallien tehokkuudessa vahvistaa, että julkisen terveydenhuollon infrastruktuuri todellakin on luonnollinen monopoli, jota yhtenäisenä kokonaisuutena hyödyntämällä Suomelle voidaan luoda ainutlaatuisen kustannustehokas ja sujuva terveydenhuolto. Ainoastaan liiketoiminnan lisääntyminen jäisi vähäiseksi, mutta sekin on etu, koska vain itsetarkoituksellinen liiketoiminta on tehottomuutta, joka syö kansantalouden voimavaroja hyödyttäen vain pientä joukkoa sijoittajia.

Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon yhteen sovittaminen

Pelkistetyn mallin ja hallituksen mallin välinen ristiriita voidaan ratkaista yksinkertaisesti ja tasapuolisesti kaksinapaisella lähestymistavalla. Ne kansalaiset, jotka haluavat vaihtaa hoidon kohteesta kuskin paikalle, käyttäisivät omalla kustannuksellaan yksityisiä terveyspalveluita, jotka korvattaisiin verotuksessa julkisen terveydenhuollon henkilökohtaisten mediaanikustannusten (reseptilääkkeet + hoito) mukaan. Valinnan yksityiselle puolelle voisi tehdä kalenterivuodeksi kerrallaan vuoden irtisanomisajalla. Muille kansalaisille valtio tarjoaisi pelkistetyn julkisen terveydenhuollon edellä esitettyyn tapaan veloituksetta.

Näin yksityinen ja julkinen terveydenhuolto tulisivat entistä paremmin samalle viivalle, sillä julkisen puolen ei tarvitsisi omaksua tehokkuutta heikentäviä liike-elämän käytänteitä ja yksityinen puoli voisi osoittaa, että se pystyy pärjäämään liikevoiton ja transaktiokustannusten aiheuttamista rasitteista huolimatta. Kaksinapainen lähestymistapa on periaatteessa henkilö- eli kapitaatiokorvaukseen perustuvan rahoitusjärjestelmän muunnelma. Olennainen ero hallituksen esittämään on, ettei valtion raha siirtyisi suoraan yrityksille vaan se kulkisi yksityisten kansalaisten kautta, jolloin henkilökorvaukseen liittyvät keinottelumahdollisuudet jäisivät pois.

Pelkistetty julkinen terveydenhuoltomalli ja tulevaisuuden haasteet

Pelkistetty julkinen terveydenhuolto on varmuudella tehokas lääke vastaamaan ennakoituun terveydenhuoltomenojen kasvamiseen. Hyötyjiä ovat sekä köyhät että rikkaat, mutta käytännössä positiivinen muutos kohdistuu etenkin köyhimpään väestöön. Maksuttomuus ja lähipalvelujen parempi saatavuus alentavat kynnystä hoitoon hakeutumiselle, jolloin terveyserot pienenevät ja välillisesti myös terveydenhuollon kustannukset laskevat.

Siirtyminen pelkistettyyn terveydenhuoltomalliin on rakenteellisesti niin pieni muutos nykyiseen, ettei – toisin kuin hallituksen mallissa – minkäänlaista siirtymäkauden kaaosta voi syntyä. Mallin alueellisesti merkittävin vaikutus on, että se katkaisee pitkään jatkuneen palvelujen keskittymisen.

Oikein painotettu lähihoito tuottaa nopeimman hoitoon pääsyn, kapasiteetin tehokkaan käytön sekä matkakustannusten ja sairauslomien minimoinnin. Toimintojen hajauttaminen on myös sopusoinnussa tietotekniikan ja etädiagnostiikan tarjoamien tulevaisuuden visioiden kanssa. Sen sijaan hallituksen esittämä terveydenhuollon toimintojen keskittymiseen johtava malli rajoittaisi uusien innovaatioiden mahdollisuuksia.

Tulevaisuuden haasteisiin on helpompaa ja riskittömämpää vastata yksinkertaista järjestelmää säätämällä. Väestön vanhenemiseen sopeutumisen lisäksi pitää varautua myös muihin uhkatekijöihin kuten esimerkiksi syvään talouden taantumaan ja konflikteihin. Poliittisesta päätöksenteosta irti olevan innovaatiojärjestelmän avulla voidaan tulevaisuudessa myös välttää ajautuminen nyt koettuun terveydenhuollon rapautumiseen ja sen jälkeiseen kaoottiseen tilanteeseen, jota poliitikot eivät kykene hallitsemaan.

Demokratiassa uudistuksia tehdään yleensä entisiä ratkaisuja paikkaamalla ilman perusteellista kokonaisvaltaista tarkastelua. Silloin ydintekijöiden sijaan lopulta paikkaukset ja asiaan kuulumattomat kytkökset alkavat usein hallita kokonaisuutta.

Hallituksen sote-uudistuksessa on käynyt juuri näin, ja kaikki alkuperäiset tavoitteet ovat kääntyneet päälaelleen. Tällä on erityisen kohtalokkaat vaikutukset tietojärjestelmiin, jotka ovat terveydenhuollon kehityksen keskiössä. Sote-uudistuksen tulevaisuuden kannalta erääksi keskeisimmistä kysymyksistä nousee: yritetäänkö tietotekniikalla mahdollistaa monimutkaisin sote-malli vai yritetäänkö yksinkertaistaa sote-malli tietotekniikan hyödyntämiselle suotuisimmaksi ympäristöksi.

Koska digitalisoituvassa maailmassa megatrendinä on kaiken yksinkertaistaminen ja tehostaminen, hallituksen sote-uudistusmalli olisi vastavirtaan menoa tavalla, josta on myöhemmin lähes mahdotonta irtautua. Pelkistetty julkinen terveydenhuoltomalli tarjoaa nyt ilmeisen ainutkertaiset mahdollisuudet luoda parhaat edellytykset toimivalle ja edistykselliselle terveydenhuollolle pitkälle tulevaisuuteen.

Siksi pääministeri Sipilän sanoin pitäisi nyt olla tarkkana, sillä huonoa mallia ei kannata hyväksyä.