Viime päivien kohina toimittaja Lauri Nurmen tekemästä auktorisoimattomasta Sanna Marin -kirjasta elänee siihen asti, kun Julkisen sanan neuvosto antaa mahdollisen lausuntonsa kirjan tekotavoista.

Kannattaa huomata, että kohussa ei oikeastaan ole kyse siitä, onko kirja totta vai ei. Moni kirjassa mainituista poliitikoista on kiistänyt asioiden menneen niin kuin Nurmi tulkitsee. Myös yksittäisten lauseiden totuudellisuudesta on väännetty, puolesta ja vastaan.

Tällainen kiistely on loppumaton suo, sana vastaan sana. Joka tapauksessa hämmästyttävän yksityiskohtaisesti Nurmi kirjassa muistaa vuosien takaisia keskusteluita, ja aistii jälkeenpäinkin ihmisten silloisia tunnetiloja.

Kustantaja kertoi Demokraatille, että kirjan lähteinä ovat muistiinpanot ja äänitallenteet, mutta kirjassa ei eritellä mikä siteerauksista on mitenkin verifioitavissa.

Jos tarkkaa tallennetta tapauksesta ei ole olemassa, sekä päähenkilöt että kirjailija voivat väittää toistensa puheista mitä vain.

Tämä on vähän sivuseikka, sillä toimittajan tai muun maallikon tietokirjasta ei voi valittaa, vaikka sen tiedot olisivatkin pielessä.

Tietokirjojen sisältöjä eivät kuluttajansuojan säännöt tai Journalistin ohjeet sido.

MONI TOIMITTAJA varoittelee nyt Yle-päätoimittajan Panu Pokkisen tavoin, että kirjan tekemisen tapa voi tehdä säröjä suomalaisen journalismin luotettavuuteen.

Kirjailija on hankkinut tietonsa nimenomaan Iltalehden toimittajana. Olisi hyvien tapojen mukaista kertoa haastateltavalle tai jutustelukumppanille yksilöidysti etukäteen, jos keskusteluita julkaistaan jälkeenpäin toisessa yhteydessä, eri alustalla kuten kirjassa.

Vielä isompi eettinen ongelma on, että kirjassa poltetaan tekijän aiempien lehtijuttujen anonyymilähteitä, joko tahallaan tai harkitsemattomuuttaan.

Iltalehti uutisoi esimerkiksi kirjassa kuvatuista TP-UTVA:n kevään 2020 koronakiistoista nimettömiin lähteisiin viitaten jo tuoreeltaan, kuten pitääkin. Kyseessä oli lukijoille tärkeä tieto päättäjien eripuraisuudesta. Nyt kirja kuitenkin antaa kuvan, että lehden tietojen lähteenä oli pääministeri itse.

Tämä on epäreilu ja pelottava temppu kaikille päättäjille, jotka luulevat voivansa jutella toimittajille luottamuksellisesti, journalistin ohjeiden takaaman anonymiteetin suojissa.

Ei ole mikään ihme, että kansanedustajat yli puoluerajojen ovat reagoineet asiaan aidosti suuttunein, jopa pelästynein kommentein somessa ja livekeskusteluissa.

Syytäkin pelästykseen on. Nurmen lehtihaastatteluissa esittämä näkemys siitä, että haastateltavan luottamuksellisuus ja lähdesuoja jotenkin poistuisivat, kun haastateltava luopuu tehtävistään, on täysin paikkansapitämätön.

Jokaisen haastateltavan, olipa hän konna, tavis tai poliitikko, pitää pystyä luottamaan toimittajan ammatillisiin lupauksiin vaitiolosta. Lähdesuojan on kestettävä vaikka käräjille asti.

MURENTAAKO tällainen käytös silti koko suomalaisen journalismin uskottavuutta?

No ei, enemmänkin se kertoo vain yhden toimittajan työtavoista ja etiikkanäkemyksistä.

Eikä tämäkään onneksi lopeta Iltalehdeltä arvokkaiden skuuppien saamista. Poliitikot puhuvat vastedeskin myös Lauri Nurmelle ja kaikille muille eri medioiden tähtitoimittajille yhtä auliisti kuin tähänkin asti.

Vaikka hyvin tuntisivatkin luottojournalistiensa tavat ja luonteet.

Ei kukaan ole ennenkään pakottanut poliitikkoja paljastamaan salaisuuksiaan. He ovat halunneet itse hyötyä median kautta saamastaan valtavasta lukijanäkyvyydestä.

Alallamme tiedetään hyvin, että moni toimittaja haluaa toimia sanansaattajana, saada isoja skuuppeja ja mainetta itselleen vaikka kyseenalaisilla keinoilla. Uutinen tehdään, vaikka päättäjä ajaisi nimettömillä paljastuksillaan pelkästään omia intressejään eikä kansan etua.

Niin kauan kuin tällainen ”kaupankäynti” ja tiedonvälityksen moraalin taivuttelu on journalismissa arkea, kohuja syntyy, lehtiä ja kirjoja myydään – ja jotkut tienaavat sillä paremmin kuin muut.

Mutta voihan olla, että tällä nimenomaisella Marin-kirjakohulla on myös positiivisia seurauksia: ammattikuntamme ei ehkä olisi pyhäinpäivän alla muuten pysähtynyt ajattelemaan eettisiä rajanvetoja.

Ajoitus on ainakin paras mahdollinen. Perinteisesti molemmat iltapäivälehtemme pitävät nyt halloweenin aikoihin suuret syysjuhlansa, joissa käydään läpi vuoden onnistumisia ja toimintamallien uudistustarpeita – toivottavasti rehellisesti ja itsekriittisesti.