Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Miljardööri Bessent Yhdysvaltain valtiovarainministeriksi

LEHTIKUVA / AFP / ANDREW CABALLERO-REYNOLDS

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi miljardööri Scott Bessentin valinnan maan valtiovarainministeriksi maanantaina paikallista aikaa. Presidentti Donald Trumpin nimittämä ministeriehdokas hyväksyttiin tehtävään äänin 68-29.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Muun muassa Washington Postin mukaan Bessent sai tukea sekä demokraattien että republikaanien puolelta ja osoittautui yhdeksi vähemmän kiistellyistä Trumpin ministerivalinnoista.

Senaatin hyväksynnän myötä 62-vuotiaasta Bessentistä on tulossa ensimmäinen avoimesti homoseksuaali republikaaniministeri. Ensimmäinen avoimesti homoseksuaali yhdysvaltalaisministeri oli demokraattipresidentti Joe Bidenin hallinnossa liikenneministerinä toiminut Pete Buttigieg.

Sijoitusrahastojohtajana toiminut Bessent on puolustanut Trumpin ehdotuksia verovähennyksistä sekä tuontitulleista. Lisäksi hän on sanonut tukevansa tiukempia pakotteita Venäjän öljy-yhtiöitä vastaan Ukrainan sodan lopettamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE