Tekoäly, rikkaana kukoistava monikulttuurisuus, railo kaupunkien ja maaseudun välillä. Maailma on muuttunut erilaiseksi verrattuna siihen aikaan, kun nykyistä peruskoulujärjestelmää rakennettiin. Miltä peruskoulu näyttäisi, jos sitä alettaisiin nyt rakentaa tyhjältä pöydältä? Euroopan koulutussäätiön (ETF) johtaja Pilvi Torsti lähti mukaan ajatusleikkiin.

– Radikaalein rakennemuutos olisi siirtyminen kokonaiskoulupäivään. Meillä on kansainvälisesti verrattuna lyhyet koulupäivät alakoulussa. Suomalaisilla lapsilla on paljon vapaa-aikaa todella nuorella iällä. Se oli vahvuus vanhassa maailmassa, jolloin elettiin pienemmissä yhteisöissä. Lapset liikkuivat vapaasti ja olivat iltapäivänsä esimerkiksi puisto-ohjauksessa, jossa oli järjestettyä ohjelmaa, Torsti sanoo.

Digitalisaation myötä runsas vapaa-aika on kääntynyt itseään vastaan. Nyt lapsien iltapäiviä hallitsevat usein laitteet. Se aika on pois itseohjautuvuudesta, kekseliäisyydestä ja liikunnasta. Ennen älylaitteiden yleistymistä iltapäivät olivat aikaa, jolloin täytyi itse keksiä tekemistä ja se kehitti monenlaisia taitoja. Nyt sen ajan kaappaa valmista sisältöä tarjoava laite.

Keskeisen lähtökohdan suhteen Torsti korostaa peruskoulun ydintä.

– Tasa-arvon periaate olisi myös unelmien peruskoulussa, jos sitä lähdettäisiin rakentamaan nyt. Osana koulutusketjua näen myös varhaiskasvatuksen, koska on paljon tutkimusnäyttöä siitä, että varhaiskasvatuksen ja peruskoulun ketju on hyvin tärkeä, hän sanoo.

– Peruskoulu olisi hyvä aloittaa kuusivuotiaana, kuten aika isossa osassa maailmaa tehdään. Eskari on jo nyt monella tavalla samanlaista kuin monissa maissa on eka luokka. Olisi kuitenkin hyvä aloittaa peruskoulu kuusivuotiaana, jotta oltaisiin samassa rytmissä kuin valtaosa Eurooppaa.

Tasa-arvon ajatus on koulutuksen historiassa melko nuori ajatus. Vasta 1800-luvun loppupuolella alettiin ajatella, että kaikki lapset kuuluvat kouluun.

– Valtaosa maailmaa ei edelleenkään ole tällaisessa ajattelussa. Peruskoulun idea oli uraauurtava 1960-luvulla, ja maailman mittakaavassa se on edelleen radikaali.

Kun Suomen koululaitosta uudistettiin perusteellisesti 1960- ja 1970-luvuilla, ihanteena oli järjestelmä, joka mahdollisti yleissivistävän koulutuksen kaikille varallisuudesta ja taustasta riippumatta.

Tasa-arvon saavuttaminen vaatii nyt toisenlaisia toimenpiteitä kuin peruskoulun alkutaipaleella, koska ympäröivä maailma on hyvin toisen näköinen.

– Meillä on monikielinen väestörakenne. Lisäksi kaupunkien ja maaseudun välille on muodostunut entistä suurempi ero. Se näkyy väestötiheydessä, mikä puolestaan vaikuttaa koulujen organisointiin, rahoitusohjaukseen ja lainsäädäntöön, Torsti sanoo.

– Jos nyt rakennettaisiin koulujärjestelmään, niin pitäisi toisella tavalla miettiä, miten harvaan asutuilla alueilla koulutilat järjestetään. Pitäisi pohtia esimerkiksi yhteiskäyttöä kirjastojen tai muiden palvelujen kanssa. Lisäksi miettisin yhteistyötä sekä kaupunginosien että kaupungin ja maaseudun koulujen välillä, opettaja- ja oppilasvaihtoja, jotta eri väestöryhmät kokisivat toistensa elämänpiirit.

Harppauksin etenevä teknologinen kehitys näkyy myös koulumaailmassa.

– Peruskoulun iso kysymys on näiden kaikkien vuosikymmenien aikana ollut, että kuinka eritasoiset oppijat pystytään ottamaan samassa luokkatilassa ottamaan mielekkäästi huomioon, Torsti sanoo.

– Parhaimmillaan digitaaliset sovellukset ja niihin liittyvät oppimisanalytiikka auttavat siinä, että pystytään samassa oppimistilassa yksilölliseen opetukseen. Minusta tämä on tärkeä mahdollisuus. Inkluusio eli räätälöity opetus samassa luokassa erilaisille oppijoille on yksi peruskoulun keskeisiä ihanteita.

Julkinen keskustelu digitaalisuudesta ja teknologiasta kääntyy usein hyvin mustavalkoiseksi ja ennakkoluulojen sävyttämäksi.

– Minusta tässä on kaksi tärkeää kysymystä koulun kannalta. Pitää miettiä, mitkä sovellukset tukevat oppimistavoitteita – ja niitä on paljon. Ja sitten pitää etsiä tavat, jossa sellainen laitteiden käyttö, joka häiritsee oppimista koulussa, siis ihan muiden sisältöjen selailu vaikka kesken oppitunnin, saadaan loppumaan, Torsti sanoo.

Vuosikymmenet on keskusteltu siitä, antaako peruskoulu riittävän hyvät valmiudet toiselle asteelle siirryttäessä.

– Se on ihan perusteltu huoli, eli minkälainen osaamistaso pitää olla, jotta toinen aste olisi mielekäs ja mahdollinen. Peruskoulun aloittaminen kuusivuotiaana voisi helpottaa siinä mielessä, että se toisi lisää joustavuutta kouluvuosiin, Torsti sanoo.

Ala- ja yläkoulun jaosta Torstilla ei ole lukkoon lyötyä mielipidettä, mutta merkityksettömänä hän ei pidä siihen liittyvää keskustelua.

– Siirtyminen alakoulusta yläkouluun ajoittuu nyt murrosiän vaativimpaan kohtaan. Välillä tätä on yritetty tasata yhtenäiskoulujärjestelyillä, Torsti sanoo.

– Lähtökohtaisesti on hyvä ottaa rinnalle myös kehityspsykologia, kun mietitään näitä tärkeitä murroskohtia.

Opetuksen sisällössä pitäisi huomioida ihmisen erityislaatuisuus, kun maailma muuttuu entistä teknologisemmaksi. Peruskoulussa lähtökohtana on ollut se, että opiskellaan laajasti erilaisia aineita ja opetuksessa huomioidaan myös sosioemotionaaliset taidot.

– Modernin teknologian ja tekoälyn maailmassa nämä kysymykset ovat tulleet hyvin ajankohtaisiksi. Se, mikä tekee ihmisestä erityisen verrattuna koneeseen, liittyy sosioemotionaalisiin taitoihin, kuten ryhmätyöskentelyyn ja itseohjautuvuustaitoihin, Torsti sanoo.

– Niille pitäisi raivata enemmän aikaa ja tilaa, mutta opettajilla taitaa olla jo paineita entisestään ylimääräisten resurssien löytämiselle.

Yhden ihan uuden asian Torsti toisi peruskouluun

– Viimeistään yläkoulussa ja toisella asteella ottaisin mallia kansainvälisestä IB-tutkinnosta ja Singaporesta. (IB-tutkinto on kansainvälinen ylioppilastutkinto.) Molemmissa on mukana viikoittainen vapaaehtoistyö itse valitun projektin puitteissa. Yhteistyötä tehdään ympäristöjärjestöjen, vammais- ja vanhustyön kanssa. Olennaista on vastuu omasta lähiyhteisöstä, Torsti sanoo.

– Tällainen malli sopisi Suomeen, koska meillä on perinteisesti vahva järjestökenttä, jonka kanssa kouluun kuuluvan vapaaehtoistyön voisi järjestää. Myös kuntien ja hyvinvointialueiden olisi luontevaa olla mukana. Näin vahvistaisimme yhteisvastuun kulttuuria, sukupolvien ja väestöryhmien välisiä yhteyksiä.

Torstilla on omakohtaista kokemusta lukioajaltaan United World College -spipendiaattina Italiassa.

– Teimme viikoittain töitä pakolaisleireillä ja vammaisten päivätoiminnassa. Nykyään seuraan vastaavaa mallia Bosniassa Mostarissa toimivan UWC-koulun taustasäätiön hallituksen puheenjohtajana. Vaikutukset ovat valtavat nuoren ihmisen maailmankuvan rakentumiselle ja ihan käytännöllisille valmiuksille olla mukana oman lähipiirin elämässä.

Räätälöityä matikkaa

Yksi kimmoke sähköisen oppimisympäristön tekemiseen oli perin arkinen. Miikka Mattila on vasenkätinen, ja piirtoheitintä käyttäessä kirjoittava käsi oli aina tiellä. Oli toki muitakin syitä, kuten turhautuminen perinteiseen matematiikan opetukseen.

Mattila toimii matematiikan opettajana Kuulammen koulussa Tyrnävällä. Kunta sijaitsee parikymmentä kilometriä Oulusta etelään. Uusimpien Pisa-arviointien mukaan koulu on saanut matematiikassa, luonnontieteissä ja lukutaidossa parempia tuloksia kuin Suomessa keskimäärin.

Kuulammen koulussa on Mattilan kehittämä Taagi-oppimisympäristö. Kyse on siis netissä toimivasta materiaalista, joka koostuu muun muassa parista tuhannesta opetusvideosta, nettitehtävistä ja muistikorteista.

– Siellä on koko yläkoulun matematiikan materiaali. Sivuilla on erilaisia polkuja, joista oppilas pystyy oman tasonsa mukaan valitsemaan, Mattila sanoo.

– Joku tarvitsee enemmän aikaa perusasioiden oppimiseen, toinen taas voi olla nopea oppimaan ja hän voi valita toisenlaisen kokonaisuuden.

Ideana on opiskella matikkaa uudella tavalla, ja yksi sähköisen materiaalin keskeisistä eduista on joustavuus. Opettajalla on mahdollisuus keskittyä tehokkaammin oppilaiden henkilökohtaiseen ohjaamiseen.
Sähköisestä oppimateriaalista huolimatta vihkotyöskentely on tärkeässä osassa.

– Tietyssä vaiheessa materiaalia siirrytään vihkotehtäviin. Opettajan työ tulee normaalia monipuolisemmaksi, Mattila sanoo.

– Opettajan rooli ei ole luokan edessä opettamista eli frontaaliopetusta, vaan kiertelyä, neuvomista ja sen seuraamista, kuinka vihkotyöskentely sujuu. Myös oppilaille tulee aktiivisempi rooli opiskelussaan.

Mattilan kehittämä verkkomateriaali ja teoriavihkot mahdollistavat myös perinteisen oppimisen. Sivusto on käynyt läpi tiukan arvioinnin useiden opettajien ja tuhansien oppilaiden palautteen kautta.
Mattila on tehnyt sähköistä materiaalia vuodesta 2014 asti.

– Kun oppilailta on saanut hyvin kannustavaa palautetta alusta asti, niin se on innostanut jatkamaan, Mattila sanoo.

Tähän mennessä noin tuhat oppilasta ja viisi-kuusi koulua on ottanut materiaalin käyttöönsä. Opettajat pystyvät hankkimaan Taagi-materiaalin ”omakustannushintaan”, ja muutamalla sadalla eurolla koko luokka pääsee hyödyntämään sitä.

Vaikka digitaalisia opetustapoja on aika ajoin kritisoitu, Mattila uskoo niiden vastuulliseen käyttöön.

– Kun käyttötarve ja tarkoitus on oikeanlainen, niin silloin niistä saa hyödyn irti. Vähän surullisenakin olen seurannut negatiivista asennetta, joka liittyy sähköisiin oppimisympäristöihin, Mattila sanoo.

– Eivät ne toimi tietenkään niin, että annetaan vain kone ja sanotaan, että tehkää jotain. Yläkoulussa on tarpeen, että opettaja ohjaa ja seuraa, mitä tehdään.

Mattilan kehittämä Taagi opettaa opiskelutaitoja ja vastuunottoa omasta oppimisesta, lisäksi se patistaa opiskelemaan aktiivisesti opetussuunnitelman velvoittamalla tavalla.

– Uudessa opetussuunnitelmassa itseohjautuvuus on yhtenä merkittävänä uutena asiana. Tässä materiaalissa opetellaan itseohjautumaan turvallisessa ympäristössä, mikä tarkoittaa, että on melko tiukasti määritelty, kuinka voi edetä oman tason mukaisesti, Mattila sanoo.

– Itseohjautuvuutta on se, että itse alkaa tekemään hommia ja keskittyy opiskeluun. Sisältö tulee kuitenkin annettuna.

Taagin oppimateriaali kehittyy jatkuvasti, ja Mattila pitää huolen siitä, että se pysyy ajan tasalla opetussuunnitelmien ja arviointikriteerien muutosten kanssa.

– Matematiikka on kyllä luonteeltaan sellainen, että Pythagoraan lause, sinit, kosinit, tangentit ja prosenttilaskut tulevat aina olemaan sisältönä, vaikka toki painotukset saattavat tietysti muuttua.

Tiedolla on vaikea johtaa, jos data on huonoa

Koulutuksen rahavirtojen trendit näyttävät huolestuttavilta. Samaan aikaan kun opetusmenot ovat kutistuneet, kiinteistömenot ovat kasvaneet roimasti ja sisäisen hallinnon kulut suorastaan laukanneet käsistä. Opetuskäyttöisten kiinteistöjen määräkin on samaan aikaan puolittunut.

Nuo luvut löytyvät Opetushallinnon tilastopalvelun avoimilta nettisivuilta, mutta täytyy tietää, mihin lähtee suunnistamaan, ja sen jälkeen on tehtävä melko monta klikkausta, jotta halutun informaation löytää. Kyse on siis valtiorahoitteisen koulutuksen kustannuksista. Niistä selviää, että vuosina 2001-2022 kiinteistöjen ylläpitomenot kasvoivat 98 prosenttia ja sisäisen hallinnon menot 244 prosenttia, kun taas opetusmenot kasvoivat vain 24 prosenttia. Tilastokeskuksen tietokannasta voi puolestaan löytää tiedon, että kyseisenä ajanjaksona inflaatio oli yhteensä noin 40 prosenttia, mikä tarkoittaa, että opetuksen määrärahat eivät ole yltäneet edes kuittaamaan inflaatiota.

Muun muassa tällaisen löydöksen kirkkonummenlainen Vesa Kallioniemi teki yhteistyökumppaneidensa kanssa. AI 11 -nimellä toimiva tekoälytoimisto on selvittänyt kuntien ja valtion avoimia tietokantoja. Apuna ovat olleet tekoälypohjaiset ratkaisut, joilla isoista tietokannoista voi haalia haluamiaan tietoja yleistajuiseen ja konkreettiseen muotoon.

– Tietoa on hirveän paljon, mutta kukaan ei oikeastaan käytä sitä kuin tutkimuksissa. Tieto on monimutkaista, se on eri paikoissa eikä se aina ole vertailukelpoista, Kallioniemi sanoo.

– Aluksi halusimme lähteä selvittämään, mitä hyvinvointialueiden taloudessa tapahtuu, mutta kun niistä ei ollut vielä riittävästi tilastoitua tieto, aloimme selvittää, mitä kunnissa tapahtuu.

– Oman kunnan tietoja etsiessä paljastui muun muassa se, että Kirkkonummella on huonot sähkösopimukset. Verrattiin niitä Hyvinkään tilanteeseen. Kirkkonummella oli pienempi kulutus, mutta hintalappu oli suurempi.

Kallioniemen mielestä kunnissa ei aina osata ostaa ja kilpailuttaa tehokkaasti. Monet kuntapoliitikot ovat tietämättömiä käynnissä olevista ostoprosesseista ja tehokkaammasta rahankäytöstä. Tämä voi näkyä esimerkiksi siinä, että koulutuksen menoista entistä suurempi osa menee johonkin muuhun kuin pääasiaan, koulutukseen.

– Projektin ideana on ollut parantaa avoimuutta ja parantaa julkista osto-osaamista.

Kallioniemi on kumppaneineen verrannut myös koulutusmenojen eroja Hyvinkäällä ja Kirkkonummella. Tilastoista paljastuu ällistyttäviä asioita. Muun muassa se, että Hyvinkäällä hallintomenoiksi on raportoitu noin 800 000 euroa, kun taas Kirkkonummella yli viisi miljoonaa euroa.

– Ongelma Suomessa on se, että huonoa dataa on paljon ja kunnat ilmoittavat mitä sattuu, Kallioniemi sanoo.

– Valtionkonttorissa on osasto, jonka tehtävänä on kerätä kunnilta vertailukelpoista tietoa, mutta haastavaa heillä on ollut.

Todennäköisesti Hyvinkäällä ja Kirkkonummella budjetointi ja raportointi hoidetaan eri tavalla. Eli kyse ei ole siitä, että Kirkkonummella pistettäisiin juuri samoihin hallinnollisiin toimiin yli viisi kertaa enemmän kuin Hyvinkäällä. Hyvin erilaisista talouskirjauksista seuraa se, että toimintoja on melkein mahdotonta vertailla. Se taas vaikeuttaa hyvien käytänteiden oppimista toisilta ja taloudellisen tehokkuuden tavoittelua.

– Jos ei ole kunnon dataa, niin täytyy seurata budjetteja. Se on suomalaisen päätöksenteon syöpä: seurataan budjetteja eikä sitä, mistä se budjetti muodostuu. Puhutaan, että täytyy johtaa tiedolla, mutta se on vaikeaa, koska hyvää tietoa on vähän, vaikka tilastoja on paljon, Kallioniemi sanoo.

– Laadukkaalla, koneluettavalla, julkisella ja vertailukelpoisella tiedolla saataisiin mittavia muutoksia ostoihin. Samalla rahalla saisi enemmän tai nykyisen toiminnan edullisimmin. Tiedot ovat jo olemassa, ne vaan pitää muokata käyttökelpoisiksi. Kustannuskysymys tuo ei ole, vaan pelkkä tahtokysymys.