Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

Ministeri Berner keksi ikiliikkujan

Kaikki me muistamme Soneran kohukaupan saksalaisella ilmalla. Ns. Umts-kaupassa suomalaiset miljardimunarit menettivät Sonera-seikkailuissa 4,3 miljardia euroa eli miljardi euroa enemmän kuin raskaat sotakorvaukset oli Neuvostoliitolle ja lisäksi menetettiin 1,3 miljardia euroa verotuloja.

Elämme taas ihmeiden aikaa. Hallitus koki suurena onnistumisena sijoittaa lähinnä jätevettä tuottavaan Terrafame-yhtiöön sata miljoonaa ja ministeri Anne Berner  miettii omaa hokkuspokkus-temppuaan rahoittaa valtion teitten rakentaminen ja ylläpito sekä tienata tällä bisneksellä vielä hyvin. Ihmeen taustalla on se, että auto- ja polttoaineverot alenisivat saman verran kuin tienkäyttöoikeuden myyminen tuottaisi valtiolle, mutta investointeihin käytettävät rahat kaksin- tai kolminkertaistuisivat.

Ministeri jakelee julkisuuteen tällaisia julistuksia:

” Tarkoitus on, että liikennekaari luo kasvua synnyttämällä uusia innovaatioita, panee vauhtia tuotekehitykseen ja luo uusia työpaikkoja jo olemassa oleville toimialoille – mutta myös kokonaan uutta toimintaa. Voimme valinnoillamme vaikuttaa tulevaisuuteemme ja ympäristöömme.”

Skiinafuuliaa, sanon minä!

Autoilijoiden ei kannata taputtaa, sillä kyllä tiellä liikkujat maksavat kuten ennenkin koko lystin.

Ajatushan on se, että valtio perustaa liikenneverkkoyhtiön. Nyt suunnitellaan, voisiko todellakin valtion liikenneverkon ylläpidosta ja kehittämisestä vastata valtionyhtiö. Valmistelun tavoite on, että valtionyhtiö voisi aloittaa toimintansa jo vuoden 2018 alussa. Valtion liikenneverkkoyhtiö rahoittaisi toimintansa pääasiassa liikenneverkon käyttöön perustuvilla asiakasmaksuilla, joilla korvattaisiin osa liikenteen nykyisistä veroista ja maksuista.

Yksityiset palveluntarjoajat siis ostaisivat tienkäyttöoikeutta liikenneverkkoyhtiöltä ja myisivät sen eteenpäin autoilijoille, joiden on pakko ostaa sitä päästäkseen liikkumaan teillä. Nämä käyttöoikeuksia myyvät palveluntuottajat eivät vastaisi teiden rakennus- tai kunnossapitokustannuksista, mutta rahastaisivat joka ikisestä ajetusta kilometristä oman siivunsa.

Autoilijoiden ei kannata taputtaa, sillä kyllä tiellä liikkujat maksavat kuten ennenkin koko lystin. Vaikka auto-, käyttövoima- tai polttoaineveroja voitaisiin ehkä alentaa, maksaa autoilija joka kilometristä liikenneverkkoyhtiön operaattoreille. Auton kilometrit voitaisiin tarkastaa katsastusten yhteydessä tai jopa asentaa siru auton rakenteisiin autoilua seuraamaan. Eivätkä operaattorit autoilijoita ilman rahastele ja hoida bisneksiään. Katetta ne tahtovat ja mitä enemmän, sen parempi.

Valtio tekee omilla päätöksillään ja ratkaisuillaan autoilun todella hankalaksi.

Kokeilun kylkiäisenä liikennekaarihanketta markkinoidaan kansalaisille sillä, että toimivat liikennemarkkinat sekä liikenteen uudet palvelut lisäävät koko liikennejärjestelmän tehokkuutta ja siten pitkällä tähtäimellä vähentävät liikennettä ja päästöjä. Liikennepalveluiden kehittäminen antaa yksittäiselle kansalaiselle lisää valinnanmahdollisuuksia oman auton käytön ja olemassa olevien liikennepalvelujen rinnalle. Tutkimusten mukaan yksi yhteiskäyttöauto saattaisi korvata jopa 8-25 yksityisomisteista autoa. Uskokoon, kuka haluaa!

Kun katselee Tampereen liikennepolitiikkaa ja sisäisen liikenteen vaikeuksia, onko tässä tarkoitus palata ”hevosaikakauteen”. Valtio tekee omilla päätöksillään ja ratkaisuillaan autoilun todella hankalaksi. Nopeuksia ollaan pudottamassa ja autoilijoilta kielletään useiden teiden käyttö. Toisihan se tietenkin töitä, jos palattaisiin 1800-luvun englantilaiseen käytäntöön, että auton edellä tuli juosta ihminen punaisen lipun kanssa ja huutaa, että auto tulee.

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

Töitä tarjolla

Kuntavaaleja käytiin muun muassa teemalla ”Työ on ihmisen perusoikeus”. Yleensä käsite työ liitetään palkkatyöhön. Mutta voiko väittää vastaan, etteikö perheenäiti tekisi työtä kotona. Työn tekemiseen näyttää siis liittyvän ihmisen erilaiset motiivit.

 

Duunari raataa saadakseen palkkapussin. Kotiäiti hoitaa lapsiaan huolehtiakseen jälkikasvunsa tarpeista. Joku saattaa tehdä jopa vapaaehtoistyötä. Yhtä kaikki, työ on tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjännitteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa. Se antaa elämälle paitsi toimeentuloa, myös henkisiä haasteita. Työn täytyy olla merkityksellistä, työssä pitää voida kehittyä ja työntekijän pitää saada päättää siitä, miten työ tehdään. Silloin työntekijä voi hyvin ja tuottaa tulosta.

 

Työnantajat marisevat usein, että heillä olisi työtä tarjolla, mutta ei ole hakijoita.

 

Nyky-Suomessa työmarkkinat ovat valitettavasti luonteeltaan vinksahtaneet. Meillä on pakkotyötä, pakkotyönhakua ja pakkoyrittäjyyttä. Se lisäksi työnhakijoille tarjotaan epätyypillisiä työsuhteiden muotoja, joita ovat esimerkiksi osa-aikatyö, määräaikaistyö, kotona tehtävä työ ja työvoiman vuokraukseen perustuva työ. Missä luuraavat oikeat työpaikat?

 

Työnantajat marisevat usein, että heillä olisi työtä tarjolla, mutta ei ole hakijoita. Vaikeasti tarjottavien työpaikkojen määrä ei ole lisääntynyt. Näin todisti professori Pertti Koistinen hiljakkoin Aamulehdessä. Ongelman ydin ei ole haluttomat työntekijät, vaan työpaikoissa on jotakin mätää. Koistinen kehottaakin työnantajia itsetutkiskeluun. Jokin asia mättää näissä työpaikoissa, joita ei saada täytettyä.

 

Villakoiran ydin saattaa olla joissakin työsuhteen ehdoissa, jotka työntekijän näkökulmasta viittaavat, jos ei nyt ihan pakkotyöhön, niin ainakin sinne päin. Työsopimus voi olla nolla-tuntisopimus, joka edellyttää pienellä varoitusajalle töihin lähtöä kahdeksi tunniksi. Ei tällainen työ elätä. Työ voi olla hyvin sesonkiluonteista, muutamana päivänä pitäisi huhkia vuorokaudet ympäriinsä ja sitten pitää vapaata. Pyritään tasaamaan tunnit, ettei syntyisi ylitöitä.

 

On olemassa työpaikkoja ja työnantajia, joiden työpaikat menevät kuin kuumille kiville, ja hakijoita on satamäärin yli tarjonnan.

 

Sitten mukaan tulevat työnantajan asenteet. Jos et suostu mihin tahansa, niin huomenna ei satukaan olemaan töitä tarjolla. Opiskelijoilla teetetään minusta ihan orjatyöhön verrattavaa duunia. Jopa korkeasti koulutettuja nuoria otetaan ”harjoittelemaan” palkatta. Kun olet riittävästi harjoitellut, otetaan seuraava ”harjoittelija”.

 

Työttömiin kohdistetut toimenpiteet eivät ole rakentavia. Työnvälitystoimistot ovat ”rangaistuslaitoksia”, joissa sovelletaan yhteiskunnan kurinpitomenettelyä ja virkailijoiden mielivaltaa. Mikäli naama ei miellytä, ohjataan koulutettu ihminen ennalta huonoksi työpaikaksi tiedettyyn työpaikkaan isännän saappaan alle käskettäväksi osa-aikatyöhön.

 

Jos työntekijä itse irtisanoutuu työsuhteesta, seuraa siitä karenssi ja korvausten menetys. Tyhjiä tunteja ei pysty täyttämään toisella työnantajallakaan, koska voimassaolevan sopimuksen työtunneista ei ole etukäteen tietoa. Tämän lisäksi tyhjistä työtunneista ei kerry eläkettäkään. Muualla kuin työnvälitysalalla tällainen sanktioiden käyttäminen olisi ihmisoikeuskysymys.

 

On olemassa työpaikkoja ja työnantajia, joiden työpaikat menevät kuin kuumille kiville, ja hakijoita on satamäärin yli tarjonnan. Mitään muuta ei tarvita kuin tarjota reiluja työehtoja ja kohtuullinen korvaus. Koska työnantajat ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan saaneet nauttia ylitarjonnasta ja jonoista porttien ulkopuolella, tilanne on ehkä muuttumassa. Työnantajien olisi aluksi lähdettävä muokkaamaan omia asenteitaan. Pikkiriikkisen nöyryyttä ja vastaantuloa työntekijöitten suuntaan olisi paikallaan ja käydä vaikkapa kurssi rekrytoinnin saloista.

 

Niin työn, työnantajan kuin työntekijän arvostus lähtee molemminpuolisesta kunnioituksesta ja reiluista pelisäännöistä. Onneksi Lauri Lylyn pormestariohjelmaan on kirjattu työllisyyden parantaminen ykkösasiana. Mutta myös se, ettei hinnalla millä hyvänsä. Työpaikkojen pitää olla reiluja, työnantajien noudattaa työehtosopimuksia ja maksaa veronsa.

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Heikki Näreikkö

Heikki Näreikkö on Pirkanmaan aluesivujen toimittaja.

Rohkeutta, tahtoa, uskoa, toivoa – jopa hitusen järkeä

Mies, toveri, kaveri, veijari, johtaja, vaikuttaja – mikä lie?

Hän tulee ja sanoo, että hoidetaan meille kaikille ja ennen kaikkea lapsillemme töitä ja toimeentulo. Kun näin käy, meillä on varaa hoitaa lapsien vanhemmat ja  isovanhemmatkin.

Sen lisäksi tai siksi tarjoamme lapsillemme kasvatuksen ja koulutuksen varhaiskasvatuksesta yliopistoihin asti.

Pormestari ei siihen yksin pysty, siksi hän pyytää yhteistyöhön julkisen sektorin lisäksi kolmatta ja etenkin yrityksiä.

Miehen viesti on yhteistyö.

Mies on laittanut itsensä kovaan peliin. Niin kovaan, että mahtaako hän itsekään sitä vielä ymmärtää? Tai – sitten ymmärtää.

Miehen viesti on yhteistyö.

Eväät yhteistyölle on ammennettu työelämän ristiriitojen sovittelusta.

Kadehrittava annos rohkeutta ja hermoja – ties mistä.

Tahto – luojan tekosiako sekin?.

Ehkä myös usko ja toivo?

Mutta – ei yksi mies maailmaa muuta

Mies, toveri, kaveri, veijari, johtaja, vaikuttaja – mikä lie on uskoakseni puhutellut vajavaisen kansakoulun pohjalta maistereita, lisensiaatteja, tohtoreita, professoreita ynnä muita.

Mutta, ei yksi mies maailmaa muuta – ei edes Tamperetta.

Rohkeutta, tahtoa, uskoa ja toivoa hän kuitenkin tuo – ehkä hitusen jopa järkeä.

Unohdinko rakkauden?

En unohtanut.

Heikki Näreikkö

Heikki Näreikkö on Pirkanmaan aluesivujen toimittaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

Alussa oli suo, kuokka ja Halla-ahon Jussi

Kaikki on aloitettava alusta, niin hyvän kuin pahankin tekeminen. Halla-ahon Jussin suo on tavoitella Perussuomalaisten puheenjohtajuutta, kuokkana hänellä on omien sanojensa mukaan kova pää ja paksu nahka ja tavoitteena päästä suomalaisen politiikan ytimeen.
Minulle ei ole valjennut hänen manifestiensa kautta, mikä hänen todellinen tavoitteensa on politiikan keskiössä, tietysti edellyttäen, että hän sinne pääsee. Julistukset ovat keinoja, todellinen päämäärä lienee valta ja vaikuttaminen, mitä hän sillä vallalla aikoo tehdä ja mihin päämääriin hän sen avulla pyrkii, on kysymysmerkki.

Alku on ollut hyvin käsikirjoitettua näytelmää. Trump twiittaa, Halla-aho ilmestyi Suomen kansalle videon välityksellä. Puheenjohtajuuttakin hän aikoo hoitaa Euroopasta käsin. Tämä on yllättävää, uutta ja kiehtovaa poliittista käyttäytymistä. Tosin ei kovin omaperäistä, koska Italian suosituimpiin poliitikkoihin kuuluva Peppe Grillolla ei ole edes puoluetoimistoa eikä organisaatiota.

Voiko kaiken ”vanhan” kyseenalaistaminen olla ideologia, joka viehättää?

Politiikkaa johdetaan netissä ja sosiaalisessa mediassa tässä ja nyt. Kaikkeen liikkuvaan reagoidaan välittömästi sormi kännykän näppäimillä. Nuoriso elää elämäänsä tuijottamalla älypuhelintaan ja sen avulla he hoitavat sosiaaliset suhteensakin, miksi ei politiikkaakin sitten voisi hoitaa samalla tavalla?

Voiko kaiken ”vanhan” kyseenalaistaminen olla ideologia, joka viehättää? On luonnollista, että teini potkii aisan yli, mutta miten aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä tällä tavalla? Jussi vihaa paitsi hyvinvointivaltiota, niin sosialidemokraatteja yli kaiken. Demari on ”niljakkain” olento, mitä maa päällään kantaa. Halla-ahon mukaan sosialidemokraateissa ”erityisen ahdistavaa on, että heistä ei päästä eroon, vaikka he jäisivät kiinni.”

Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, joka pistäisi rettelöijät kuriin. Uskonto on roskaa, sosiaalituet on poistettava ja valtion ainut tehtävä on pitää kuria ja järjestystä. Listaa on turha jatkaa. Tämä on sitä julkista kuorrutusta ja profiilia, millä hän haluaa tulla julkisuuteen. Kylmään harkintaan pystyvät ja terävät aivot hänellä ovat.Tässä on samanlainen paradoksi kuin Trumpin politiikassa. Juuri se köyhä kansanosa, joka eniten hyötyy Obaman terveydenhuoltouudistuksesta, äänesti innoissaan Donaldia,joka lupasi kumota sen heti. Lähiöistä löytyy varmasti Jussin kannattajakuntaa, jotka nauttivat suomalaisen yhteiskunnan sosiaaliturvasta.

Riittääkö yhteiskunnalle katkeroituneelle ihmiselle se, että syyllinen on löytynyt ja on joku, joka kertoo syyllisen hänen ahdinkoonsa. Halla-aho kertoo, että neekereitä, somaleita ja muita maahanmuuttajia ei voida pitää ihmisinä tai ainakaan samanarvoisina kuin esimerkiksi valkoisen rodun edustajia. Somalit saattavat olla jopa pedofiliaan taipuvaisia. Sanoma uppoaa otolliseen maaperään kuin idutettu perunan mukula kevätlämpöiseen maahan.

Hyvin oletettavaa on, että Soinin luona käy vielä monta lähetystöä kyseessä olevista puolueista.

Halla-ahon vallan­kaap­paus puolueessa on mahdollinen teknisesti perus­suo­ma­laisten omintakeisen puolu­eor­ga­ni­saation vuoksi. Puolu­e­ko­kouk­sessa äänioikeus on kaikilla jäsenmaksunsa maksaneilla puolueen jäsenillä. Viimeksi Turun puolu­e­ko­kouk­sessa heitä oli paikalla tuhatkunta.

Maahan­muut­to­vas­taisten ihannoimalle sometaikurille ei ole siten välttämättä kovin vaikeaa värvätä puolu­e­ko­kouk­seen muutama sata uutta puolu­e­ko­kou­se­dus­tajaa varmistamaan valintansa. Samalla hän voi miehittää puolueen hallinnon ja johdon sekä ympäröidä itsensä omilla suosikeillaan.

Mitä sanovat hallituskumppanit Keskusta ja Kokoomus Jussin tultua valituksi. Tuskin Sipilä ja Soini kumartavat ja kiittävät. Hyvin oletettavaa on, että Soinin luona käy vielä monta lähetystöä kyseessä olevista puolueista. Häneen vedotaan. Soinia vaaditaan uhrautumaan asettumaan ehdolle hallituksen koossa pitämiseksi ja isänmaan edun vuoksi.

Lähteekö Timo häviämään puheenjohtajavaalia, tuskin. Vanha peluri laskee varman päälle. Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, mihin johtopäätökseen Soini tulee. Harkintaan vaikuttaa varmasti se, minkälaisen rökäletappion perussuomalaiset kokevat kuntavaaleissa. Ja kuinka ylös Halla-ahon kannatusluvut lähtevät nousemaan.

Demaripuolueen johtoa kannattaa varmaan ”ohjeistaa” partiolaisten tunnuslauseella, ”Ole valmis!” Seuraavat eduskuntavaalit voivat olla lähempänä kuin luule

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Tuula Petäkoski-Hult

Kirjoittaja on lempääläläinen filosofian tohtori ja fysioterapeutti

Kuulevatko korvat, näkevätkö silmät?

Maakunnalliset palvelut tulevat, mutta millaisina? Aloittaa pitäisi vajaan kahden vuoden päästä. Paperille on saatu paljon monenlaisia ehdotuksia. Lakien valmistelua tehdään aivan eri tavoin kuin edellisten hallitusten aikaan on tehty. Lausuntopyyntöjä on lähetetty kuntiin, Suomen Kuntaliitolle, järjestöille ja asiantuntijoille. Samalla on todettu, että lakiluonnosta muokataan koko ajan.

Näin vesitetään se ehdotus, josta lausunnot annetaan. Pääministeri on luvannut, että kaikki lausunnot ja niihin kirjoitetut kommentit luetaan. Ehkä luetaan, ehkä ei – ennen ei juurikaan ole luettu, vaan yhteen lasketaan ne vaihtoehdot, jotka vastaajat ovat valinneet. Entä saavatko kunnat ja muut lausuntojen antajat lausua lopullisesta lakiehdotuksesta? Sitä jäämme odottamaan ja monet kunnatkin ovat sitä vaatineet.

Entä onko valmistelussa käytössä kuulevat korvat ja näkevät silmät?

Meneillä olevan maakunta- ja sote-uudistuksen piti olla maakuntauudistus ja siihen yhtenä tärkeänä elementtinä sisältyisi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen ja tuottamisen merkittävä muutos. Tämän lisäksi uudenlaisen maakunnan tehtäviksi siirtyvät muun muassa ELY- ja TE-toimistojen palvelut. Niistä onkin puhuttu vähemmän ja lausuntojen pyyntipapereissakin sote-sanalla aloitetaan, vaikka maakunnan rakentamisesta on kysymys.

Entä onko valmistelussa käytössä kuulevat korvat ja näkevät silmät? Kuuleeko valmistelusta vastuussa oleva pääministeri asiantuntijoita ja professoreita, joista lukuisat ovat varoitelleet aikataulusta ja julkisen toimijan lähtökohtaisesta rapauttamisesta. Lukuisissa kunnissa on jo toimittu sosiaali- ja terveyskeskuksina, mutta tämä ei nyt kelpaa, vaikka tulokset puhuisivat puolestaan. Näkevätkö silmät ne painotukset, joita lausunnoissa on ja näkevätkö silmät sekä kuulevatko korvat ne kysymykset, joita on keskusteluun nostettu? Tämä tehtävä jäänee, kuten viimeksikin, perustuslakivaliokunnalle.

Edetköön maakunta- ja sote-uudistus, mutta sellaisilla askelmerkeillä, että asiakkaat ja palvelujen tuottajat pysyvät mukana. Edelleenkin Suomessa on tärkeää, että julkinen ja yksityinen tekevät työtä yhdessä asukkaiden palveluiden tuottamiseksi. Kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut eivät kuitenkaan sovi yritysten kauppatavaraksi. Julkinen puoli vastaa esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan koulutuksesta ja siitä, että meillä on osaavia henkilöitä toteuttamassa palveluita, joita asukkaat tarvitsevat.

Perustuslain tulee ottaa kantaa yhtä lailla asukkaiden kuin kuntienkin väliseen eriarvoisuuteen.

Viime metreillä Kokoomuksen suunnasta on tullut esille, että kunnat saisivatkin tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita, mikä on tervetullut lupaus, mutta pitääkö se muutenkin kuin kuntavaalien alla. Entäpä Kuntalehden uutisointi siitä, että kuudelle suurimmalle kaupungille annettaisiin erilainen oikeus palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen kuin muille?

Tässä piilee perustuslaillinen ongelma, joka lisää kuntien ja niiden asukkaiden välistä eriarvoisuutta. Perustuslain tulee ottaa kantaa yhtä lailla asukkaiden kuin kuntienkin väliseen eriarvoisuuteen. Lisäksi Suomen hankintalaki tuo omat haasteensa eikä tässä voida syyllistää EU:ta, kun itse on otettu kireämpi kanta kuin EU edellyttää.

Tulevien maakuntien asiakkaiden mielissä olevat kysymykset kaipaavat vastauksia. Asiakkaiden kysymykset ovat hyvin lähellä arkielämää ja tästä pitäisi puhua enemmän eikä pelkästään yritysten ja hallintoihmisten ajatuksista. Ihmiset kaipaavat vastauksia. Esimerkiksi näin on kysytty: ”Jos valitsen sen Kela-taksin, niin saanko käyttää sitä vai pitääkö käyttää sote-taksia? Eihän meiltä viedä meidän hyvin toimivaa sosiaali- ja terveyskeskusta ja henkilöstöä?”

Kunnilla on valmiudet tuottaa ja kehittää järjestämänsä palvelut kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti, kun siihen annetaan mahdollisuus. Kuntien työntekijöiden ja päättäjien silmät ja korvat näkevät ja kuulevat lähellä asukkaita.

Tuula Petäkoski-Hult

Kirjoittaja on lempääläläinen filosofian tohtori ja fysioterapeutti

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Risto Koivisto

Kirjoittaja on maakuntaneuvos Pirkkalasta

Kumpi kylki edellä?

Huhtikuun kuntavaaleissa on Tampereella herättänyt kummastusta sosialidemokraattien päätös käydä vaaleihin sammutetuin lyhdyin eli nimeämättä pormestariehdokastaan. Poliittiset vastustajat katsovat saaneensa tästä jonkinasteisen vaaliaseen, eivätkä kaikki puolueen kannattajatkaan ole vakuuttuneet päätöksen järkevyydestä.

Pormestarijärjestelmän vankkana kannattajana olen yrittänyt ymmärtää sosialidemokraattien päätöstä, vaikka en sitä kannatakaan.

Sosialidemokraatit perustelevat päätöstään sillä, että kuntavaaleissa on tärkeintä saada ratkaisuja keskeisiin asiakysymyksiin henkilöiden valinnan asemesta. Toisaalta he toteavat, että pormestari valitaan vasta valtuuston voimasuhteiden ratkettua ja valtuuston toimesta eikä siis kuntavaaleissa.

Helsingin kaupungin ensimmäinen pormestarivaali näyttääkin lipsahtaneen ihan väärille raiteille.

Perustelu välttää henkilövaalin liian keskeinen asema kuntavaaleissa on tärkeä. Esimerkiksi media, Tampereella varsinkin valtalehti, on aina innokkaasti pistämässä lusikkaansa vaalisoppaan puimalla aika populistisesti henkilöiden pormestariuden kannalta toissijaisia ominaisuuksia. Pormestarin ominaisuuksia tärkeämpi kysymys kuitenkin on valtuuston voimasuhteet ja kyky yhteistyöhön. Pormestari kun toimii täysin valtuuston kannatuksen varassa, hänen itsenäinen päätösvaltansa on aika vähäinen.

Helsingin kaupungin ensimmäinen pormestarivaali näyttääkin lipsahtaneen ihan väärille raiteille. Median täyttävät monenlaiset analyysit Jan Vapaavuoren ja Anni Sinnemäen ominaisuuksista ja sopivuudesta tehtävään, ja asiakysymykset ovat jäämässä väkisinkin tarkasteluissa taka-alalle.

Käsittääkseni demokratiaan kuuluisi kyllä kertoa, kenet puolue pyrkii saamaan pormestariksi, mikäli tulevan valtuuston voimasuhteet valinnan sallivat. Epätarkoituksenmukaista sen sijaan olisi sopia, että pormestarin nimeäminen aina olisi suurimman puolueen asia, koska pormestarin ja valtuuston yhteistyö saattaisikin toimia paremmin muulta pohjalta.

Sosialidemokraattien ansiota on se, että vaikea ongelma asia- ja henkilövaalien tasapainosta kuntavaaleissa on saatu keskusteluun. Toivottavasti pormestarivaalien vähitellen yleistyessä koko maahan uutuudenviehätyksen katoaminen hoitaa tämänkin asian kuntoon.

Risto Koivisto

Kirjoittaja on maakuntaneuvos Pirkkalasta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta