Politiikka
12.12.2020 10:49 ・ Päivitetty: 12.12.2020 10:49
Ministeri Kiuru ripitti hidastelusta syyttänyttä oppositiota: ”On vihjailtu, että sosiaali- ja terveysministeriössä olisi lepäilty koko kesä”
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) vastasi opposition kritiikkiin uuden tartuntatautilain aikatauluista. Muun muassa kokoomuksen Mia Laiho toisti lauantain lakiesityksen lähetekeskustelussa useaan kertaan, että esityksen valmistuminen kesti valitettavan kauan.
Hallituksen lakiesitys antaisi kunnille ja aluehallintoviranomaisille nykyistä laajemmat mahdollisuudet puuttua esimerkiksi elinkeinonharjoittamiseen vakavan tartuntataudin torjumiseksi. Esimerkiksi yksityisten liikuntatilojen sulkeminen olisi jatkossa mahdollista kahden viikon ajaksi. Voimassaoleva laki tarjoaa viranomaisille mahdollisuuden vain kunnallisten liikuntatilojen sulkemiseen.
– Ollaan nyt rehellisiä itsellemme, ei tämä ihan tavallinen harjoitus ole ollut. Edustaja (Mia) Laiho omassa puheenvuorossaan vihjaisi, että miksi näin kovia valtuuksia otetaan käyttöön. Osa porukasta on sitä mieltä, että mihin ne kovimmat mahdollisuudet jäivätkään. Tätä se on ollut koko tämä syksy, Kiuru aloitti puheenvuoronsa.
Seuraavaksi ministeri keskittyi kuvailemaan lakiesityksen valmistelua seikkaperäisesti.
– Haluan sanoa teille, että jos joku ajattelee, että lainsäädännöllisesti normaaliolosuhteissa tämä kvartetti soisi niin, että eduskuntaan tulisi tyylipuhtaita suorituksia liukuhihnalta muutamassa viikossa. Ei sellainen ole mahdollista. Me joudumme tekemään töitä niin, että nämä esitykset olisi laadittu mahdollisimman huolellisesti.
Kiurun mukaan lakiesitysten vaatimustaso on muun muassa perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön vuoksi niin korkea, ettei hallitus voi antaa lakiesityksiä ilman riittäviä vaikutusarvioita tai perusteluita.
”Tässä tarvitaan todella vahvaa tahtoa, että tämä asia saadaan täällä läpi.”
Tartuntatautilain päivittämisestä päätettiin 9. kesäkuuta valtioneuvoston linjauksen pohjalta. Lakiesitys oli lausuntokierroksella syyskuussa.
– Eikä se ollut siellä edes kuukautta, kun tämän esityksen valmistelu oli niin kova. Syyskuussa tämä oli jo lausuntokierroksella. Pidän tätä erittäin nopeana toimintana varsinkin, kun on vihjailtu, että sosiaali- ja terveysministeriössä olisi lepäilty koko kesä. Ei ole pitänyt paikkaansa.
Lokakuun puolivälissä lainsäädäntöä esiteltiin Kiurun mukaan hallituskumppaneille ja oppositiolle. Sen jälkeen esitystä on sorvattu Kiurun sanoin ”valtavan kokoisella valmisteluverkostolla”. Mukana olivat oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, valtiovarainministeriö, sisäministeriö ja aluehallintoviranomaisten edustajat.
– Tämä porukka on kokoontunut viikoittain näitä yksityiskohtia tuunaamaan sen keskustelun pohjalta, joka käytiin lokakuun puolenvälin aikaan. Lausuntokierros oli kova. Kritiikkiä tuli laidasta laitaan ja intressit näkyivät tässä keskustelussa hyvin paljon. Olen samaa mieltä. Olisin mielelläni suonut, että olisi vähemmällä saatu tämä tänne, mutta sitä on demokratiassa näiden asioiden valmistelu.
Oikeuskanslerin ennakkotarkastusmuistio on Kiurun mukaan päivätty 1. joulukuuta.
– Ja tämä lakiesitys on jo täällä. Pitäisin tässä tilanteessa, kun otetaan historia huomioon, hienona, että pääsemme tätä nyt käsittelemään.
– Olisin mielelläni venynyt vieläkin kovempaan, mutta tämä ei ole, niin kuin ymmärrätte, vain yhden ihmisen show. Tässä tarvitaan todella vahvaa tahtoa, että tämä asia saadaan täällä läpi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
