Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ministeri Lindström tiukkana työaikalain aikataulusta: “Se tulee keväällä”

Työministeri Jari Lindström (s.) mukaan eduskunnan kevätkaudella käsittelyyn tuleva hallituksen esitys työaikalaista ei vaikuta parhaillaan käynnissä olevaan työmarkkinajärjestöjen liittokierrokseen millään tavalla.

– Eihän se vaikuta millään lailla. Se vaikuttaa vasta tulevaan maailmaan, Lindström sanoo.

Hän ei halua arvioida miksi jotkut työmarkkinajärjestöt ovat arvostelleet lakiesityksen aikataulua mutta kertoo ymmärtävänsä heidän huoltaan.

– Minä olen ay-taustainen. Totta kai ymmärrän, että he pelkäävät, että sieltä tulee jotakin ikäviä yllätyksiä. Sehän siinä on se huoli. Mutta ei kannata nyt huolestua tästä asiasta. Se (lakiesitys) tulee keväällä.

Jotkut sanoivat, että jotkut saattavat tästä jotakin sanoa ja näinhän on käynytkin.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen totesi Demokraatin haastattelussa, että työaikalain pitäisi olla valmiina viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä mikäli asiassa halutaan edetä tällä hallituskaudella. Piiraisen mukaan Lindström vaarantaa koko liittokierroksen.

Myös STTK on todennut lakiesityksen aikataulun heikentävän liittokierroksen ilmapiiriä.

Lisää aiheesta

Lindström toivoo liittokierroksen sujuvan rauhallisissa merkeissä työaikalakiesityksen aikataulusta huolimatta.

– Toivon, että maltti säilyy. Ennen kuin tulimme tämän asian kanssa ulos, soitimme kierroksen työmarkkinajärjestöille ja kerroimme, että näin on päätetty. Avoimuutta tässä on harrastettu.

Oliko vastaanotto myönteinen?

– Asiallinen. Jotkut sanoivat, että jotkut saattavat tästä jotakin sanoa ja näinhän on käynytkin. Vuoropuhelu työmarkkinajärjestöihin päin on ihan rakentavaa, Lindström vakuuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE