Politiikka
16.3.2018 08:33 ・ Päivitetty: 16.3.2018 12:27
Ministeri Terho käärmeissään: ”Pääministerillä petti kantti”
Siniset eivät hyväksy tänään perjantaina EU-ministerivaliokunnassa muutettua Suomen kantaa koskien Britannian EU-eron myötä vapautuvia europarlamenttipaikkoja, Eurooppa-, kulttuuri-, ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.) kertoo.
Terho muistuttaa, että EU-ministerivaliokunnassa linjattiin 16. helmikuuta 2018 Suomen kanta, jonka mukaan Suomi ei kannata Ison-Britannian EU-eron myötä mahdollisesti vapautuvien meppipaikkojen tai osan niistä jakamista. Linjauksen mukaan Suomi katsoo, että pienemmän EU:n tulisi tarkoittaa pienempiä toimielimiä.
Euroopan parlamentissa meni helmikuun alkupuolella läpi esitys, jonka mukaan Britannian EU-eron vapauttamat europarlamentin paikat jaettaisiin muille EU:n jäsenmaille, mikäli Brexit toteutuu. Britannialta vapautuvista paikoista jaettaisiin eteenpäin kolmasosa. Kaksikolmasosaa Britannian entisistä paikoista puolestaan jäisi jakamatta.
Parlamentissa hyväksytyssä esityksessä Suomi olisi saamassa yhden lisäpaikan. Lisäpaikan olisi saamassa myös esimerkiksi Viro ja Ruotsi. Saksa puolestaan ei ole saamassa lisäpaikkoja, kun taas Ranska olisi saamassa viisi paikkaa.
Lisää aiheesta
Sampo Terho kertoo nyt, että hallituksen linjausta on muutettu perjantaiaamuna.
– Muutetussa linjauksessa todetaan, että vaikka EU-maiden kesken saavutettu laaja yhteisymmärrys ei vastaa Suomen aiemmin linjaamia tavoitteita, Suomi ei ole valmis kaatamaan parlamentin ehdotusta vaan on halukas hyväksymään kompromissin, jossa osa vapautuvista paikoista jaetaan jäsenvaltioille.
Pääministeri ei myöskään keskustellut hallituksen linjasta luopumisesta hallituskumppaneiden kanssa.
Terho kertoo hänen ja Timo Soinin jättäneen ministerivaliokunnan kokouksessa asiakohtaan eriävän mielipiteen ilmaisevan lausuman.
– Siniset eivät tietenkään voi tällaista antautumislinjausta kannattaa ja mielestämme Suomen olisi pitänyt vaikka yksin olla tätä vastaan. Yksimielisesti helmikuussa linjattu Suomen kanta on hyvä. Siitä luopuminen ei ollut kompromissi vaan antautuminen. Suomi ei saanut mitään myönnytyksensä vastineeksi. Pitämällä linjamme olisimme voineet saada myös muita maita Suomen linjoille, mutta pääministerillä petti kantti, Sampo Terho tilittää.
Britannialta vapautuvien paikkojen jaosta keskusteltiin Terhon kertoman mukaan epävirallisessa päämieskokouksessa 23. helmikuuta.
– Pääministeri ei pitänyt riittävän voimakkaasti kiinni helmikuun epävirallisessa päämieskokouksessa Suomen kannasta, vaan antautui kun huomasi, etteivät muut olleet samaa mieltä. Muille jäsenmaille ei tuolloin ole riittävän selkeästi välittynyt Suomen linjausta siitä, ettei Suomi voi tukea Iso-Britannialta jäävien meppipaikkojen osittaista täyttämistä, hän kuvailee.
Terhon mukaan pääministeri ei myöskään keskustellut hallituksen linjasta luopumisesta hallituskumppaneiden kanssa, ennen kuin jo tuli asiasta julkisuuteen.
– Siitä on helppo antaa periksi, se on ehkä kaikkein pienin näistä kysymyksistä, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi jo helmikuussa Helsingin Sanomien uutisen mukaan.
Petteri Orpo totesi puolestaan Demokraatille helmikuussa, että hänellä ei ole mitään lisämeppiä vastaan.
Terho ihmettelee keskustan ja kokoomuksen taipumista.
Terho ihmettelee nyt, että keskusta ja kokoomus ovat valmiita taipumaan täysin muiden EU-maiden painostuksen alla, vaikka mitään asiaperusteita hallituksen kannan muuttamiselle ei hänestä ole.
– Suomen kanta on nyt jälkikäteen muutettu vastaaman tätä pääministerin antautumislinjaa. Sinisten mielestä tämä on Suomen kansallisen edun vastaista, siksi emme voineet tukea linjanmuutosta, Terho jatkaa.
Hän huomauttaa vielä, että päätös Iso-Britannialta vapautuvien meppipaikkojen täyttämisestä vaatii jäsenmaiden yksimielisyyden, joten Suomella olisi ollut mahdollisuus pitää kiinni linjastaan.
Terho kertoo, että sinisten ministerit esittivät EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjaan seuraavan lausuman:
”Suomen ei tule muuttaa helmikuun EU-ministerivaliokunnassa yksimielisesti linjattua kantaa siitä, että Suomi ei kannata Ison-Britannian EP-paikkojen tai osan niistä jakamista muille jäsenvaltioille, koska Suomi luopuisi aiemmasta kannastaan ilman kompensaatiota, kyseessä olisi perääntyminen, eikä kompromissi.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
15.3.2018 15:13
”Ois varmasti ketuttanu, jos ois ollu pakko jatkaa koulua, mutta tänä päivänä olisin kiitollinen” – Maksuton toinen aste puhututti eduskunnan kyselytunnilla
Uutiset
14.3.2018 00:33
Politiikkaklubin paneelissa ja keskustelutilaisuudessa Tampereen Työväen Teatterin aseman heikentämistä ei hyväksytty
13.3.2018 13:54
Miten käy maineikkaan teatterin rahoituksen, ministeri tänään Tampereelle – Terho: ”On tärkeä kuulla suoraan paikan päällä”
Politiikka
8.9.2017 06:46
Macronille tukea Suomesta – ”Brittimeppien tilalle yleiseurooppalaisia edustajia”
Politiikka
23.2.2018 10:37
Jaakonsaari: Suomelle kaavailtu lisämeppi kuuluisi Euroopan ainoalle alkuperäiskansalle
Politiikka
23.2.2018 06:09
Pääministeri linjaa HS:ssä hallituksen EU-politiikkaa: Unionin rahoituksessa huomioitava yhteisten sääntöjen noudattaminen
Politiikka
11.2.2018 08:18
”Se säästäisi vuosittain 180 miljoonaa euroa” – Eurooppaministeri Terho vaatii EU:n budjetin leikkaamista
Politiikka
9.2.2018 17:00
”Tiedän hallituksen lähtölinjan, mutta minulla ei ole mitään ratkaisua vastaan” – Ministeri Orpo ei vastusta Suomelle kaavailtua lisämeppiä
Politiikka
7.2.2018 14:24
EU-parlamentti esittää Suomelle lisämeppiä, Sipilän hallitus voi tärvätä sen – Kumpula-Natri: ”Hallituksen kannattaisi miettiä”
