Politiikka
1.11.2019 11:43 ・ Päivitetty: 1.11.2019 11:43
Ministeriö avasi taustatilaisuudessaan – tällaisia ovat hallituksen uudet työllisyyden kuntakokeilut
Työ- ja elinkeinoministeriö avasi tänään taustatilaisuudessaan Rinteen (sd.) hallituksen pian käynnistämiä työllisyyden kuntakokeiluja.
Ne on tarkoitus käynnistää keväällä 2020 ja ne kestävät vuoden 2022 loppuun. Kokeiluja varten valmistellaan parhaillaan kokeilulakia. Kuntien hakuaika päättyy 19.11.2019.
Kokeiluun voi hakea ELY-alueella yksittäinen kunta tai useampi kunta yhdessä siten, että kokeiluun mukaan tulevien kuntien asukasmäärä yhteensä on vähintään 30 000.
Tavoitteena on se, että ELY-keskuksen alueella kokeiluihin siirtyisi enintään noin 40 % TE-toimiston työnhakija-asiakkaista.
”Ansiosidonnaista saavat yli 30-vuotiaat rajattu pois kokeilusta.”
Kokeilulla tähdätään nimenomaan heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen tukemiseen. Kokeiluissa pystytään nykyistä tehokkaammin sovittamaan yhteen työllisyys-, koulutus ja sosiaali- ja terveyspalveluja.
Tavoitteena on työnhakijoiden tehostettu palvelutarpeen arviointi ja -ohjaus, kustannustehokkaiden ja yhtenäisempien palveluprosessien aikaansaaminen sekä lopulta myös työllisyysasteen nosto.
Varsinaisesti uutta rahaa kuntakokeiluihin ei ohjata, mutta vahvaan vaikuttavuuteen pyritään sovittamalla yhteen valtion ja kuntien resursseja, osaamista ja palveluja.
Heikossa työmarkkina-asemassa olevien palvelut ovat tällä hetkellä jakautuneet sekä valtion että kuntien vastuulle.
Kokeilun kohderyhmänä ovat kaikki kokeilukunnissa asuvat työttömänä tai työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen päivärahaan sekä kaikki työttömänä tai työvoimapalveluiden piirissä olevat alle 30-vuotiaat työnhakijat ja maahanmuuttajat.
Kohderyhmästä on rajattu ulkopuolelle ainoastaan ansiosidonnaista saavat, yli 30-vuotiaat Suomen kansalaiset. He saavat kuitenkin kaikki samat palvelut kuin tähänkin asti. Muitakin malleja, muun muassa työttömyyden kestoon liittyviä rajauksia, oli pohdinnassa.
Asiakkaita yhdistävänä piirteenä on kuitenkin tarve henkilökohtaisen palveluun ja ohjaukseen.
Kohderyhmän lopullinen koko riippuu osallistuvien kuntien määrästä. Jos esimerkiksi 23 keskuskaupunkia osallistuisi kokeiluihin, kohderyhmä olisi kooltaan noin 173 000 työnhakijaa, joka olisi noin 34 % TE-toimistojen työnhakijoista.
Edellisen hallituskauden työllisyyskokeiluja oli viisi, mutta niiden kesto jäi 1 1/2 vuoteen ja ne olivat luonteltaan varsin erilaisia. Teollisuusneuvos Jarkko Tonttilan mukaan nyt tähdätään laajempiin, yhtenäisiin ja pidempiin kokeiluihin.
– Ehkä pääädymme ja tavoittelemme suuruusluokkaa 15–20 kokeilua, Tonttila sanoi.
Alustavassa keskustelussa maakuntien keskuskaupungit ovat olleet aktiivisia mutta myös ympäryskunnat ja seutukaupungit.
Asiakastietojärjestelmä vihdoin myös kuntien käyttöön.
Valtiolta siirtyy kuntien työnjohdon alle henkilöstöresursseja sekä päätösoikeus työllisyysmäärärahojen käyttöön kokeilujen asiakasmäärien mukaisesti.
Valtiolta kokeiluihin kohdentuvat resurssit mitoitetaan niin, että niillä varmistetaan kohderyhmälle nykyisen kaltainen palvelutaso.
Kuntien edellytetään tuovan omia panoksia palvelutason nostamiseksi ja palveluiden kehittämiseksi. Viitearvona kunnilta edellytetään noin 15 % omaa resursointia suhteutettuna vuoden 2018 työmarkkinatuen kuntaosuuksiin.
Oletuksena on, että kunta voi saada kokeilun onnistuessa sijoittamansa rahan takaisin työmarkkinatukimenojen säästöinä.
Kriittinen kysymys on ollut asiakastietojen saatavuus. Se on tarkoittanut sitä, että kunnat eivät ole voineet saada TE-toimistoista asiakastietoja.
– Nyt kun laaditaan kokeilulaki johon kirjoitetaan kunnille tehtävät, sen myötä kokeiluun mukaan lähtevät kunnat saavat käyttöönsä TE-toimistojen asiakasrekisterijärjestelmän, Jarkko Tonttila kertoi.
Kokeiluja seurataan jatkuvan tilastoseurannan ja erillisen valtakunnallisen vaikuttavuusarvioinnin avulla.
Rinteen hallitus pyrkii ensi vuoden syksyyn mennessä tilanteen, jossa näköpiirissä on 30 000 uutta työpaikkaa. Valtiovarainministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö laskevat myös kuntakokeilujen työllisyysvaikutuksen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.