Mira Luodin soololevyllä on itsetarkoituksellista synkistelyä, mutta yksi kappale nousee sen yli.

Mira Luodin paineita julkaista soololevy ei taatusti helpottanut, että kesällä ilmestynyt Paula Vesalan debyytti täytti PMMP-puutosta potevien tarpeet vain puolittain. Melko turvallista keskitien poppia sisältäneestä ”Vesala”-albumista puuttui yhtyeen rocksärö. Juuri tuota säröä Luodin ”Tunnelivisio” kanavoi, jopa siinä määrin, ettei siltä enää tunnu löytyvän tilaa hengittää.

Toki Tunnelivisio täyttää tietyt kiintiönsä: ”Lähiölaulu” ja ”Pinnan alla” ovat radiosoittoon istuvaa melankolisen popin perinnettä. Kaiken yllä väijyy kuitenkin häiritseväksi yltyvä tummasävyisyys ja ahtauden tuntu. Yhteistyökumppani Arto Tuunelan kädenjälki näkyy. Tuotannossa kuuluvat U2 ja Depeche Mode, jopa Musta Paraati. Sanoituksissa uskottavuus viedään äärirajoille ”Aamusta iltaan” -kappaleen arkikuvauksissa.

Itsetarkoituksellisen synkistelyn yli nousee kaihoisa ”Puhu mulle hulluudesta”. Sitäkään ei voi olla vertaamatta PMMP-yhtälöön. Jos Luodin ja Vesalan urasta tehtäisiin elokuva, soisi kappale loppumetrien montaasissa, jonka aikana päähenkilöt ymmärtävät, etteivät yksin ole kokonaisia.

JONI KLING