Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

28.8.2023 04:11 ・ Päivitetty: 28.8.2023 04:11

Mistä hallitus aikoo leikata? – VM:n budjettiehdotuksen yksityiskohdat julki tänään

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Ensi vuodelle kaavailluista valtion menoleikkauksista ja muista talouspäätöksistä saadaan tänään tarkempia suuntaviivoja, kun valtiovarainministeriö (VM) julkaisee budjettiehdotuksensa kokonaisuudessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) (kuvassa) esitteli budjettiehdotuksen päälinjaukset jo perjantaina. Ehdotus ensi vuoden budjetiksi on 10,1 miljardia euroa alijäämäinen.

Budjettiehdotuksen mukaan hallituksen säästöpäätökset pienentäisivät valtion ensi vuoden menoja 0,7 miljardia euroa.

Lisäksi hallitus aikoo muun muassa keventää työn verotusta noin 100 miljoonalla eurolla ensi vuoden alusta. Veronkevennys toteutettaisiin työtulovähennystä kasvattamalla.

Myös polttoaineverotusta on tarkoitus alentaa ensi vuoden alusta, millä kompensoidaan jakeluvelvoitteen myöhempien vuosien nousun vaikutusta polttoaineiden pumppuhintoihin.

ENSI VUODEN budjettiehdotuksen ohella VM julkaisee tänään myös ehdotuksen valtiontalouden kehyspäätökseksi vuosille 2024-2027. Kehykset ohjaavat valtion lähivuosien rahankäyttöä.

Jo perjantaina kerrottiin, että VM:n ehdotuksen mukaan valtiontalous pysyisi selvästi alijäämäisenä koko kuluvan vaalikauden ajan. Vielä vuonna 2027 alijäämän ennakoidaan olevan runsaat yhdeksän miljardia euroa.

Valtion ensi vuoden budjetin valmistelu jatkuu VM:n ja muiden ministeriöiden kahdenvälisillä neuvotteluilla. Sen jälkeen hallitus kokoontuu ruotimaan talouslinjauksia budjettiriiheensä 19.-20. syyskuuta. Hallituksen esitys ensi vuoden budjetiksi julkistetaan 9. lokakuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU