Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Mistä ihmeestä korvaavat työpaikat tulevat?” – Kainuun maakuntajohtaja äimän käkenä

Kainuun maakuntajohtaja odottaa kiinnostuneena, pystyykö hallitus pitämään lupauksensa uusista työpaikoista maakuntaan.

Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen on huolissaan Talvivaaran kaivoksen mahdollisen sulkemisen myötä katoavista työpaikoista. Hallitus on luvannut auttaa kainuulaisia, mutta pelkät lupaukset eivät pitkälle kanna, sillä rahaakin tarvitaan.

– Jatkoaika on kaivoksen kannalta hyvä, mutta hallitus teki asiassa selkeän käännöksen vuoden takaiseen. Viime vuonna oltiin valmiita panostamaan kaivoksen ylösajoon, mutta nyt varaudutaan sulkemiseen. Erityisen kiinnostavaa on, pystyykö hallitus pitämään lupauksensa uusista työpaikoista maakuntaan, Malinen pohtii.

Pelkät lupaukset eivät pitkälle kanna, sillä rahaakin tarvitaan.

Hyville yrityshankkeille Kainuussa on kysyntää. Sotkamon hopeakaivoksen starttaaminen on enää muutaman kymmenen miljoonan euron päässä. Maakuntaan kaavaillun biotuotetehtaan toteutuminen on sen sijaan pidemmässä kuusessa.

– Matkailu, biotuotetehdas, muutama pieni kaivos, datakeskukset. Niihin voi 1 000 uutta työpaikkaa syntyä, mutta ei siellä mitään Talvivaaran suuruista yksittäistä hanketta ole. Kaikkien yrityshankkeiden toteutuminen vaatii pääomaa kaksi miljardia euroa ja silloin on se tuhat työpaikkaa mahdollista saada, Malinen laskee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE