Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämä on lohduton päivä Suomen teollisuushistoriassa” – Rinne pitää Talvivaara-selvitystä yhä tarpeellisena

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää Talvivaaran kaivoksen alasajoa yhtenä Suomen historian surullisimmista tarinoista.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne pitää Talvivaaran kaivoksen alasajamista yhtenä Suomen historian surullisimmista tarinoista. Hallitus päätti tänään ajaa hallitusti alas kaivoksen, mikäli yksityistä rahoitusta vuoden loppuun mennessä ei löydy.

– Kaivoksen merkitys alueen työllisyyden kannalta on kiistaton, mutta ympäristölle aiheutuvat ja aiheutuneet haitat merkittävät, Rinne huomauttaa blogissaan.

Hän muistuttaa, että valtio on tukenut Talvivaaran kaivosta veronmaksajien rahoilla siinä toivossa, että kaivos jonain päivänä tulisi kannattavaksi ja sen toiminta olisi ympäristön näkökulmasta kestävällä pohjalla.

– Näistä tavoitteista on esitetty eri tahojen toimesta vuosien varrella ristiriitaisia näkemyksiä. Tämän takia SDP on edellyttänyt riippumatonta selvitystä kaivoksen toiminnasta ja kannattavuudesta.

Rinteen mielestä selvityksen tekeminen ei vieläkään ole työpaikkojen turvaamiseksi ja ympäristövaikutusten arvioimiseksi tarpeeton.

– Alasajon valmistelun aikana voidaan saada puolueettoman, ulkopuolisen selvityksen kautta elementtejä, jotka luovat näkymää kaivoksen toiminnalliselle tulevaisuudelle.

Henkilöstö on joutunut elämään pitkään epävarmuuden keskellä ja jaksanut uskoa työpaikkojen säilymiseen.

Lisää aiheesta

Rinne pitää tärkeänä, että ympäristönäkökulmien lisäksi huolehditaan nyt siitä, että Talvivaaran työntekijöiden tarina ei pääty yhtä lohduttomasti kuin kaivoksen näyttää päättyvän.

– Alasajopäätös toteutuessaan merkitsee työntekijöille ja heidän perheilleen surullisen tarinan surullista loppunäytöstä. Henkilöstö on joutunut elämään pitkään epävarmuuden keskellä ja jaksanut uskoa työpaikkojen säilymiseen ja sitoutunut ponnistelemaan kaivostoiminnan kannattavuuden hyväksi.

Antti Rinne vaatii valtiovallan reagoivan “tilanteen edellyttämällä tavalla”, sillä kaivoksen suunniteltu alasajo on toteutuessaan työllisyysshokki

– Hallituksen on pikaisesti käynnistettävä valmistelu, joka tähtää Kainuun alueen työllisyyden ja talouden vahvistamiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE