Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

Mitä sinä tänään koulussa opit? – Jotain pitää tehdä, jos vastaus on “en oikeastaan mitään”

Pääkirjoitukset

Demokraatti null

SDP:n pää-äänenkannattaja

Koululaiset kirmaavat tällä tai ensi viikolla opintielle. Pelle Miljoona kysyi aikoinaan laulussaan ”Mitä sinä tänään koulussa opit poika pellavapäinen?”. Yhä useampi joutuu vastaamaan, etten oikeastaan yhtään mitään edes yhdeksässä vuodessa. Peruskoulusta pääsee ulos erityisesti poikia, joiden luku- ja kirjoitustaidossa ei ole hurraamista.

Demokraatti

Demokraatti

Huolensa ovat tuoneet ilmi muun muassa lapsiasiavaltuutettu ja Opetusalan ammattijärjestö OAJ. Toisen asteen opintojen parissa on vaikea pärjätä, jos tieto- ja taitopohja on heikko. Pelkästään peruskoulun varassa syrjäytymisvaara kasvaa huomattavasti.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen huomautti lukukauden avajaisinfossa, ettei siinä ole mitään järkeä, jos peruskoulusta päästään ulos hyväksytysti, vaikka perusopetuksen tavoitteet ovat saavuttamatta.

SDP on esittänyt oppivelvollisuuden pidentämistä 18 ikävuoteen ja OAJ ei näytä pistävän kovasti hanttiin.

Järjestö itse asiassa esittää omassa mallissaan, että perusopetus voisi jatkua vaikka 19 vuoden ikään saakka. Pääasia on, että jatko-opintoihin tarvittavat tiedot ja taidot ovat kunnolla hallussa. Menköön siihen sitten vaikka vähän enemmän aikaa.

Ammattiopintojen keskeyttämiset johtunevat osin myös siitä, että nuorella ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä selviytyä yhä vaativammista opinnoista.

Takuuvarmaa on, että 5-vuotiaiden esiopetus ei menisi kertarysäyksellä läpi.

Lisää aiheesta

Vähimmäisosaamisen arviointi useissa kriittisissä kohdissa on OAJ:n mielestä yksi ratkaisu. Ongelma lakaistaan maton alle, jos oppilas vain siirretään automaattisesti eteenpäin luokalta toiselle.

Yksi tällainen tsekkauspiste olisi siinä vaiheessa, kun lapsi päättää esiopetuksen ja siirtyy ”oikeaan kouluun”. Mitä aikaisemmin oppimisvaikeudet havaitaan ja niihin puututaan, sitä paremmat mahdollisuudet lapsella on pärjätä peruskoulussa sen loppuun saakka.

Tähän liittyy myös elokuussa alkava kokeilu, jossa 5-vuotiaille lapsille on tarjolla maksutonta varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa 19 kunnassa. Kokeilun piirissä on kuitenkin vain viidesosa ikäluokasta.

OAJ ja useimmat isot puolueet – muun muassa SDP – kannattavat maksutonta kaksivuotista esiopetusta kaikille 5-vuo\htiaille, jolloin kyky oppia on herkimmillään.

Ongelmien varhaisen havaitsemisen lisäksi lakisääteisen maksuttoman esiopetuksen laajentaminen voisi tasoittaa eroja, jotka johtuvat lasten erilaisista taustoista.

Takuuvarmaa on, että 5-vuotiaiden esiopetus ei menisi kertarysäyksellä läpi. SDP, kokoomus, vihreät ja vasemmistoliitto ovat antaneet ajatukselle tukensa. Keskusta on avoin idealle ja perussuomalaisilta tulee jyrkkä ei.

Jo nyt on kauhisteltu, kuinka se tarkoittaisi 5-vuotiaille leikin loppua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE