Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mitä tämä nyt on? – Rehn kehua retostaa kemianalaa neuvottelutuloksesta

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) ylistää kemianteollisuuden neuvottelutulosta.

Kemianteollisuus ry ja Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ilmoittivat 18.5.2016 päässeensä sopuun kilpailukykysopimuksen mukaan neuvoteltavista asioista. Neuvottelutulos kattaa öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuuden, kemian perusteollisuuden sekä muovi- ja kemiantuoteteollisuuden työntekijöiden sopimukset. Sopimukset koskevat noin 12 000 henkilöä.

– Kemianteollisuudessa saavutettu neuvottelutulos on hyvin merkittävä koko kilpailukykysopimuksen soveltamisen kannalta, koska kyseessä on keskeinen vientiteollisuuden ala. Tämä ja metsäalalla aiemmin saavutettu neuvottelutulos viitoittavat varmasti tietä myös muille liitoille päästä sopimukseen, sanoo elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.).

– Neuvottelutulokset pitävät sisällään ne elementit, joista keskusjärjestöt ovat sopineet. Ne luovat pohjaa laajentaa paikallista sopimista ja vahvistaa luottamusta työpaikoilla.

– Kemianteollisuus ry:n ja Teollisuusalojen ammattiliiton neuvottelijoita on syytä onnitella nyt saavutetusta neuvottelutuloksesta. Toivottavasti muissakin neuvottelupöydissä suoritetaan asialliset hommat ja jatketaan neuvotteluja ripeään tahtiin, ministeri Rehn kannustaa.

Ei ole tavanomaista, että ministeri kehuu yksittäistä neuvottelutulosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE