Työmarkkinat
14.1.2026 05:00 ・ Päivitetty: 14.1.2026 06:29
”Monille ei ole jäänyt käteen kuin velkaa” – uusi raportti listaa Thaimaan marjanpoimijoiden kokemuksia Suomesta
Marjanpoimintatyö Suomessa on ajanut satoja thaimaalaisia velkaloukkuun, selviää Kalevi Sorsa -säätiön tuoreesta raportista. Raportin mukaan marjasiirtolaisten hyväksikäyttö on jatkunut viime vuosiin saakka, eivätkä lakimuutokset ole ratkoneet ongelmia.
Riistoa marjametsissä: Selvitys thaimaalaisten siirtolaisten kokemuksista Suomessa avaa marja-alan toimintaa sekä alan sääntelyä Thaimaasta Suomeen saapuneiden hyvin vähille ansioille tai ansiotta jääneiden poimijoiden näkökulmasta. Raportti kuvaa myös Thaimaan olosuhteita ja paikallisten rekrytointiyritysten toimintaa.
Helsingin yliopiston tutkijatohtorin Minna Seikkulan ja yli kymmenen vuoden ajan yhteistyötä thaimaalaisten poimijoiden kanssa tehneen Junya Yimprasertin kirjoittama raportti perustuu 28 Suomessa vuosina 2022-2023 marjoja poimineen thaimaalaisen ryhmähaastatteluun ja 40 yksilöhaastatteluun. Lisäksi siinä on hyödynnetty yhteistyössä marjasiirtolaisten yhdistyksen Migrant Workers Union of Thailandin kanssa toteutettua kyselyä, johon vastasi 410 poimijaa.
– Suomen marja-ala on rakennettu Thaimaasta saapuvan työvoiman varaan. Työnvälitys ulkomaille on siellä voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa, johon liittyy väärinkäytöksiä. Pienituloiselle lähtö Suomeen töihin on valtava taloudellinen riski, sillä matka edellyttää useimmiten velanottoa, Seikkula sanoo tiedotteessa.
Junya Yimprasert kiteyttää, että suomalaiset marjayritykset ovat halunneet palkata poimijoita, mutta eivät maksaa työstä suomalaisen hintatason mukaista korvausta.
– Thaimaalaiset rekrytointiyritykset ovat vastanneet tarpeeseen houkuttelemalla tänne kausipoimijoita lupauksilla korkeista ansioista. Siinä ne ovat hyödyntäneet Thaimaan köyhän maaseudun viljelijöiden taloudellista ahdinkoa, hän sanoo tiedotteessa.
Tätä hyväksikäyttöä ei ole haluttu myöntää Suomessa.
MARJASIIRTOLAISILLE on kyselyn mukaan kertynyt Suomeen saapumisesta keskimäärin noin 6 000 euron kulut 2-3 kuukauden satokaudelta. Matkakulujen ja rekrytointimaksun lisäksi kustannuksia aiheutuu muun muassa majoituksesta, ruokailusta sekä lähtöä varten otetun lainan koroista.
Kyselyyn vastanneista 410 poimijoista yli 40 prosenttia oli menettänyt näiden velkojen panttina ollutta omaisuuttaan. Raportin mukaan velkaloukkuun on ajautunut vähintään tuhansia thaimaalaisia, koska maasta on tuotu Suomeen vuodesta 2005 alkaen kymmeniätuhansia poimijoita.
– Suomalaiset marjayritykset ja thaimaalaiset rekrytointiyritykset kehittivät Ruotsin esimerkin pohjalta liiketoimintamallin, jossa työntekijät laitettiin maksamaan koko lysti – heidän oma rekrytointinsa ja matkansa Suomeen hyväksikäytettäväksi, Yimprasert analysoi tiedotteessa.
Vaikka sato olisi hyvä, ovat palkkiot poimituista marjoista matalat. Kyselyn vastanneet kokeneet poimijat arvioivat tulojen yltäneen parhaimmillaankin kulujen jälkeen noin 2 000 euroon satokaudessa siis suunnilleen 700 euroon kuukaudessa. Tällaiset ansiot edellyttivät kuitenkin yli 80 marjakilon poimimista päivittäin kolmen kuukauden ajan.
– Thaimaalaiset poimijat ovat tehneet 10-20 tunnin työpäiviä tauotta koko satokauden. Silti monille ei ole jäänyt käteen kuin velkaa. Tätä hyväksikäyttöä ei ole haluttu myöntää Suomessa, vaikka sitä pidetään ihmisoikeuksien mallimaana, Yimprasert sanoo.
Marjoja hyödyntävillä yrityksillä tulisi olla velvollisuus huolehtia ihmisoikeuksista toimintansa koko arvoketjussa.
MARJA-ALAN ongelmia on pyritty ratkomaan vuonna 2025 voimaan tulleella kausityölain muutoksella, jonka myötä aiemmin yrittäjän asemassa olleet Thaimaasta saapuvat poimijat toimivat nyt yleensä työsuhteessa.
Työsuhteisuus antaa viranomaisille paremmat mahdollisuudet puuttua epäkohtiin. Se takaa poimijoille myös vähimmäispalkan, joka on tällä hetkellä hieman alle kymmenen euroa tunnissa (noin 1 700 €/kk). Raportti kuitenkin osoittaa, ettei muutos ratkaise kaikkia alan ongelmia.
– Työehtosopimus ei välttämättä takaa edes omilleen pääsyä, kun palkasta on maksettava ensin kynnysrahat, majoitus ja matkakulut. Thaimaalaiset marjasiirtolaiset eivät myöskään tunne suomalaisia työelämän oikeuksia ja ovat alttiita painostukselle, joten on riski, etteivät he saa sopimuksen mukaista palkkaa, Seikkula arvioi.
Raportissa suositetaan, että marjayrityksille pitäisi säätää velvoite kattaa lyhyen kausityösiirtolaisuuden rekrytointi- ja matkakulut Suomeen, jotta niitä ei peritä haavoittuvassa asemassa olevilta poimijoilta. Kausityöhön saapuville tulisi myös tarjota tietoa heidän oikeuksistaan heidän omalla kielellään. Viranomaisten tai muun riippumattoman tahon tulee vastata tiedottamisesta.
Raportin mukaan vastuuta alan ongelmien ratkaisuista pitäisi sälyttää marjayritysten lisäksi elintarvikealalle ja vähittäiskaupoille, jotka ovat hyötyneet halvoista marjoista.
– Marjoja hyödyntävillä yrityksillä tulisi olla velvollisuus huolehtia ihmisoikeuksista toimintansa koko arvoketjussa. Se onnistuu toimeenpanemalla EU:n yritysvastuudirektiivi kunnianhimoisesti, Seikkula sanoo.
Raportin julkaisun toteutukseen saatu avustusta Kuluttajaosuustoiminnan säätiöltä, Palkansaajasäätiöltä ja Riihi säätiöltä. Seikkulan työskentelyn on mahdollistanut Asian prospects in (re)migration to/within the EU (AspirE) EU Horizon -tutkimushanke (2023-2025).
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
