Politiikka

MTK:n Marttila: ”Maataloustulo on tippunut Suomessa eniten koko EU:ssa vuoden 2012 jälkeen”

Lehtikuva
Lehtikuva

Maanviljelijät osoittavat tänään mieltään Helsingissä. Sadat traktorit ovat täyttäneet Senaatintorin.

Viljelijät kertovat paikan päällä tuntemuksistaan ja esittävät hallitukselle vetoomuksen maatalouden vaikean taloustilanteen helpottamiseksi. Hallituksen jäsenistä ainakin pääministeri Juha Sipilän sekä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen odotetaan saapuvan paikan päälle kello 12.30-13.30 välillä vastaanottamaan viljelijöiden vaatimuslistan.

Viljelijöiden tulot ovat tipahtaneet rajusti viimeisen parin vuoden aikana Venäjän asettaman elintarviketuontikiellon, vaikean markkinatilanteen sekä tukimaksuviivästysten ja -leikkausten vuoksi. Viljelijöiden henkistä jaksamista rassaa jatkuvasti kiristynyt, pilkuntarkka tukibyrokratia ja tukien takaisinperintä olemattomimmistakin rikkeistä.

− Keskimääräinen maataloustulo on Suomessa tippunut eniten koko EU:ssa vuoden 2012 jälkeen. Luonnonvarakeskuksen tuoreen tiedon mukaan maataloustulo on vuonna 2015 tippunut peräti 40 prosenttia edellisvuodesta. Maataloustulo vuonna 2015 oli arviolta 9 700 euroa vuodessa tilaa kohti. Moni tila on joutunut lopettamaan ja jatkajat ovat tehneet kaikkensa kustannusten leikkaamiseksi. Tilanne on nyt katastrofaalinen, sanoo MTK;n puheenjohtaja Juha Marttila.

MTK:n mukaan oma osansa ongelmiin on myös kauppojen halpuuttamisella. Viljelijä on maksanut merkittävän osan kuluttajahintojen halpuuttamisesta tuottajahintojen alenemisen kautta. Tämä on lisännyt entisestään riippuvuutta alenevista maataloustuista.

− Suomessa on salmonellavapaus, sioilla on hännät ja antibiootteja käytetään eläinlääkinnässä vain sairauksiin toisin kuin yleisesti Keski-Euroopassa. Myös torjunta- ja kasvinsuojeluaineita käytämme vähän. Halpuuttajienkin pitäisi vihdoin ymmärtää se, että suomalainen tuotannon laatu myös maksaa, Marttila sanoo.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat