Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

MTV:n uutiset: Törkeistä rikoksista epäilty Niko Ranta-aho on otettu kiinni Espanjassa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

MTV:n uutisten tietojen mukaan poliisi on ottanut kiinni uusista törkeistä rikoksista epäillyn Niko Ranta-ahon (kuvassa).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kiinniotto tehtiin eilen tiistaina Espanjan Marbellassa sen jälkeen, kun Pirkanmaan käräjäoikeus oli vanginnut Ranta-ahon poissaolevana. Vangitsemistiedoista kävi ilmi, että Ranta-ahoa epäillään taas muun muassa törkeistä huumausainerikoksista.

Tutkinnanjohtaja, keskusrikospoliisin (KRP) rikoskomisario Jari Räty vahvistaa STT:lle, että tutkinnassa on tehty eilen kiinniotto Espanjan Aurinkorannikolla. Hän ei ota kantaa kiinni otetun henkilöllisyyteen.

Ranta-ahoa epäillään kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Huumausainerikoksien epäillään tapahtuneen viime vuoden elo–marraskuussa Helsingissä ja Vantaalla. Törkeää veropetosta epäillään ajalla 2016–2020.

Räty sanoi eilen STT:lle, että esitutkinnasta ei ole vielä mahdollista kertoa juuri mitään. Hän ei kommentoi, milloin tai miten epäillyt rikokset tulivat poliisin tietoon.

Myönsi lähes kaikki Katiska-syytteet

Ranta-aho on toinen pääsyytetty niin sanotussa Katiska-jutussa, jota käsiteltiin viime vuonna Helsingin käräjäoikeudessa. Asiassa odotetaan tuomiota tänä vuonna.

Syyttäjien mukaan Ranta-aho johti rikoskumppaninsa kanssa Espanjasta käsin doping- ja huumausaineiden salakuljetusorganisaatiota. Syyttäjien mukaan Suomeen on tuotu 17 kiloa kokaiinia, yli 200 kiloa amfetamiinia, reilut satatuhatta ekstaasitablettia ja muun muassa metamfetamiinia, LSD:tä ja hasista. Esitutkinnan mukaan huumeilla tienattiin yli kymmenen miljoonaa euroa rikoshyötyä.

Ranta-aho oli Katiska-tutkinnan takia tutkintavankeudessa lähes vuoden, mutta vapautui viime vuoden kesäkuussa. Hän on siis ollut vapaalla, kun uusien huumerikosten epäillään tapahtuneen.

Ranta-aho on tunnustanut lähes kaikki syytteet Katiska-jutussa. Maaliskuussa Ranta-aho myös johdatti poliisit maastokätköille, joista löytyi kymmeniä kiloja huumeita.

Katiska-juttu on poikkeuksellisen laaja. Käräjäoikeuden mukaan se ei ole koskaan käsitellyt yhtä suurta huumejuttua.

Uutista täydennetty 12.51.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE