Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Muskin Twitter-kauppaa rahoitettu ainakin Saudi-Arabiasta ja Qatarista – Biden: Ulkomaiset yhteistyökuviot tarkastelun arvoisia

AFP / LEHTIKUVA / ANGELA WEISS

Miljardööri Elon Muskin ulkomaiset yhteistyökuviot ja suhteet ovat tarkastelun arvoisia, arvioi Yhdysvaltain presidentti Joe Biden.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viime kuussa yhdysvaltalaismediat kertoivat, että Bidenin hallinto olisi punninnut mahdollista kansallisen turvallisuuden selvitystä Muskin 44 miljardin dollarin suuruiseen Twitter-kauppaan liittyen.

Kauppaa ovat rahoittaneet ainakin Saudi-Arabian kuningasperheeseen kuuluva liikemies Al-Walid ibn Talal ja Qatarin valtion sijoitusrahasto.

Toimittajat kysyivät keskiviikkona Bidenilta tämän näkemyksiä Muskin suhteista vieraisiin valtoihin. Presidentti sanoi, ettei hänen kommenttinsa mahdollisesta selvityksestä tarkoita, että Muskin toimet olisivat välttämättä sopimattomia.

Musk on herättänyt kummastusta viime aikojen kommenteillaan Ukrainan sodasta ja Taiwanin asemasta. Hänen lausuntojaan on pidetty Venäjän ja Kiinan kantoja myötäilevinä. Välivaalien alla hän kehotti riippumattomia amerikkalaisäänestäjiä antamaan äänensä republikaaneille.

Muskilla on tiiviit liikesuhteet Kiinaan. Hänen johtamansa sähköautovalmistaja Tesla on kasvattanut tuotantoaan Shanghain tehtaallaan.

Ailahtelevainen miljardööri ilmoitti aiemmin lakkauttavansa uuden järjestelmän Twitterin käyttäjien verifioimiseksi. Se ehti olla käytössä vain muutaman tunnin ajan ennen alasajoa. Kyseessä oli uusi harmaa tunniste, jota oli tarkoitus käyttää tiettyjen “virallisten” Twitter-käyttäjien tunnistamiseksi, muun muassa hallitusten, suuryhtiöiden ja keskeisten medioiden tileillä.

-  Tapoin sen juuri äsken. Tiedoksi, Twitter tulee tekemään paljon tyhmiä juttuja lähikuukausien aikana. Me pidämme sen mikä toimii ja muutamme sen mikä ei toimi, maailman rikkain mies tviittasi.

HARMAA TUNNISTE ehti olla muutaman tunnin ajan käytössä muun muassa Valkoisen talon, teknologiajätti Applen, uutistoimisto AFP:n, BBC Newsin, paavi Franciscuksen sekä raptähti Kanye Westin tileillä ennen kuin se katosi.

Twitter on samalla tuonut myyntiin Twitter Blue -palvelun, jonka käyttäjät maksavat 7,99 dollaria kuukaudessa saadakseen tililleen sinisen merkin, joka on tähän asti ollut varmistettujen käyttäjien tunniste. Toistaiseksi uusi palvelu on tarjolla vain iPhonen käyttäjille Yhdysvalloissa.

Uutta järjestelmää käytettiin heti valeuutisten levittämiseen. Twitterissä levisi koripallotähti LeBron Jamesin nimissä tehty tviitti, jossa väitettiin hänen pyytävän siirtoa pois Los Angeles Lakersista, kertoivat amerikkalaismediat. Tviitti näytti uskottavalta, koska siinä oli sininen merkki ja tilin nimi poikkesi oikeasta vain yhdellä kirjaimella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE