Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Riikka Purra puhalsi Jussi Halla-ahon hähmäilyn pöydältä ja julisti perussuomalaisten paikan

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Politiikka

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra juhlatuulella.

Viimeistään maanantaina asia tuli selväksi, jos koskaan on epäselvä ollutkaan: perussuomalaiset on oikeistopuolue.

Rane Aunimo

Demokraatti

Puheenjohtaja Riikka Purra maanitteli Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan keskustaa mukaan oikeistohallitukseen. Siis hallitukseen, jossa perussuomalaiset itse olisi mukana.

– Jos keskusta on oppositiossa SDP:n kanssa, se jää sen jalkoihin, koska asetelma on hallituksen oikeisto vastaan opposition vasemmisto, eduskuntavaalien ääniharava kirjoitti.

Sana oikeistohallitus toistuu Purran tekstissä huomiota herättävästi. Koko kirjoitus päättyy termin ympärille kyhättyyn kysymykseen:

– Millä nimellä kutsuttaisiin sitä, että vaikka maassa olisi erinomainen tilaisuus rakentaa laajapohjainen ja yhteiskuntaa oikeaan suuntaan uudistava, turvallisuutta, taloutta ja koko Suomea puolustava oikeistohallitus, keskusta haluaa oppositioon?

PERUSSUOMALAISET ei ole tähän saakka määritellyt asemoitumistaan oikeisto-vasemmisto-akselilla näin selvästi vaan on pikemminkin esiintynyt jonkinlaisena hybridinä täysin tietoisesti.

Kun perussuomalaiset siirrettiin istuntosalin oikeaan laitaan eduskunnassa keväällä 2019, se vastusti siirtoa jyrkästi.

Puolue kuvailee itseään ja arvomaailmaansa verkkosivuillaan muun muassa näin:

“Perussuomalaiset on isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue, joka edistää kansallista etua. Me arvostamme ja haluamme korostaa tavallisten ihmisten ääntä ja roolia politiikassa, kulttuurissa ja historiassa.

Perussuomalaisten huomion keskiössä ei ole yksittäinen ammattikunta tai muu suppea eturyhmä vaan suomalaiset kokonaisuudessaan. Olemme vanhanaikaisen ja epäoikeudenmukaisen eturyhmäpolitiikan yläpuolella.”

En mene nyt syvemmin siihen, minkälaisia kaikuja ja mielleyhtymiä kuvauksesta syntyy, vaan jatkan suoraan siihen, että myös entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho tapasi sivuuttaa oikeiston ja vasemmiston kysymykset ikään kuin epäolennaisina.

– Me olemme työväen puolue sanan kirjaimellisessa merkityksessä. (…) Vasemmistoliitto ja demarit kutsuvat meitä oikeistoksi. Kokoomus kutsuu meitä vasemmistoksi. Osittain tämä on tietenkin kotiyleisölle suunnattua puhetta, jolla kyseiset puolueet pyrkivät estämään kannatuksen vuotamista perussuomalaisille. Demarit tietävät, että me olemme ylivoimaisesti suurin duunaripuolue. Kokoomus tietää, että me olemme menneet sen ohi pk-yrittäjien keskuudessa, Halla-aho sanoi linjapuheessaan keväällä 2021.

Tämän naamion, sumuverhon tai poliittisen hähmän Riikka Purra on nyt viimein puhaltanut pöydältä perussuomalaisten hallitushingussa.

Paljon mahdollista, että kiky ratkaisi perussuomalaisten ja SDP:n järjestyksen.

PURRAN ja perussuomalaisten julkinen avautuminen oikeistolaisuudestaan on yksinomaan tervetullut. Ainakaan jatkossa äänestäjän ei tarvitse arvailla, miltä suunnalta perussuomalaiset ponnistaa ja mistä se kumppaneita etsii, kun etsii.

Oikeistohallitukseen haluava oikeistopuolue. Monet tutkijat liittävät määritelmän kylkeen muitakin epiteettejä, mutta en mene nyt niihinkään sen syvemmin. Totean vain, että osaltaan myös SDP on tehnyt selväksi, että yhteistyö perussuomalaisten kanssa on erittäin epätodennäköistä.

Kyse on paitsi niistä kuuluisista arvoista myös asioista. Vaalien alla kohistiin esimerkiksi perussuomalaisten kiky-käännöksestä. Perussuomalaiset ensin kannatti kiky-maksujen siirtoa työntekijöiltä työnantajille SAK:n kyselyssä, kunnes Purra ilmoitti televisiotentissä, että perussuomalaiset vastustaakin siirtoa.

Ay-liike kutsui veivausta petokseksi, koska ennen Purran ilmoitusta ääniä oli jo ehditty antaa 1,7 miljoonaa. Mukana varmasti runsaasti myös perinteisen työväestön ääniä. Perussuomalaiset sai vaaleissa alle neljätuhatta ääntä enemmän kuin SDP. Paljon mahdollista, että kiky ratkaisi perussuomalaisten ja SDP:n järjestyksen.

Kannatusprofiilista uskaltanee päätellä, että tähän saakka moni on pitänyt perussuomalaisia vasemmistolaisempina kuin he todellisuudessa ovatkaan. Nyt kun perussuomalaiset viimein katsoo itsekin olevansa oikeistoa ja myös kertoo sen suoraan, asetelma selkenee kaikkien eduksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE