Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

16.12.2019 17:32 ・ Päivitetty: 16.12.2019 18:11

Näin hallitus päätti al-Holista – lue tästä sanasta sanaan 10 kohdan linjaus

Hallitus linjasi tänään 16. joulukuuta suomalaisten kotiuttamisesta al-Holin leiriltä Koillis-Syyriasta.

Demokraatti

Demokraatti

Linjauksen pohjalta laaditaan valtioneuvoston periaatepäätös valtioneuvoston yleisistunnon hyväksyttäväksi ja merkittävien ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkökohtien osalta TP-UTVAlle eli tasavallan presidentille ja ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle tiedoksi.

Hallituksen tahtotila on kotiuttaa lapset niin pian kuin mahdollista.

Valtioneuvoston linjaukset suomalaislasten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä ovat seuraavat.

  1. Viranomaistoiminta pyrkii aktiivisesti kaikissa tilanteissa turvaamaan, että noudatetaan oikeusvaltioperiaatetta, perustuslakia ja Suomen muuta lainsäädäntöä sekä kansainvälistä oikeutta mukaan lukien ihmisoikeussopimukset, lasten oikeuksia koskevat sopimukset ja muu soveltuva kansainvälinen oikeus.
  2. Toimivaltainen viranomainen asiassa on ulkoministeriö ja ulkoministerin nimeämä erityisedustaja, joka johtaa viranomaistoimintaa ja siinä tehtävää viranomaisyhteistyötä sekä tekee kotiuttamisratkaisut Suomen lainsäädännön nojalla.
  3. Ratkaisut, joita toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä kunkin henkilön kotiuttamiseksi, perustuvat tapauskohtaiseen yksilölliseen harkintaan ja sitä toteuttaviin viranomaisarviointeihin ja päätöksiin.
  4. Viranomaistoiminnan tavoite on turvata kaikissa tilanteissa lapsen etu. Tämän takaamiseksi asiassa tehdään saumatonta yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa lastensuojelulain nojalla.
  5. Osana tapauskohtaista yksilöllistä harkintaa toimivaltainen viranomainen pyrkii kaikin käytössä olevin tiedoin ja toimin varmistamaan, ettei kotiutettavista henkilöistä koidu turvallisuusuhkaa Suomessa asuville henkilöille. Viranomaisten velvollisuuksiin kuuluu perustuslain mukaisesti myös menetellä niin, että Suomessa oleskelevien turvallisuus ei vaarannu. Perustuslaissa on turvattu jokaisen henkilökohtainen vapaus, koskemattomuus ja turvallisuus. Suomalaisviranomaiset antavat tarvittavan tuen ja tiedon harkintaa varten.
  6. Hallituksen lähtökohta on auttaa lapsia. Velvoitetta vapaaehtoisesti alueelle menneiden aikuisten avustamiseen ei ole.
  7. Suomessa toimivaltaiset viranomaiset tutkivat ja arvioivat mahdolliset rikosoikeudelliset vastuut.
  8. Hallitus arvioi tarpeet lainsäädännön muutoksiin liittyen terroristiseen toimintaan sekä tekee tarvittavat korjaukset lainsäädäntöön.
  9. Tämän linjauksen pohjalta ulkoministeriö uusii erityisedustajan mandaatin ja ulkoministeriön toimintalinjauksen.
  10. Tämä päätös on yleinen ohjaus, se ei ole oikeudellisesti velvoittava eikä se koske lastensuojelun tarvetta ja toimia yksilötasolla tai muutakaan yksilön oikeutta koskevaa asiaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU