Olen kahteen otteeseen ollut Moskovassa puolustusasiamiestehtävässä, ensin apulaisena 2003-2006 ja sitten pääjehuna 2013-2016.

Mitä samaan aikaan Natossa tapahtui, onkin muistelemisen arvoista nyt kun uusi jäsenmaa Suomi arvioi omaa Nato-yhteensopivuuttaan eri sektoreilla.

Kaikki valtiot liittyvät Natoon omista lähtökohdistaan, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Siksi kerronkin, miltä edellinen uusien jäsenmaiden joukkoliittyminen omasta näkökulmastani, liki 20 vuotta sitten näytti.

Mailla olikin se perusteellisen tarpeellinen syy liittoutua, että ne eivät enää ikinä pieninä kansoina joutuisi yksinään vastatusten yli 140 miljoonan asukkaan Venäjän kanssa.

Samalla kertaa Natoon liittyivät Romania, Bulgaria, Slovakia ja Slovenia, kaikki Varsovan liiton tai entisen Jugoslavian alaisia maita.

Jo vuonna 1999 Natoon olivat päässeet entiset sosialistisen leirin valtiot Tsekki, Puola ja Unkari.

Liittymisjuhlallisuudet järjestettiin Bulgarian betonibrutalistisessa lähetystössä Varpusvuorten (entisten Lenin-vuorten) lähetystöalueella.

Juhlan alussa Bulgarian lähettiläs piti puheen englanniksi, mutta sen jälkeen ilta jatkuikin venäjäksi. Venäjä nimittäin oli kaikkien vuosina 1999-2004 liittyneiden Nato-maiden sotilasasiamiesten ainoa yhteinen kieli, ei todellakaan englanti. Osa toki sitäkin osasi.

Kaikilla uusilla mailla on ollut aito syy ja tarve päästä yhteisen puolustusliiton sateenvarjon alle. Tuohon aikaan noista valtioista juuri ei puhuttu Nato-yhteensopivina, kun kieltäkään ei osattu ja kalusto oli mitä oli.

Rahaakaan ei juuri ollut puolustusbudjettien kasvattamiseen, mutta Naton tehtävienkin ajateltiin olevan enemmän kansainväliseen kriisinhallintaan ja terrorismin torjuntaan liittyviä.

VENÄJÄN niin usein parjaama ”Naton itälaajeneminen” 1999-2020 on teknisesti mielenkiintoinen hanke.

Siinä on kiistämättä monesti ollut kyse enemmänkin kelpoisuusehtojen poliittisesta täyttämisestä kuin sotilaallisen sopivuuden kriteereistä.

Tosin 2000-luvun alussa maailmantilanne oli sellainen, ettei uuden Nato-maan tarvinnutkaan täyttää ihan kaikkea – hyvä pyrkimys riitti. Usein panostukseksi riitti pelkkä valmius lähettää 30-100 sotilasta Naton operaatioihin, kuten Afganistaniin.

Seuraavaksi vuonna 2009 Kroatian ja Albanian, vuonna 2017 Montenegron ja 2020 Pohjois-Makedonian liittymiset nähtiin muuallakin kuin Moskovassa lähinnä vitsinä: miten ne muka lisäsivät Naton potentiaalia missään mielessä.

Paljon kertoo se, että Suomen ja Ruotsin jäsenyysprosessin aikana Kremlinkin lausunnot ovat olleet ihan eri luokkaa.

VIELÄ 2010-luvulle tultaessa Itä-Euroopan ja Baltian maiden asevoimat olivat vielä enemmänkin yhteensopivia entisen Varsovan liiton kuin Naton kanssa.

Tämä on ymmärrettävää. Kukin maa oli pyrkinyt Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ensisijaisesti parantamaan siviiliyhteiskuntaansa ja kansalaisten hyvinvointia. Kenelläkään ei ollut ylimääräistä rahaa asevoimien laajamittaiseen uudistamiseen.

Kokemukseni mukaan toisin oli Virossa, joka otti uudistustarpeet vakavissaan, joskin pienimuotoisesti.

Todennäköisesti Latvian ja Liettuan tilanne on suunnilleen sama. Suomen puolustusvoimat on konsultoinut ja tukenut Viroa, Ruotsi Latviaa ja Tanska Liettuaa. Se oli sitä koordinoitua yhteistyötä Pohjolassa.

SUURET Itä-Euroopan maat ovat mittakaavaerosta johtuen käyneet läpi hitaamman prosessin, osa perusteellisemmin ja osa hitaammin.

Esimerkiksi täytyy nostaa Puola, joka on koko ajan pitänyt uhkakuvissaan yhtenä mahdollisuutena Venäjän hyökkäystä. Puola onkin kehittänyt asevoimiaan esimerkillisesti muun muassa yhteistyöllä Yhdysvaltojen ja Suomenkin kanssa.

Toisenlainen tapaus on Bulgaria, jossa Nato-jäsenyyden vastustuskin on voimakasta. Silti Bulgaria toimitti kuitenkin epävirallisesti polttoainetta ja ammuksia Ukrainalle jo vuoden 2022 hyökkäyksen alussa alkaen, vaikka maa oli virallisesti haluton tukemaan Ukrainaa.

Joka tapauksessa Suomen näkökulmasta useimmat Itä-Euroopan Nato-maat ovat kehittäneet asevoimiaan sen verran paljon, että voimme jäseninä luottaa niiden kykyihin.

Varustautumispolitiikassa sen sijaan on parannettavaa kautta koko Euroopan. Viro, Latvia, Liettua ja Puola sekä etelässä Kreikka ovat nyt saavuttaneet Naton puolustusbudjettitavoitteen, kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta.

Näiden lisäksi tavoitteeseen pääsevät Yhdysvallat ja Iso-Britannia.

VAIKKA vuoden 2014 Krimin valtauksenkin jälkeen monissa EU-maissa oli yhä haluttomuutta haitata kauppasuhteita Venäjän vastaisilla pakotteilla, Nato alkoi onneksi muuttaa suuntaansa.

Puolustusliitto alkoi 2020-luvun lähestyessä vaatia uusiltakin jäsenmailta enemmän sitoutumista kuin ennen, samalla kun linjaksi palautui jäsenmaiden alueen turvallisuuden varmistaminen.

Vastineeksi Nato osoitti Itä-Euroopassa vahvaa tukeaan uusimmille jäsenvaltioille eteen työnnettyjen tukikohtien avulla. Baltian maiden ilmavalvontaahan oltiin toteutettu jo vuodesta 2004 saakka, mutta tässä yhteydessä sitäkin vahvistettiin. Samalla myös harjoitustoiminta Itä-Euroopassa pikkuhiljaa lisääntyi.

Tämä muodostaa hyvän pohjan myös Suomen mukaantulolle. Nyt pääsemme Natoon sisälle ja näkemään konkreettisesti, mikä kunkin jäsenmaan puolustuksen tilanne on.

Pystymme myös osaltamme vaikuttamaan liittokunnan kehittymiseen sellaiseen suuntaan, jota juuri me tarvitsemme.