Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Näin kirkon jäsenmäärälle kävi vuonna 2024

Jukka-Pekka Flander

Kirkosta eronneiden määrän uskotaan pysyvän tänä vuonna totutulla tasolla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvion mukaan vuonna 2024 eronneiden määrä on hieman alle 55  000 ihmistä, kun viime vuonna luku oli hieman yli 55  000.

Seurakuntien tilastot joulukuun ajalta eivät kuitenkaan ole vielä valmistuneet, ja kirkko julkistaa koko vuoden 2024 kattavan jäsenmääränsä ensi helmikuun aikana.

Vuoden 2025 alussa kirkkoon kuuluu nykyisen arvion mukaan noin 63 prosenttia Suomen väestöstä. Laskua tämän vuoden alkuun on odotettavissa yhden prosenttiyksikön verran.

Kirkon jäsenyydestä on luopunut vuoden tämän vuoden tammikuun ja marraskuun välisen tarkastelujakson aikana vajaat 35  000 henkilöä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE