Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Näin KT:n neuvottelija avaa kunta-alan sopimusta ja käsitystään palkkaharmonisaation kuulumisesta sopuun – “Se ei ole oikeastaan käsitys”

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas valtakunnansovittelijan toimistolla tänään.

Hoitajaliittojen palkkakiistaan syntyi tänään sopu. Hoitajaliittojen edustajat viestivät saavansa muuta kunta-alan saaman viiden prosentin sopimuksen päälle kuuden prosentin palkankorotuksen kolmen vuoden ajaksi.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:stä puolestaan viestittiin toimitusjohtaja Markku Jalosen suulla medialle, että kuuden prosentin korotus tarkoittaa lakisääteistä palkkaharmonisaatiota, mikä taasen hoitajaliitoista kiistettiin.

Demokraatin tavoittama neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajista pitää luonnollisesti kiinni KT:n käsityksestä.

– Se ei ole oikeastaan käsitys, Nybondas-Kangas sanoo.

Hän kehottaa lukemaan valtakunnansovittelijan sivuilta 13-sivuisen sovintoesityksen. Nybondas-Kankaan mukaan palkkojen yhteensovittamisen ja palkkausjärjestelmän uudistuksen kustannus on keskimäärin kuusi prosenttia. Kyseessä on sama lukema, jonka KT on jo aiemminkin laskenut.

Hän jatkaa, että tästä voi puhua millä termeillä tahansa, mutta sovintoesityksessä mainittu palkkojen yhteensovittaminen on osapuolten yhdessä sopima termi palkkaharmonisaatiolle.

Palkkaharmonisaatio tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueiden aloittaessa niiden palkat sovitetaan toisiinsa.

– Paikalliset erät ovat niin sanotulla työnantajaperälaudalla eli ensin neuvotellaan kokonaisuudesta ja sitten työnantaja lopulta ne päättää.

Nybondas-Kangas siteeraa sovintoesityksestä kohtia, joissa kerrotaan kolmen vuoden palkkojen yhteensovittamisen, palkkauksen kehittämisen ja/tai palkkausjärjestelmien käyttöönoton vuosittaisista paikallisista eristä. Ne ovat yhteensä mainittu kuusi prosenttia.

Juuri samasta lukemasta taasen hoitajajärjestöt viestivät tiedotteissaan Sote-sopimuksen omana lisäpalkkaohjelmana tai kolmivuotisena palkkaohjelmana.

“Tehy ja SuPer neuvottelivat Sote-sopimukseen oman lisäpalkkaohjelman, joka on yli tuplasti parempi kuin koko kunta-alan ja hyvinvointialueiden palkkauksen kehitysohjelma. SOTE-sopimuksen lisäpalkkaohjelma tulee siis jo aiemmin voimaan tulleen koko kunta-alan ja hyvinvointialueiden palkkauksen kehitysohjelman ja muiden tes-korotusten päälle”, Tehy tiedotti tänään.

Käytännössä KT katsoo siis, että hoitajajärjestöt saivat saman palkkaohjelman kuin muutkin kunta-alan järjestöt kesällä ja tähän päälle maksetaan palkkaharmonisaatiorahat, jotka olisi maksettu muutoinkin.

Mitä hoitajajärjestöt sitten saivat jo aiemmin sopimuksen tehneen muun kunta-alan päälle, Henrika Nybondas-Kangas?

– On isoa asia, että saatiin aikaiseksi asiakirja, jossa hyvin laajasti pohditaan, miten edetään ja mikä on valtakunnallisten ja paikallisten osapuolten rooli. Sopimuksessa maalaillaan jo uutta palkkausjärjestelmää, joka on ihan taatusti motivoivampi ja parempi kuin vanha. Toki sitten harmonisointi- tai palkkojen yhteensovittamisten raha on nyt sovittu, että se on nyt näin paljon ainakin, Nybondas-Kangas vastaa.

Nybondas-Kangas huomauttaa, että sopuun kuuluu myös se, että mikäli palkkojen yhteensovittamisen eli palkkaharmonisaation lakisääteinen velvoite olisikin yli kuusi prosenttia, sekin maksettaisiin.

– Tämä on selvä peli, näin tullaan nyt toimimaan. Tämä helpottaa äärettömästi kaikkien osapuolten työtä nyt, kun tämä on sovittu. Toisaalta hoitoalakin näkee nyt, että näin tämä menee.

Lisäksi sovussa on 600 euron kertapalkkio esimerkiksi koronan etulinjassa työskennelleille valmiuslain kurmoottamille aloille, kuten teho-osastoilla ja koronakohorttiosastoilla, päivystyksessä ja ensihoidossa työskennelleille.

Nybondas-Kangas nostaa esiin myös esimerkiksi sen, että jaksotyössä saaneet ovat voineet syödä työajalla. Jatkossa tämä koskee myös niitä, joilla on yleistyöaika.

Kuinka paljon palkkaharmonisaation kustannus on vuosina 2023-2025?

– Se on 400 miljoonaa euroa Sote-sopimuksessa. Lääkärit ja pelastustoimi tulevat vielä siihen päälle.

– Tämä on tietenkin meidän arvio. Jos lakisääteinen harmonisointivelvollisuus menee yli sen, mikä tänään kuitatussa paperissa todetaan, totta kai lakisääteinen pitää hoitaa loppuun. Mutta tämä oli meidän paras mahdollinen arvio Sote-sopimuksen alalle tällä kohtaa.

Nybondas-Kankaan mukaan palkkojen yhteensovittamisen summa on arvioitu myös neuvottelijoiden kesken yhdessä.

– Olemme sinänsä samoissa numeroissa kaikki.

Nybondas-Kangas huomauttaa, että Sote-sopimuksen piirissä on muitakin kuin tehyläisiä ja superilaisia ja nyt saavutettu sopimus koskee heitäkin.

Kunta-alan työntekijöiden neuvottelujärjestöt Juko ja Jau sekä työnantajapuolen KT olivat kesällä päättäneet, että heidänkin sopimus tarkistetaan, jos hoitajaliitot saavat paremman sopimuksen aikaiseksi.

– Pöytäkirjan mukaan toki sen ehtojen mukaan suoritamme tarkastelun Jaun ja Jukon kanssa. Se kuuluu pöytäkirjan ehtoihin. Minä en sitä aio sen enempää spekuloida emmekä avata, mutta näin me toimimme annetussa määräajassa, Nybondas-Kangas vahvistaa.

JHL ehti jo tiedottamaan tänään, että Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) sekä JUKO palaavat kunta-alalla neuvottelupöytään yhdessä Kuntatyönantajat KT:n kanssa tarkastelemaan erityisesti SOTE-sopimusta.

– On hyvä, että Sote ry liittyi JAUn ja Jukon kesäkuussa neuvottelemaan SOTE-sopimukseen. Valtakunnansovittelijan ratkaisussa olevat palkankorotukset ja palkkaohjelma ovat täsmälleen samat kuin kesäkuussa muut osapuolet jo sopivat, JHL:n puheenohtaja Päivi Niemi-Laine sanoi tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE