Kotimaa
25.2.2026 12:22 ・ Päivitetty: 25.2.2026 12:20
Näin Suomi näkyi maailmalla 2025 – tuttu hahmo supersankarina
Suomi-kuva maailmalla rakentui viime vuonnakin puolustuskyvyn ja turvallisuuden varaan, ulkoministeriö kertoo. Paras mannekiini Suomelle oli näkyvyyden perusteella Alexander Stubb – tai sitten tasavuosiaan juhlineet muumit.
Maakuva- ja näkyvyysseurannan raportin mukaan Suomea tai suomalaisia käsiteltiin ulkomaisen median jutuissa viime vuonna noin 240 000 kertaa.
Näkyvyys laski edellisvuodesta ja vuoden 2022 Nato-neuvotteluiden aikaisista huippuluvuista, mutta pysyi silti korkeammalla kuin vaikka vuosituhannen vaihteessa.
Ulkoministeriön mukaan Suomessa kiinnostivat yhä arktiset sodankäyntitaidot ja puolustusratkaisut, ja samalla mainittiin usein myös kansalaisten onnellisuus ja kaunis luonto.
Yleiskuva oli varsin positiivinen. Toisaalta puolustusvalmius ja varautuminen Venäjän uhkaan tulkitaan myös eri maiden vastaanottajayleisöissä eri tavalla, riippuen heidän asenteestaan sotauutisiin tai maanpuolustusasioihin.
Suomea soviteltiin silti yhä mallimaaksi moneen asiaan.
SUOMEN kansainvälinen painoarvo Euroopan politiikassa näyttää nousseen jonkin verran, ja tähän liittyy tämän seurannan näkyvin ja tunnetuin suomalainen.
Lisää aiheesta
Trumpin tuttavaksi ja Euroopan turvallisuusvaikuttajaksi esitelty presidentti Alexander Stubb oli ylivoimaisesti mainituin suomalainen kansainvälisessä mediassa.
Hänen tekemisistään uutisoitiin noin 123 000 kertaa, mikä on 75 000 kertaa edellisvuotta enemmän.
Seuraavaksi eniten mediaosumia saivat virkansa puolesta pääministeri Petteri Orpo (kok) ja ulkoministeri Elina Valtonen (kok), mutta he olivat varsin samantasoisissa parinkymmenen tuhannen maininnan luvuissa euroviisuedustaja Erika Vikmanin kanssa.
STUBBIN KANSSA myönteistä Suomi-kuvaa ylläpitivät edelleen poikkeuksellisen hyvin myös muumit.
Jopa puolet Suomen suurlähetystöistä raportoi viime vuonna huomanneensa asemamaiden medioissa mainintoja Tove Janssonin virtahepohahmoista.
Tähän vaikuttanee se, että ensimmäisen muumitarinan julkaisusta tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta, ja kustantajat markkinoivat juhlavuotta monessa maassa.
YKSITTÄISISTÄ vuoden 2025 näkyvyyspiikeistä kovin tapahtui syksyllä sosiaalisen median välityksellä, mutta sitä ei voi pitää positiivisena julkisuutena.
Kansanedustajien rasistiseksi ymmärretty silmienvääntelykohu nousi Aasian maissa suureksi uutisaiheeksi ja kymmenien tuhansien somemainintojen lähteeksi.
Kansainvälisesti vertailtuna Suomi on edelleen suhteellisen vähän tunnettu valtio.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
17.12.2025 09:28
Pääministeri Orpo pyytää anteeksi japaniksi, koreaksi ja kiinaksi
