Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin työministeri Lindström reagoi STTK:n Palolan tiedotteeseen: “Silloin me olemme juntturassa”

Työministeri Jari Lindström kertoi haliltuksen muutosehdotuksista irtisanomista helpottavaan lakiesitykseen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Työministeri Jari Lindström (sin.) kertoi tänään, että hallitus on luopunut irtisanomislakia uudistaessaan 20 työntekijän rajasta ja asettanut rajan nyt kymmenen hengen yrityksiin. Henkilöperusteisesti irtisanottujen karenssiaikaa lyhennetään 60 päivään aiemmasta 90 päivästä.

Demokraatti

Demokraatti

Hallituksen kompromissiesitykseen kuuluu myös valmius perustaa kolmikantainen työryhmä yt-lain muutosten jatkovalmistelua varten.

Ay-liikkeestä on aiemmin viestitty, että ainoa asia joka sopii, on irtisanomiseen liittyvien muutosesitysten vetäminen pois.

– Tänään julkistettu ministeriön esitys ei tätä näkemystä muuta. Irtisanomisen helpottamisen rajan muuttaminen sen paremmin kuin työttömyysturvan karenssin lieventäminen eivät poista tosiasiaa, että esitys kohtelisi työntekijöitä edelleen eriarvoisesti, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kiirehtikin sanomaan tiedotteessa heti, kun Lindström oli esittänyt hallituksen kaavailemat muutokset.

SAK:n hallitus käsitteli ajankohtaista työmarkkinatilannetta eilen ja totesi, että keskiviikkona 3.10. alkavat järjestölliset toimet perutaan vain, mikäli maan hallitus luopuu kokonaan irtisanomislain valmistelusta.

Useista ammattiliitoista on menossa jäseniä lakkoon keskiviikkona.

“Tässä kohtaa kärsijät ovat yritykset.”

Työministeri Jari Lindström katsoi tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa hallituksen tehneen esityksen, joka voisi rauhoittaa tilannetta.

– Totta kai me tunnistamme, että marraskuuhun on pitkä aika ja tässä voi tapahtua ihan mitä vaan. Ei me millään lailla yliolkaisesta suhtauduta tähän tilanteeseen. Se on juuri näin, että aina näissä asioissa on kärsijä ja tässä kohtaa se on yritykset ja suomalainen talous. Miksei tietenkin, totta kai myös työntekijä, koska ei lakkoilu heillekään mitään ilmaista ole, Lindström sanoi medialle.

Hänen mukaansa hallitus ei ala käymään ay-liikkeen kanssa julkista huutokauppaa.

– Tämä esitys on eräänlainen keskustelunavaus, johon toivon, että ammattiyhdistysliike tarttuu rakentavalla tavalla. Tästä voisi löytyä eväitä jatkokeskusteluun ja siihen, että maltettaisiin odottaa lopullista esitystä, joka eduskuntaan tulee.

Lindström: Tässä hallitus eroaa aiemmista.

Lindströmin mukaan kolmikantaista valmistelua on kunnioitettu myös haettaessa muutoksia irtisanomissuojaan. Tästä on ay-puolella aivan erilainen käsitys.

– Tämä hallitus on vienyt asioita eteenpäin, vaikka ne eivät ole olleet kolmikantaisessa valmistelussa yksimielisiä, Lindström kuvasi nykyhallituksen eroa aiempiin.

– Ehkä tästä jotkut ovat sitten suuttuneet ja vetäneet sen johtopäätöksen, että heitä ei kuunnella, mikä on väärä signaali. Kyllä on kuultu, mutta käsittääkseni hallitus ja eduskunta on valittu tähän maahan tekemään päätöksiä, Lindström paukutti.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vaati poliittisten lakkojen rajoittamisesta Yle Radio 1:n Ykkösaamussa. Tähän Lindström ei sentään olisi lähdössä.

– Minä puolustan lakko-oikeutta viimeiseen saakka. Se, mihin vetoan on, että aina kun lakkoa käytetään, se perustuisi todella vakavaan harkintaan.

Minkä takia yt-lain parannuksissa haetaan yksimielisyyttä ja kolmikantaista ryhmää, mutta heikennykset (irtisanomisiin) tehdään ilman että tavoitellaan yksimielisyyttä?

– Minun mielestä tuo on aika turha laittaa vastakkain, Lindström vastasi Demokraatin kysymykseen.

Tehän laitatte sen vastakkain?

– Ei. Vaan kun me olemme koko ajan saaneet palautetta siitä, että me emme kunnioittaisi kolmikantaista valmistelua ja sitten se on ollut ihan selvä havainto, että jotkut eivät tykkää siitä, että ei ole jotain prosessia menossa. No nyt me tarjoamme tällaista mahdollisuutta prosessiin. Minun mielestäni tämä on nyt kädenojennus ja pohdinnan paikka myös ay-liikkeelle.

“Ikävä kyllä, että jos noin on.”

STTK kuitenkin tiedotti jo heti, että irtisanomisiin liittyvät muutokset on vedettävä pois.

– Ikävä kyllä, että jos noin on, että ei käy, Lindström sanoi mutta kertoi samalla uskovansa, että yt-laista neuvotteleminen sopisi STTK:lle.

– YT-laki on sellainen, että tiedän, että se on STTK:lle tärkeä asia ja sieltä voisi löytyä elementtejä, joka saattaisi rauhoittaa tätä tilannetta, Lindström sanoi medialle.

STTK:n kanta on kuitenkin selkeä, että irtisanomislain poisvetäminen vain riittää?

– Silloin me olemme juntturassa sen asian kanssa, koska ei hallitus, siihen me emme mene. Me viemme sen eteenpäin, Lindström sanoi.

Toimittajat: Johannes Ijäs, Simo Alastalo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE