Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nasima Razmyarilta kysymys Arto Satoselle – kehottaa ministeriä katsomaan Kanadaan

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar on jättänyt työministeri Arto Satoselle (kok.) kirjallisen kysymyksen maahanmuuttopolitiikasta.

Demokraatti

Demokraatti

Razmyar kehottaa tiedotteessaan kääntämään katseen Kanadaan. Hän viittaa samalla tuoreeseen väestöennusteeseen.

– Kipeästi väestösuhteen kanssa painiva Suomi voisi hyötyä erityisesti Kanadan pisteytysjärjestelmästä, jossa maahanmuuttajille tarjotaan mahdollisuus pysyvään oleskelulupaan ja asukkaat saavat integroitua yhteiskuntaan ilman välitöntä työllistymisvelvoitetta. Hakijalta kuitenkin vaaditaan kriteerit täyttävää osaamista sekä taloudellista vakautta.

Kanadan kaltainen pisteytys voisi auttaa Suomea saavuttamaan 40 000 uuden tulijan vuositavoitteen, Razmyar laskee.

– Pisteytys voisi myös hyödyttää erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomea, joissa väestökehitys on laskussa.

Kanadan järjestelmä varmistaa Razmyarin mukaan sen, että maahanmuutto hyödyttää valtioita sekä sosiaalisesti, taloudellisesti että kulttuurisesti.

– Malliin kuuluu oleellisesti myös puolison ja lasten yhdessä pitäminen. Pysyvän statuksen kautta maahanmuuttajat saavat pysyvyyttä ja turvallisuutta. Kun ihmisellä on turvallinen asema yhteiskunnassa, on hänellä paremmat mahdollisuudet toimia aktiivisesti, yrittäjänä ja työntekijänä, ilman jatkuvaa pelkoa maasta karkotuksesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE