Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

12.2.2025 14:47 ・ Päivitetty: 12.2.2025 14:47

Natosta vastakaikua Trumpin vaatimukselle – Rutte: ”Meidän täytyy tehdä paljon enemmän”

LEHTIKUVA / AFP / JOHN THYS

Naton pääsihteerin Mark Rutten (kuvassa) mukaan Naton jäsenmaiden tulee käyttää huomattavasti nykyistä enemmän rahaa puolustukseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hän mainitsi erityisesti Naton eurooppalaiset jäsenmaat. Rutte kommentoi asiaa Naton puolustusministerikokousta edeltävässä tiedotustilaisuudessa Brysselissä. Hän sanoi, että Naton taakanjakoa on lisättävä eri maiden välillä.

-  Vuonna 2024 Nato-liittolaiset Euroopassa ja Kanadassa investoivat 485 miljardia dollaria puolustukseen, mikä on lähes 20 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Mutta meidän täytyy tehdä paljon enemmän, Rutte sanoi.

NATON kaksipäiväinen puolustusministerikokous käynnistyi tänään Ukrainan kontaktiryhmän kokouksella Britannian johdolla.

Kokous on ensimmäinen Nato-kokous, johon osallistuu myös Yhdysvaltain uuden hallinnon puolustusministeri Pete Hegseth. Kokoukseen osallistujat odottavat kuulevansa ensimmäistä kertaa, mitä Yhdysvallat käytännössä muilta Nato-mailta odottaa, erityisesti puolustusmenojen suhteen. Tämän odotetaan petaavan tietä kesäkuun Naton huippukokoukselle.

Hegseth totesi uutistoimisto AFP:n mukaan ennen kokoukseen saapumista, että Eurooppa ansaitsee olla vapaa kaikenlaisesta aggressiosta.

-  Samalla naapurustossa olevien täytyy investoida enemmän niin yksilölliseen kuin kollektiiviseen puolustukseen, hän sanoi viitaten Euroopan maihin.

Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) totesi kokoukseen saapuessaan, että Euroopan tulee käyttää nopeammin ja enemmän puolustukseen resursseja.

-  Olemme oikeilla raiteilla Naton kehittämisessä. Jokainen Euroopassa tajuaa asian vakavuuden, nyt ei ole juhlapuheiden aika vaan pitää saada konkreettisia toimia aikaiseksi.

Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump on toistuvasti vaatinut Euroopan maita käyttämään enemmän rahaa puolustukseen. Hän on myös antanut hyvin vaihtelevia kommentteja siitä, miten hän aikoo ratkaista Ukrainan konfliktin. Aiemmin tällä viikolla hän kommentoi, että Ukraina voi päätyä joku päivä Venäjän hallintaan.

Trumpin kommentista kysyttiin myös Ruttelta, joka väisti kysymyksen. Hän totesi Naton käyvän hyviä keskusteluita Trumpin hallinnon kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU