Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

27.11.2020 05:14 ・ Päivitetty: 27.11.2020 05:14

Navalnyi keskustelee EU-parlamentin kanssa Venäjän ensi vuoden vaaleista – ”Meidän päässä heitä ei hiljennetä tai kuulla vain yhtä ääntä”

Venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi keskustelee tänään Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan kanssa Venäjän talouden ja politiikan tilanteesta sekä ensi vuoden vaaleista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ulkoasiainvaliokunnassa istuva suomalaismeppi Alviina Alametsä (vihr.) arvioi, että keskustelu tarjoaa valiokunnalle mainion tilaisuuden saada tarkempaa tietoa Venäjän suunnasta, tulevista vaaleista sekä siitä, millä tavalla EU voisi tukea ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden toteutumista Venäjällä.

– Minua kiinnostaa paljon se, miten nuoret äänestäjät toimivat tulevissa vaaleissa, millä tavalla he ajattelevat maan suunnasta, korruptiosta ja vaalivilpistä. Ja se, miten oppositio avaa tällaisiin teemoihin liittyviä suunnitelmia, Alametsä kertoo.

Navalnyin lisäksi keskusteluun osallistuu kolme muuta toimijaa Venäjän oppositiosta.

Keskustelulla lähetetään Alametsän mukaan selkeä viesti Venäjän suuntaan siitä, että EU:n silmissä maan oppositiopoliitikot ovat kumppaneita, joita kuullaan.

– Meidän päässä heitä ei hiljennetä tai kuulla vain yhtä ääntä.

Venäjällä äänestetään duumanvaaleissa ensi vuonna. Syyskuun alue- ja paikallisvaaleissa oppositio keräsi paikoin menestystä, mutta valtapuolue Yhtenäinen Venäjä juhli vaalivoittoa ja sai muun muassa kaikki kuvernööriehdokkaansa läpi.

Vaalitarkkailujärjestö Golos kertoi saaneensa tulvimalla raportteja erilaisista epäillyistä väärinkäytöksistä sekä tarkkailijoiden työn estämisestä äänestyspaikoilla.

Navalnyi myrkytettiin elokuussa

Navalnyi on yksi venäläisen opposition näkyvimmistä hahmoista. Hänet myrkytettiin elokuun lopussa Tomskissa Siperiassa, minkä jälkeen hän oli sairaalahoidossa Saksassa.

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW on vahvistanut, että Navalnyista otetuista näytteistä löytyi jälkiä Novitshok-ryhmän hermomyrkystä. Novitshokin käyttö viittaa siihen, että myrkytyksen takana oli Venäjän valtiollinen toimija.

Myrkytyksen jälkeen EU on langettanut pakotteita kuudelle venäläiselle henkilölle ja yhdelle organisaatiolle. EU-parlamentti on tuominnut Navalnyiin kohdistuneen salamurhayrityksen.

Venäjä on virallisessa selvityksessään kiistänyt myrkytyksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU