Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Navalnyin tuomio pysyy – päätös estää presidenttiehdokkuuden?

Aleksei Navalnyi pidätettynä maaliskuun lopulla hänen osallistuttuaan korruption vastaisiin mielenosoituksiin.

Venäläinen tuomioistuin piti keskiviikkona voimassa oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin viiden vuoden ehdollisen tuomion. Päätös saattaa estää Navalnyitä haastamasta presidentti Vladimir Putinia ensi vuoden presidentinvaaleissa.

Navalnyi tuomittiin ehdolliseen petoksesta puukaupoissa Kirovissa vuonna 2009. Hän toimi tuolloin alueen kuvernöörin neuvonantajana.

Navalnyi on jo aloittanut ehdokkuuteen vaadittavien 300 000 nimen keräämisen. Hän on myös avannut kampanjatoimistoja eri puolille Venäjää.

Oppositiojohtaja sanoo voivansa asettua ehdolle, koska tuomio on ehdollinen. Osa lakiasiantuntijoista on kuitenkin sitä mieltä, että ehdollinenkin tuomio estää ehdokkuuden, jos sitä ei saada kumottua.

Yle:n uutisen mukaan poliitikko on sanonut valittavansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja perustuslakituomioistuimeen. Keskiviikkona hän korosti, että Venäjän perustuslaki ei tunne vaalikieltoa tuomituille.

Navalnyin toinen silmä vahingoittui viime viikolla happohyökkäyksessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE