Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Neuvottelut etenevät, mutta hitaanpuoleisesti” – Lyly arvioi kiperää tilannetta

Lauri Lylyn mukaan neuvotteluissa mennään joka tapauksessa eteenpäin, vaikkakin hitaasti.

Työmarkkinajärjestöt ovat jatkaneet tiiviisti neuvotteluja niin sanotun yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi.

– Neuvottelut paikallisesta sopimisesta ja muista työmarkkinakysymyksistä jatkuivat tiiviinä. Etenee, mutta hitaanpuoleisesti, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly twiittasi illansuussa.

Läpimurto neuvotteluissa on kiinni siitä, päästäänkö paikallisen sopimisen pelisäännöistä sopuun. Sitä on STT:n saamien tietojen mukaan tuskin löydettävissä vielä viikonvaihteen aikana, vaikka neuvotteluja jatketaankin perjantaina.

– Jos hyvin käy, paketti on kasassa helmikuun aikana. Maanantaikin on vielä helmikuuta, lähde sanoi.

Neuvottelutahojen mukaan järjestöt neuvottelevat paikallisesta sopimisesta vielä hyvin peruskysymyksistä: mistä ja miten työpaikoilla voidaan sopia. Nämä kaksi kysymystä limittyvät tiiviisti yhteen. Kysymys reagoinnista yrityksen kriisitilanteissa on sekin auki, mutta sitä kuvataan pienemmäksi ongelmaksi.

Sopikaa ja pitäkää rima korkealla.

Hallitus on seurannut tiiviisti Etelärannassa käytyjä neuvotteluita. Torstaina hallituksen edustajat tapasivat osapuolet kahteen otteeseen.

Lisää aiheesta

– Hallituksen viesti on, että sopikaa ja pitäkää rimaa korkealla, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi eduskunnassa.

Mitä kunnianhimoisempi ratkaisu on, sitä parempi se on Sipilän mukaan työllisyystavoitteiden näkökulmasta.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) toivoi, että työmarkkinajärjestöt pääsevät sopuun yhteiskuntasopimuksen ja paikallisen sopimisen lisäksi keskitetystä palkkaratkaisusta ensi vuodelle.
Palkansaajat ja Kuntatyönantajat ovat halunneet osaksi yhteiskuntasopimusta myös palkkaratkaisun, mutta Elinkeinoelämän keskusliitto EK on esittänyt, että palkoista päätettäisiin liittokierroksella ensi syksynä.

Stubb toivoo, että yhteiskuntasopimus on valmis kehysriiheen eli huhtikuun alkuun mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE