Mauno Koivisto nousi presidentiksi hurmoksellisen Manu-ilmiön saattelemana. Tyytyväisyys Tarja Haloseen huiteli ensimmäisellä kaudella ennätyslukemissa. Toista kautta tavoitteleva Sauli Niinistö on noussut vaaligallupeissa aivan omaan luokkaansa.

Mikä oikein selittää suomalaisten rakkautta presidentteihinsä? Sillä on pitkä historia, sanoo valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo ja kääntää katseen keisarivallan aikaan.

– Ainakin 1800-luvulta alkaen suomalaiseen kulttuuriin on kuulunut vahva usko etäisauktoriteetteihin. Keisaria on arvostettu ja itsenäistymisen jälkeen presidentti on ollut omassa lähes monarkistisessa sfäärissään.

Kekkosen kauden jälkeen presidentin valtaoikeuksia on kavennettu rajulla kädellä. Laajat kansanjoukot eivät ole muutoksesta innostuneet. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan kyselyssä tänä vuonna liki puolet oli sitä mieltä, että presidentillä pitäisi olla enemmän valtaa.

Koulutustausta ja poliittinen tietämys vaikuttavat näkemyksiin presidentin roolista. Kyselyistä on ilmennyt, että vahvaa presidenttiä toivovat erityisesti vähän koulutetut, joilla on heikko poliittinen tietämys. Samat ihmiset ovat usein tyytymättömiä puolueisiin ja omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa politiikassa.

Presidentti Niinistö on osannut hyödyntää vallitsevaa ilmapiiriä: hän on tehnyt aktiivisesti pesäeroa puolueisiin ja pyrkinyt kansanliikkeensä avulla profiloitumaan päivänpolitiikan ulkopuolella olevana hahmona. Niinistön vaalikampanja on kuitenkin vahvasti kokoomuslaisten käsissä.

Myös olosuhteilla on oma vaikutuksensa kansansuosioon.

– Epävakaissa oloissa vahva johtajuus näyttää tärkeämmältä kuin hyvin laajaan osallistumiseen perustuva demokratia, Paloheimo sanoo ja viittaa eri maissa tehtyjen mielipidetutkimusten tuloksiin.

Niinistön suosiota on perusteltu Itämeren turvallisuustilanteen kiristymisellä. Niinistöä on kiitelty siitä, että hän on hoitanut Venäjä-suhteita mallikkaasti vaikeassa tilanteessa.

Toisaalta on nostettu esiin Niinistön henkilöhistoria, josta löytyy koskettavia tapahtumia, kuten pelastautuminen tsunamista 2004.

Historiantutkija, professori Martti Häikiö kehottaa varovaisuuteen kansansuosion perimmäisten syiden arvioinnissa.

– Ihmiset voivat sanoa kyselyissä jotain, mutta onko se suosion perimmäinen syy? Ihan mahdotonta sanoa, mikä on esimerkiksi karisman rooli.

Kansansuosikkien joukkoon on mahtunut hyvin erilaisella karismalla varustettuja presidenttejä. Monet ovat kuitenkin Niinistön tavoin pyrkineet esiintymään oman tien kulkijoina ja itsenäisinä ajattelijoina.

Tämä istuu hyvin presidentin rooliin, sillä suoran kansanvaalin aikana presidentti on aiempaa enemmän irti puoluesidonnaisuuksista.

– Hänen täytyy olla, koska päästäkseen vaalien toiselle kierrokselle täytyy saada paljon kannatusta, Paloheimo summaa.