Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Norjan poliisi: mies oli kääntynyt islaminuskoon – hyökkäyksessä kuoli neljä naista ja yksi mies

LEHTIKUVA / AFP Hakon Mosvold Larsen

Norjan poliisin mukaan Kongsbergin hyökkäyksestä epäillyn miehen radikalisoitumisvaara oli tiedossa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Teoista epäilty 37-vuotias tapahtumapaikkakunnalla asunut Tanskan kansalainen on myöntänyt poliisille olleensa surmatöiden takana.

Poliisi vahvistaa, että mies oli kääntynyt islaminuskoon ja hänellä oli yhteyksiä radikaaleihin piireihin. Poliisi oli ollut yhteydessä mieheen useita kertoja muun muassa radikalisoitumiseen liittyen.

Teon motiivi on toistaiseksi hämärän peitossa.

-  Emme vielä voi todeta, oliko kyseessä terroriteko, tutkinta jatkuu edelleen, sanoi poliisipäällikkö Ole Bredrup Säverud tiedotustilaisuudessa.

Norjan Kongsbergissä keskiviikkona tapahtuneessa jousiasemiehen hyökkäyksessä kuoli neljä naista ja yksi mies.

Uhrit ovat poliisin mukaan 50-70-vuotiaita. Hyökkäyksessä haavoittui lisäksi kaksi ihmistä. He eivät poliisin mukaan ole hengenvaarassa.

Kongsbergin hyökkääjä tappoi ainakin yhden uhrin vielä sen jälkeen, kun poliisi oli tullut tapahtumapaikalle kuuden jälkeen illalla paikallista aikaa keskiviikkona, poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa.

Poliisin mukaan on mahdollista, että kaikki uhrit saivat surmansa vasta sen jälkeen, kun poliisi oli jo nähnyt 37-vuotiaan epäillyn. Epäillyn kiinniottamisessa kesti noin puoli tuntia siitä, kun operaatio alkoi. Kaikkiaan operaatioon osallistui 22 poliisipartiota.

Poliisi kertoo, että 37-vuotias jousiaseella varustautunut tanskalaismies olisi käyttänyt myös ainakin yhtä muutakin asetta. Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro tarkemmin, miten epäilty oli aseistautunut.

Uutista päivitetty edelleen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE