Muitakin muutoksia Talvisirkus Iloon on tehty. Esitys on nyt sisällöltään ja tyyliltään piirun verran aikuisempi. Ja tällä en tarkoita Talvisirkuksessa koko sen liki kolmekymmenvuotisen historian aikana ensimmäistä kertaa nähtävää tankotanssia. Yvonne Sminkin taitava, voimaa ja vahvaa teknistä kehonhallintaa vaativa esitys on öisen kuutamoisessa valaistuksessaan tyylikkään rauhallinen. Mieleen tuli jopa, etteivät tankotanssi ja kiinalainen tolppa oikeastaan ole sirkusmaailmassa kovin kaukana toisistaan.

Aikuismaisuus Talvisirkus Ilossa näkyy ennen kaikkea viitteellisempänä tarinallisuutena ja vähempänä sadunomaisuutena. Samaistuttavia roolihahmoja ei varsinaisesti ole, riemastuttavia esiintyjiä ja paljon värikästä mielikuvitusta kylläkin. Ja toki Kirsi Mannisen luomat lähes legendaksi muodostuneet rotat vilahtelevat varsinkin alussa siellä täällä.

LIISA RISUN ohjaama Talvisirkus Ilo rakentuu hyvin vahvasti suomalaisen akrobaattiryhmä Arctic Ensemblen ympärille. Heidän lisäkseen mukana on taiteilijoita Etiopiasta, Yhdysvalloista, Ranskasta ja Alankomaista.

Kahdeksanjäseninen Arctic Ensemble syntyi vuonna 2018 lahtelaisen Koulutuskeskus Salpauksen sirkuslinjan opiskelijoista. Taitavassa ryhmässä on laaja kirjo akrobatian eri lajien osaamista pariakrobatiasta erilaisiin trapetseihin. Erikoisalana ryhmällä on maailmanlaajuisestikin harvinainen korealainen tuplakehto. Se tarkoittaa korkeaa rakennelmaa, jossa kaksi heittäjäparia lennättävät, heittävät ja pyörittävät lentäjiä ilmaan ja toisilleen. Näyttävää ja henkeäsalpaavaa.

Jännittävää katsottavaa on myös ryhmän jäsenen Ada Forsbergin herkullisen hauska washington-trapetsinumero, jossa yhdistyvät päälläseisonta ja keinuva trapetsi.

Äärimmäisen taitava on myös etiopialainen Ashnafi Dejene, joka niin tikas- ja cyr-rengasnumeroissaan kuin varsinkin paikalta lähtevissä volteissaan lähes viittaa kintaalla painovoimalle.

Eräänlaisena tarinallisena punaisena lankana läpi esityksen kulkee ranskalaisen Vincent Martinezin harmaapukuinen ”surullisen hahmon ritari” etsimässä iloa ja sen eri ilmenemismuotoja. Vasta lopussa tämä melankolinen klovnihahmo löytää oman ilonsa ja varsinaiset akrobaattiset taitonsa jättimäisestä culbotosta, joka tarkoittaa isossa keinuvassa puolipallossa olevaa nelimetristä tolppaa.

MYÖS VISUAALISESTI Talvisirkus Ilo on yhtä hienovaraisen tyylikäs ja taidokas kuin itse sirkusnumerotkin. Joona Huotarin puvut leikittelevät koko skaalalla mustavalkoisuudesta iloiseen värikirjoon ja sisältävät hauskoja yksityiskohtia. Joona Petterssonin videot pääsevät nyt todella täysin oikeuksiinsa ja ovat välillä lähes pökerryttäviä. Teo Lanervan valot toimivat saumattomasti ja tukevat kokonaisuutta.

Talvisirkuksessa on lähes aina ollut elävä orkesteri ja niin nytkin. Sirkusorkesterin muodostavat äärimmäisen monipuoliset Salla Markkanen (mm. laulu ja kosketinsoittimet), Joãio Luís Matos Lopes (mm. rummut, ja lyömäsoittimet) ja Jarno Tastula (mm. viulut ja kitara). Heidän käsittelyssään Iiro Ollilan säveltämä ja sovittama musiikki hehkuu ja ilakoi kuulaasta tunnelmoinnista räiskyvään rytmiin.

Erinomaisesti etenevä Talvisirkus Ilo saa parituntisen hujahtamaan hetkessä. Kun sirkusmaailmaan pakollisesti kuuluvista välineiden roudauksistakin on tehty eri tavoin omia kohtauksiaan, tyhjää hetkeä ei ole. Silti kokonaisuus ei ole rytmiltään yhtään täyteen ahdettu. Esitys on todella nimensä mukainen ja tuo aurinkoista iloa talviseen pimeyteen.