Politiikka
23.2.2019 10:14 ・ Päivitetty: 23.2.2019 10:14
”Nyt nähty suhmurointi on omiaan rapauttamaan politiikan moraalia” – Kansanedustaja esittää ministereille karenssia
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä esittää ministereille karenssia tilanteisiin, joissa ministeri siirtyy toisiin tehtäviin.
Ojala-Niemelä huomauttaa, että liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on nyt viemässä ulkomaiselle sijoituspankille paljon tietoa esimerkiksi Suomen valtion suunnittelemista infrahankinnoista.
– Bernerin tapauksessa ja jo aiemminkin nähdyiltä samankaltaisilta ongelmilta olisi säästytty, jos käytössä olisi selkeä menettelytapa ja karenssi ministerin siirtymisestä toisiin tehtäviin, Ojala-Niemelä sanoo.
Virkamiehillä tällainen järjestelmä on olemassa, vaikka sitä ei Ojala-Niemelän mukaan kovin aktiivisesti porvarihallituksen kaudella olekaan käytetty.
– Eroaako virkamiesten ja ministerien hallussa oleva informaatio toisistaan todella niin paljon, että virkamiehille karenssijärjestelmän on katsottu olevan tarpeen mutta ministereille ei, Ojala-Niemelä kysyy.
”Erityisesti pääministeri kantaa suurta vastuuta koko poliittisen järjestelmän arvostuksesta.”
Erityisen huonoa tilanteessa on Ojala-Niemelän mukaan ollut se, että ministeri Bernerin siirtymisessä ruotsalaispankin johtoon on ollut huomattavan paljon epäselvyyksiä.
– Ristiriitaisuuksia on ollut muun muassa siinä, missä vaiheessa pääministeri Juha Sipilä on hyväksynyt ministerinsä suunnitelmat. Politiikan arvostuksen kannalta olisi erittäin tärkeää, että keskustan ministerit selvittäisivät yksityiskohtaisesti tapahtumien kulun.
– Erityisesti pääministeri kantaa suurta vastuuta koko poliittisen järjestelmän arvostuksesta. Nyt nähty suhmurointi Bernerin pankkinimityksen ympärillä on omiaan rapauttamaan demokratiaa ja politiikan moraalia, Ojala-Niemelä toteaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.