Työmarkkinat
17.12.2020 16:38 ・ Päivitetty: 17.12.2020 16:58
Nyt tuli ensimmäinen reaktio ay-liikkeestä hallituksen eläkeputkipäätökselle – näin linjaa Antti Palola
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola pitää hallituksen esityksiä yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantamiseksi kohtuullisen tasapainoisina palkansaajien turvan kannalta. STTK lähetti pikavauhtia asiasta tiedotteen hallituksen tiedotustilaisuuden ollessa vielä kesken.
– STTK ei hyväksy työttömien lisäpäivien poistamista eli niin sanotun eläkeputken tukkimista kokonaan. Kuitenkin päätös lopettaa se asteittain on oikea linjaus keskellä koronakriisiä, joka on heikentänyt Suomen talouden ja työllisyyden näkymiä, Palola toteaa STTK:n tiedotteessa.
STTK on vaatinut tasapainoisia ratkaisuja ikääntyvien työttömäksi joutuvien muutosturvan vahvistamiseksi, eli vastuuta myös työnantajille irtisanomistilanteissa.
– Työttömien kurittaminen ei luo yhtään uutta työpaikkaa. Tarvitsemme osaamista vahvistamalla, innovaatioita kehittämällä ja kasvun kautta uusia hyviä työpaikkoja.
Palolan mukaan hallituksen toimenpiteet muodostavat tärkeän kokonaisuuden, kun tavoitellaan työllisyysasteen nostamista 75 prosenttiin. Esityksissä tasapaino työttömien turvan varmistamiseksi toteutuu melko hyvin.
– Irtisanotun työntekijän uudelleen työllistymisen nopeuttaminen jo irtisanomisaikana on erittäin hyvä linjaus. Muutosturvamaksu on uusi elementti. Se sisältää työnantajakohtaisen irtisanomisosan, joka kannustaa välttämään ikääntyvien irtisanomista. 55-vuotta täyttäneiden mahdollisuutta siirtyä osa-aikaiseen työhön aiotaan vahvistaa työaikalakia ja työsopimuslakia tarkistamalla. On hyvä, että valmistelu tehdään kolmikannassa, Palola toteaa tiedotteen mukaan.
STTK korostaa, että 55-vuotias ei ole työmarkkinoilla vanha, kun tavoitteena on työurien pidentäminen.
– Hallituksen linjausten lisäksi huomiota on kiinnitettävä asenteisiin. Ikärasismi on totta suomalaisilla työmarkkinoilla, mutta sitä vastaan on taisteltava yhtä hyvin nuorten pätkätyöläisten kuin ikääntyvien, työttömyysuhan alla olevien kohdalla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
