Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tuli Riikka Purran reaktio Jani Mäkelän puheisiin: “Itse en ole havainnut tässä vielä sellaisia ongelmia, että meidän pitäisi jotenkin näistä peruuttaa”

LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ennakoi eilen budjettineuvotteluista verrattain yksinkertaisia. Hän sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että budjettiriihessä saattaa kuitenkin olla tarvetta ”kohtuullistaa” joitain hallitusneuvotteluissa sovittuja säästöjä.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Saattaa löytyä yhteisymmärrys, että säästötoimia voidaan kohtuullistaa, jos on ilmennyt, että eri säästöjen yhteisvaikutukset eivät olisi välttämättä kohtuullisia.

– En pysty antamaan konkreettista esimerkkiä, mutta joitakin tarkistuksia saattaa olla tulossa.

Mäkelä vihjaisi, että ne voisivat liittyä hallitusohjelmassa linjattuihin etuusleikkauksiin.

– Saattaa olla. Jonkinlaista vihiä tästä on tullut.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) esitteli tänään valtiovarainministeriön ehdotuksen valtion vuoden 2024 talousarvioksi ja vuosien 2024-2027 kehyksiksi. Häneltä kysyttiin kommenttia puoluekollega Mäkelän puheisiin.

– Itse en ole havainnut tässä vielä sellaisia ongelmia, että meidän pitäisi jotenkin näistä peruuttaa. Totta kai kuten kaikki ovat huomanneet, niin hallituksen alkukausi ei ole ollut hirvittävän ruusuinen, joten varmasti erilaisia poliittisia tarpeita, keskusteluja käydään ja sitä varten hallitus käy budjettiriiheensä. Mutta tämä on tämä ehdotus tänään ja oikein mielelläni pysyn sen takana.

Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut vahvistamaan julkista taloutta toimenpidekokonaisuudella, joka vahvistaa julkista taloutta nettomääräisesti 6 miljardilla eurolla vuoden 2027 tasolla tarkasteltuna. Vahvistamisesta suorat sopeutustoimet ovat nettomääräisesti reilut 4 miljardia euroa vuoden 2027 tasolla. Lisäksi työllisyyttä parantavilla toimilla tavoitellaan lähes 2 miljardin euron vahvistusta vuoden 2027 tasolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE