Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tuli vastaus “kokoomus on lähellä luokalle jääntiä” -väitteisiin — “Demariministerit pyörittelivät peukaloitaan”

Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lausahti arvostelee SDP:n edellisen hallituksen opetusministereitä.

”Nykyinen hallitus ei koske peruskoulun tai lukion valtionosuuksiin. Edellisen hallituksen SDP-opetusministerit jättivät uudistukset tekemättä koulumaailmassa, vesittivät asiantuntijoiden ehdotukset ja leikkasivat toistasataa miljoonaa euroa perusopetuksesta”.

”Ex-ministeri Jukka Gustafsson väittää, että “kokoomus on lähellä luokalle jääntiä”. Luokalleen jää, kun ei opi – näin näyttää käyvän Gustafssonille, joka hurskastelee moittimalla muita oman puolueensa touhuista. Gustafsson jättää sanomatta, että juuri demariministerit Jukka Gustafsson ja Krista Kiuru esittelivät vähennyksiä peruskoulutuksen ja lukioiden valtionosuuksiin, mikä pakotti kunnat tekemään säästöjä koulutuksessa. Muistutan, että nykyhallitus ei leikkaa peruskoulun valtionosuuksia”, Lauslahti toteaa.

Lauslahti sanoo, että demariministerit “pyörittelivät peukaloitaan”, mutta nyt uudistuksia tehdään joka askeleella.

“Peruskoulujen osalta vaikuttavuudeltaan tehokkaimpia tapoja on tutkitusti heikoimmassa asemassa olevien koulujen täsmätuki”.

Kokoomus kertoi viikonloppunakeskittyvänsä kuntavaaleissa koulutus- ja sivistysasioihin. Gustafsson huomautti siihen, että ne ovat erittäin tärkeitä kaikille.

Hän näkee kuitenkin kokoomuksen ilmoituksessa vaalikärjestä ison ristiriidan.

– Pidän yllättävänä, että juuri kokoomus aloittaa ensimmäisenä ilmiselvän populistisen vaalipropagandan. Tämä tuntuu tyhjältä sanahelinältä, kun katsoo, minkälaista politiikkaa kokoomus on tähän mennessä harjoittanut hallituksessa.

Gustafsson kysyy, onko taas kyseessä vaalilupaus, josta puhutaan vaalien alla, mutta teot vievät toiseen suuntaan.

– Jäljet pelottavat, arvon kokoomuslaiset. Kun luottamus on mennyt, niin se on mennyt, entinen demariministeri arvosteli viikonloppuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE