Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Oikeusministeriö ottaa poliisilaitokset syyniin Louisvillessä ja Minneapolisissa

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Stephanie Keith

Yhdysvaltain oikeusministeriö on ilmoittanut tutkivansa poliisilaitosten toimintaa Louisvillessä ja Minneapolisissa maata kuohuttaneiden pidätystilanteessa tapahtuneiden kuolemien jälkimainingeissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Oikeusministeri Merrick Garland ilmoitti Kentuckyn Louisvillen poliisilaitokseen kohdistuvasta tutkinnasta maanantaina ja kertoi tutkinnassa keskityttävän muun muassa kohtuuttomaan voimankäyttöön, laittomiin etsintöihin sekä mustien kohtaamaan syrjintään.

Garlandin mukaan tavoitteena on varmistaa, että poliisin toimintaperiaatteet ja käytännöt ovat perustuslaillisia ja lainmukaisia.

Tutkinnasta ilmoitettiin noin 13 kuukautta sen jälkeen, kun poliisit ampuivat mustan 26-vuotiaan naisen omaan sänkyynsä Louisvillessä. Breonna Taylor sai surmansa, kun poliisit tunkeutuivat hänen asuntoonsa Louisvillessä Kentuckyssä maaliskuussa. Taylor oli asunnossa nukkumassa miesystävänsä kanssa, kun asunto ratsattiin huume-epäilyn vuoksi.

Yhdysvaltalaislehti Hillin mukaan oikeusministeriön edustaja kertoi myöhemmin, ettei Louisvillen tutkintaa olisi aloitettu yhden tapauksen johdosta.

Tutkinnat voisivat velvoittaa uudistuksiin.

Viime viikolla oikeusministeriö kertoi aloittavansa vastaavanlaisen tutkinnan Minnesotan osavaltiossa sijaitsevan Minneapolisin kaupungin poliisilaitoksen toimintaan liittyen.

Tutkinnat voisivat velvoittaa poliisilaitokset tekemään uudistuksia. Hillin mukaan oikeusministeriö voisi saada tutkintojen kautta oikeuden valvoa poliisilaitosten toimia jopa vuosien ajaksi.

Minneapolis nousi otsikoihin viime vuonna mustan miehen pidätystilanteessa tapahtuneen kuoleman vuoksi. George Floyd kuoli viime vuoden toukokuussa, kun valkoinen poliisi Derek Chauvin painoi häntä pidätystilanteessa polvella niskasta yli yhdeksän minuutin ajan.

Valamiehistö totesi noin viikko sitten Chauvinin syylliseksi kaikissa kolmessa syytekohdassa. Häntä syytettiin muun muassa toisen ja kolmannen asteen murhista, jotka Suomessa vastaavat suunnilleen tappoa ja kuolemantuottamusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE