Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

22.12.2025 09:37 ・ Päivitetty: 22.12.2025 10:19

Oikeusministeriö: Valtio maksaa edelleen syyttömien oikeudenkäyntikorvaukset

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Oikeusministeri Leena Meri (ps.) eduskunnan täysistunnossa viime toukokuussa.

Oikeusministeriö ei aio edistää lakihanketta, jolla olisi leikattu oikeudessa syyttömiksi todettujen valtiolta saamia korvauksia heidän oikeudenkäyntikuluistaan. Asian vahvistaa STT:lle oikeusministeri Leena Meri (ps.).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Meri kommentoi, ettei itse voinut edistää asiaa.

- Kyllä se tuntuu hyvin epäoikeudenmukaiselta, että jos todetaan syyttömäksi, voisi olla tilanteita, joissa joutuu itse maksamaan oikeusavustajapalkkioita, hän sanoo.

Nykyisin valtio velvoitetaan korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos syyte hylätään. Korvaus voi olla huomattava, keskimäärin 219 euroa tunnilta, koska sille ei ole asetettu enimmäismäärää.

Oikeusministeriön alustavan ehdotuksen mukaan valtion varoista maksettava korvaus olisi rajattu 120 euroon tunnilta. Lisäksi yli 80 tunnin työ korvattaisiin vain erityisestä syystä. Ehdotuksen arvioitiin vähentävän menoja reilut kaksi miljoonaa euroa vuosittain.

SUUNNITELMA sai sidosryhmätapaamisessa viime viikolla hyvin paljon negatiivista palautetta. Hanketta on kritisoitu myös julkisuudessa.

- Myös kansalaisilta tuli huolestuneita yhteydenottoja, ministeri kertoo.

Meri piti arvokkaana käytyä keskustelua siitä näkökulmasta, että samalla tehtiin näkyväksi, kuinka paljon suhteellisen pieneltäkin kuulostava summa säästönä voi mahdollisesti vaikuttaa ihmisiin ja ihmisten oikeusturvaan.

Oikeusministeriölle on Meren mukaan tullut velvoite etsiä keinoja hillitä nousseita oikeuspalkkioita.

- Tämä oli nyt yksi keino selvityksessä. Tämä oli virkaselvitystilassa, kunnes tämä kohu nousi. Oli tarkoituskin, että poliittinen päätös edistämisestä tehdään vasta, kun tätä on selvitetty, Meri sanoo.

Ministeriössä pitää hänen mukaansa etsiä nyt korvaavat säästöt reilun kahden miljoonan edestä. Meren mukaan hallituksen kevään kehysriiheen mennessä täytyy yhdessä muiden puolueiden ja valtiovarainministeriön kanssa miettiä, mistä vastaavat säästöt löydetään.

- Nopeat säästötoimet oikeusministeriössä ovat kyllä hyvin vähissä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Juttu päivitetty kauttaaltaan klo 12.19.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU