Mielipaha ei kuitenkaan millään laantunut, joten kävimme vaihtamassa puhtaat ja kuivat vaatteet ylle ennen kahvilareissua. Kun astuimme sisään Loviisan hienoimpaan kahvilaan, tarjoilija hymyili meille valloittavasti. Hän kuunteli ”strösselinsekaiset” toiveemme innostuneesti, virnisti merkitsevästi ja kysyi lopuksi: ”Mites Siiri sulla on kevät mennyt koulussa?” ”Ihan hyvin”, kuului vastaus ja samassa oli alkupäivän paha olo poissa. Kysyin vielä kahvipöydässä, mistä tuo tarjoilija tiesi nimesi? Tyttäreni sanoi, että tarjoilija oli ollut kouluavustajana syksyllä heidän luokassaan.

Tuo pieni hetki kahvilan pöydässä muistutti minua taas siitä, miten tärkeä asia elämässä on näkeminen ja nähdyksi tuleminen. Sillä näkemällä muutamme näkemäämme ja annamme elämän. Nähdyksi tulemiselle ei ole suomen kielessä yhtä sanaa, mutta lähimmäksi se tulee kunnioitusta. Kunnioitus taas juontuu latinan kielen sanasta recpicere, joka tarkoittaa taaksepäin katsomista, arvossa pitämistä.

Meistä tuntuu, että meitä kohdellaan kuin olisimme joku muu – riisuttu versio, josta emme tunnista itseämme. Meidän arvokkaita ominaisuuksiamme ei havaita, ja meidän niskaamme laitetaan vikoja, jotka eivät ole omiamme. Tuollainen kokemus on järkyttävä ja helposti suistaa meidät radaltamme. Alamme suoriutua tehtävistämme heikommin ja itsetuntomme romuttuu. Koemme helposti, että olemme sen arvoisia, miten meitä katsotaan.

Käänteinen vaikutus syntyy, kun tunnemme arvostusta ja kunnioitusta. Sen takia on vaikea ymmärtää, miten varsinkin johtavissa asemissa olevat ihmiset katsovat alaisiaan väheksyen. Näin työn tulos jää väistämättä heikoksi. Tosin vastuun tuloksesta tällainen pomo siirtää kuitenkin työntekijöiden niskaan.

Tutkimukset ovat yksiselitteisiä siinä, että parhaat työn tulokset syntyvät niiden työntekijöiden toimesta, joita pomo pitää pätevimpinä. Samoin älykkäimpiä ovat tutkimusten mukaan ne oppilaat, joita opettaja pitää älykkäimpinä. Katseen ja kunnioituksen valta on hurja. Jos nimittäin muutan käsitystäni sinusta, sinä muutut.

Mikä estää meitä sitten näkemästä ja kunnioittamasta toisia ihmisiä? Väitän, että olemme henkisesti laiskoja. Teemme ihmisistä kävelytyylin perusteella huteria johtopäätöksiä ja kerskumme vielä salamannopealla ihmistuntemuksella. Todelliseen ihmistuntemukseen tarvitaan aikaa. Nyansseihin ei voi tutustua hetkessä. Täytämme kyllä excell-taulukon harkiten ja tarkasti, mutta ihmisyyden syvyyksiin suhtaudumme pelottavan pinnallisesti. Vaadimme tutkitusta tiedosta tarkkoja todisteita, mutta ihmisten luokitteluun riittävät huhupuheet ja ennakkoluulot.