Työmarkkinat
4.11.2021 11:44 ・ Päivitetty: 4.11.2021 11:44
”Olen todella iloinen, että meillä aidosti mietitään ja toteutetaan näitä tekoja” – Pron tasa-arvopalkinto S-Pankille
Ammattiliitto Pro antaa vuosittain tunnustuksen tasa-arvoa parantavalle työelämäteolle. Tänä vuonna liitto myönsi tasa-arvopalkinnon S-Pankki Oyj:lle.
Ammattiliitto Pro palkitsee vuosittain työelämäteon, joka parantaa miesten ja naisten välistä palkkatasa-arvoa, työn ja perheen yhteensovittamista, tasa-arvosuunnittelua tai esimerkiksi seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan häirinnän ehkäisyä ja käsittelyä työpaikoilla. Pro myönsi tasa-arvopalkinnon nyt neljännen kerran. S-Pankille se myönnettiin ansiokkaista käytännön toimista tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseksi.
– Tasa-arvopalkinnolla Pro haluaa palkita ja tuoda esiin hyviä käytäntöjä työpaikoilta. S-Pankki Oyj palkittiin muokatun työn mallista, joka helpottaa työhön paluuta esimerkiksi sairauden jälkeen tai tukee työssä jaksamista, jos työntekijä kohtaa henkilökohtaiseen elämään liittyvän haasteen, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo tiedotteessa.
Työntekijä saa täyttä palkkaa muokatun työn ajalta. Tasa-arvopalkinnon myöntämispäätöksessä painottui myös S-Pankin rekrytointikäytäntö, joka tukee tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla. Rekrytoinnissa ei kysytä henkilön ikää eikä sukupuolta.
S-Pankin henkilöstöjohtaja Merja Reinilä kertoo, että pankissa ollaan iloisia ja otettuja tasa-arvopalkinnosta.
– Ihan todella hyvä fiilis, mahtavalta tuntuu. Tasa-arvo on meidän jokapäiväisen toimintamme ohjenuora. Tämä palkinto on hieno tunnustus siitä työstä, mitä olemme S-Pankissa tehneet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi tähän asti. Työ jatkuu, Reinilä sanoo tiedotteessa.
S-Pankin prolainen pääluottamusmies Virpi Ylönen kertoo, että pankin henkilöstö arvostaa tasapuolista ja tasa-arvoista kohtelua, ja tieto tasa-arvopalkinnosta otettiin vastaan tyytyväisenä.
Lisää aiheesta
– Tuntuu tosi hienolta. Pääluottamusmiehenä olen todella iloinen, että meillä aidosti mietitään ja toteutetaan näitä tekoja, ja että ne koskevat koko henkilöstöä eikä vain tiettyä pientä ryhmää, Ylönen sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
4.11.2019 14:47
Ammattiliitto Pro palkitsi kaksi yritystä tasa-arvopalkinnolla — kiitosta saivat Nokian palkkakartoitus ja Rambollin koulunaloitusvapaa
Työmarkkinat
2.11.2018 09:56
Valio näyttää mallia muuten kovin tulehtuneessa työmarkkinailmapiirissä: ”Luottamus on kunnossa ja tieto välittyy” – Pro palkitsi