Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Olisi puhunut nopeammin kidutettuna” – Bryssel nousi kampanjapuheisiin USA:ssa

Hillary Clinton korosti kampanjapuheessaan yhteistyötä taistelussa terrorismia vastaan,

Demokraattien Hillary Clinton ja republikaanien Donald Trump ovat voittaneet selvästi Arizonan esivaalit, kertovat yhdysvaltalaismediat.

CNN:n mukaan Clinton on saamassa noin 61 ja vastaehdokas Bernie Sanders 37 prosenttia demokraattien äänistä.

Trumpin kannatus olisi puolestaan 46 prosenttia, kun kakkosena oleva Texasin senaattorin Ted Cruzin äänimäärä jäisi 21 prosenttiin.

Ääntenlasku on vielä kesken.

Ehdokkaat ottivat kantaa Brysselin eilisiin terrori-iskuihin kampanjapuheissaan.

Hillary Clinton sanoi NBC-kanavan haastattelussa, että Yhdysvaltain on aika näyttää solidaarisuuttaan Euroopan liittolaisilleen “yksittäin ja Naton kautta”. Clintonin mukaan Yhdysvaltojen tulee vahvistaa pyrkimyksiä ennaltaehkäistä terrorismia.

– Meidän on oltava ehdottoman vahvoja, älykkäitä ja vakaita tavassa, jolla vastaamme, Clinton sanoi.

Lisää aiheesta

Republikaanien Donald Trump uusi vaatimuksensa väliaikaisesta maahantulokiellosta muslimeille. Trump sanoi CNN:n haastattelussa, että muslimien maahantulokielto estäisi terrorismia.

Trump myös kutsui kansainvälisiä kidutuksenvastaisia sopimuksia kunnioittavia “ääliöiksi”. Trump sanoi CNN:lle, että kidutus olisi voinut jopa estää Brysselin iskut.

– Abdeslam olisi saattanut puhua paljon nopeammin kidutettuna, Trump sanoi viitaten Belgiassa pidätettyyn Pariisin iskujen pääepäiltyyn Salah Abdeslamiin, joka kertoi kuulusteluissa suunnitelleensa iskua Brysselissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE