Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

”Olisiko nämä päätökset pitänyt käydä kysymässä ensin komissiolta?” – Kankaanniemen (ps.) linjaus herätti suurta kummastusta

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemen esittelemä perussuomalaisten vaihtoehto hämmensi, kun eduskunta kävi välikysymyskeskustelua Suomen osallistumisesta EU:n 750 miljardin euron elpymispakettiin.

Marja Luumi

Demokraatti

– Meillähän on aivan selkeä vaihtoehto: jokainen EU-maa ottaa itse lainaa tarvitsemansa määrän, elvyttää ja komissio koordinoi sitä järkevällä tavalla. Ei ole kovin radikaalia, eikä ole mikään ihmeellinen temppu, Kankaanniemi totesi.

Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja nyt-liike jättivät viime viikolla välikysymyksen EU-pakettiin osallistumisesta. Kankaanniemi toisti perussuomalaisten hokemaa, että hallituksen malli johtaa tulonsiirto-, velka- ja verounioniin.

SDP:n riveissä Kankaanniemen ”vaihtoehto” – jäsenmaat itse velkaantuvat ja komissio koordinoi – herätti ihmetystä.

– Mitä se olisi tarkoittanut esimerkiksi Suomen osalta? Kun Suomi on joutunut kieltämättä velkaantumaan koronan vuoksi, me olemme täällä tehneet lisäbudjetteja, olisiko tässä välissä pitänyt meidän itse ottamistamme veloista käydä kysymässä komissiolta? Onko tämä se teidän vaihtoehtonne, että me ensin kysymme, miten me omia rahoja käytämme, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kysyi.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki heitti välihuudossaan, että ”perussuomalaisten vaihtoehto on syvempi liittovaltio”.

Lindtman muistutti, että Suomessa on käytetty velkaa koronakriisistä elpymiseksi, tuettu kuntia, ihmisiä ja yrityksiä.

– Olisiko nämä päätökset pitänyt käydä kysymässä ensin komissiolta? Onko tämä todella teidän linjanne?

Lindtman ja kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) vaativat vastausta myös perussuomalaisten puheenjohtajalta Jussi Halla-aholta, onko Kankaanniemen esittelemä ratkaisu todellakin perussuomalaisten kanta. Kiljunen totesi vielä, että perussuomalaiset tekevät kaikkensa vaikeuttaakseen Euroopan unionin ja Suomen elpymistä koronakriisistä.

– Tietenkään Suomen kaltaisten maiden rahankäyttöä ja elvytystoimia tarkkailemaan ei tarvita mitään ylikansallista elintä tai komissiota, Halla-aho vastasi.

Lindtman huomautti välihuudossaan, että ”ei täällä niin sanota!”

Halla-ahon mukaan kyse on maista, joita tällä hetkellä tai tämän elvytyspaketin puitteissa Suomen kaltaiset maat rahoittavat.

– Näiden maiden tulisi ottaa itse lainaa markkinoilta ja elvyttää itseään, mutta rahankäyttöä tulisi tietenkin valvoa, koska – niin kuin täällä on moneen kertaan todettu ja niin kuin on kaikille sanomattakin selvää – se, että nämä maat tärvelevät oman taloutensa huonolla taloudenpidolla, sellaisella talouspolitiikalla, johon niillä ei ole varaa, aiheuttaa ongelmia meille kaikille, ja juuri niiden ongelmien takia me tänään käymme tätä keskustelua.

Oppositiopuolueiden esittämistä epäluottamuslauseista äänestetään eduskunnassa keskiviikkona.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE